Kolmas pyörä

admin Seksinovellit
30.06.2014
5167 näyttökertaa
0 kommenttia
3.67
Vastasin lukuisiin treffi-ilmoituksiin, missä etsittiin kolmanneksi pyöräksi kokenutta, vanhempaa miestä. En voinut laittaa kuvaa vastauksiin, sillä lukuisat olisivat tunnistaneet minut siitä, enkä halunnut lisää turhaa julkisuutta. Niinpä jouduin odottelemaan vastausta liki kuukauden. Sitten tärppäsi. Kolmikymppisen miehen kanssa naimisiin mennyt 19-vuotias teini etsi miehensä kanssa todellista pelimiestä, ja he olivat valinneet minut. Heillekin sopi, että homma jäisi yhteen kertaan. Minun piti laittaa heille vielä sähköposti, missä ehdottaisin tapaamisemme yksityiskohdista.
Kirjoitin tälle nuorelle vaimolle Annille, että haluaisin tavata hänen miehensä kasvotusten, jotta tapaamiseemme liittyisi jotain erilaista. Vastahakoisesti Anni antoi miehensä sähköpostiosoitteen tätä ns. illan käsikirjoitusta varten.

Viesti oli lyhyt. Kirjoitin että haluaisin, että Anni tulisi hotellihuoneeseen silmät sidottuna mukamas pornoleffaroolia hakemaan. Minä haastattelisin, ja Annin mies kuvaisi koko homman haastattelun osalta. Myöhemmin kun Anni olisi vakuuttanut minut siitä, että hänestä on pornotähdeksi, olisi minun ja Annin miehen roolit vaihtuneet. Eli minä kuvaisin ja he nussisivat.
Annin mieheltä tuli parin päivän päästä viesti, että hoidetaan homma siten, että hän varaa hotellihuoneen Vantaalta ja minä menisin huoneeseen odottelemaan häntä. Tämän viestin mukaan tapaisin myös Annin samaisena iltana. En sen tarkemmin udellut, miksi me emme tavanneet miehen kanssa vaikkapa kahvilassa. Pistin koko jutun sen piikkiin, että hän ei halunnut olla seurassani julkisella paikalla.
Nappasin taksin Helsingin Karhupuiston tolpalta ja ilmoitin kuskille osoitteen.
Uusi hotelli Flamingo imaisi minut sisäänsä, ja pian olin kolmannen kerroksen hotellihuoneessani. Myönnän, että enemmän jännitin Annin miehen tapaamista kuin Annia.
Hotellihuoneen pöydällä oli hedelmiä, olutta sekä kuohujuoma jäissä. Vieressä kirjoitettuna teksti, että voit ensin korkata oluen, sitten kuoharin, ja lopuksi voit korkata Annin... Olin jo hörpännyt puolikkaan tölkin kaljaa ennen kuin näin lapun, ja teksti poraantui aivoihini! Vatsassa kiersi, sillä epäilin, että tuo "Annin..."-vihjaus paperilapussa tarkoitti, että minun pitäisi korkata myös Annin mies.

Olin ollut ulkomailla kerran samantapaisessa tilanteessa hotellihuoneessa, missä vanhempi mies oli luvannut, että saisin panna heitä molempia anukseen. Vaikka tämän miehen vaimo oli hiton hyvännäköinen, oli miehen ehdotuksesta lorpahtaneet halut saman tien. Voin vakuuttaa, että on vaikea luopua leikistä, kun on imuttanut ulkomaalaista teinipersettä ja sormettanut hänelle orgasmit.
Päätin kysyä mieheltä heti suoraan, että jos on biseksuaalinen, niin kiitos ja näkemiin olisi minun vastaus.
Odotettuani puolisen tuntia hotellihuoneen oveen koputettiin voimakkaasti, jopa määrätietoisesti. Annin mies, ajattelin ojentaessani ryhdin suoraksi, kävellen sitten muka rauhallisesti avaamaan ovea, vaikka olin tosi jännittynyt.
Avasin oven, ja hämmästys oli suuri! Oviaukkoon ilmestyi Anni, jonka suusta tuli minun kanssani miltei yhtä aikaa sana: sinä! Emme siis tunteneet toisiamme aikaisemmin. Minä tunnistin Annin hänen lähettämästään kuvasta ja Anni minut – niin, julkisuudesta.
- En odottanut sinua, jos totta puhutaan, sanoin toivuttuani nopeasti häkellyksestäni.
- Enkä minä arvannut, että se olit sinä, vaikkei suomalaisia kirjailijoita montaa olekaan.
- Se on vain hyvä juttu, ettei se ollut ratkaiseva tekijä, kun minut valitsitte, totesin.
Peräännyin taaksepäin hotellihuoneessa, jotta vieras pääsisi sisemmälle. Tämä ei tullut, vaan vakuutteli jollekin käytävällä olevalle, että tämä tulisi rohkeasti sisään.
Katsoin tätä oviaukossa seisovaa tyttöä tarkemmin. Perse minuun päin hän näytti herkulliselta, mutta yllättävän nuorelta miltei parikymppiseksi Anniksi.
Nyt kun tyttö käänsi kasvonsa riemukas ilme päällä, hoksasin, ettei hän ollutkaan Anni. Se oli vain vaistomaisesti tullut mieleeni, koska odotin tapaavani Annin miehen oveen koputtelemassa. En ehtinyt ajatella enempää, sillä nyt hotellihuoneeseen tuli Anni silmät sidottuna, tiukka t-paita yllään ja korkeakorkoiset kengät jalassa. Tiukan mutta pitkän t-paidan alla ei näyttänyt olevan mitään.

Annin kaveri sulki oven ja sen jälkeen hän istuuntui vierelleni ottaen esiin pienen videokameran.
Kukaan ei puhunut mitään vähään aikaan.
Anni oli eksyneen oloinen eikä hän vaikuttanut olevan sujut korkokenkien eikä tiukan t-paitansa kanssa, mikä paljasti terhakkaat pienet rinnat. Nännit nöpöttivät kovana varmaankin jännityksestä. Oli kiihottavaa katsoa, kuinka pienet kiinteät rinnat nousivat ylösalas tiheän hengityksen tahtiin.
Sitten Anni sanoi:
- Hei, olen Anni. Tulin tänne työhaastatteluun.
- Niinpä niin, tokaisin, kysyen sitten, että minkälaista työtä haet.
- En tiedä tarkalleen. Heli sanoi, että sinulla on töitä tarjolla.
- Tulepas tänne ääntä kohti, niin katsotaan, minkälaista työtä olisi tarjolla, kehotin Annia.
Anni yritti ryhdistäytyä. Hetken jo luulin, että hän pakenisi ulos tai että hän ottaisi silmät peittävän mustan huivin pois, mutta onneksi ei.
Anni tuli ihan eteeni. Istuin matalalla sohvapenkillä suunnilleen sillä korkeudella, että olisin voinut upottaa hampaani nöpöttäviin nänneihin.
- Ole ystävällinen ja käänny, kehotin Annia.
Anni kääntyi mukisematta.
- Avaa haarasi erilleen, käskytin.
Anni levitti haaransa kiltisti.
- No niin, näyttää hyvältä. Ole kiltti ja kumarru nyt hivenen eteenpäin ja kohota paitaa, jotta näen sun perseesi.
Anni nojaantui eteenpäin, mutta ei suostunut nostamaan paidan helmaa ylemmäs.
- Peruuttapas tänne äänen suuntaan, kehotin Annia kalu kuumana kovassa puristuksessa farkkujen sisällä.

Anni perääntyi niin kauan aikaa, kunnes osui minuun. Kohotin itseäni sen verran, että sain vedetyksi t-paidan Annin yltä. Anni oli edelleenkin passiivinen. Ehdin hetken miettiä, että tekikö Anni tämän vapaaehtoisesti ja jos teki, niin miksi hän vaikutti vaisulta. En pohtinut asiaa sen enenpää, vaan levitin Annin täydellisiä pakaroita erilleen. Pillu kiilteli kosteudesta. Ilmeisesti Annia sittenkin kiihotti tämä tilanne.
Vedin Annia vieläkin lähemmäksi itseäni. Halusin upottaa suuren kyrpäni tuohon jumalaiseen perseeseen, en kaivannut mitään muuta.
Työnsin kieleni suoraan Annin anukseen niin syvälle kuin se meni. Aloitin edestakaisen liikkeen kielelläni, ja Anni alkoi selvästi kiihottua enemmän.
Käytin kieltäni Annin pillunhuulilla ja sitten sisällä. Kostutin sitten keskisormen Annin pillussa ja työnsin sen Annin anukseen. Lisäsin sormia vielä kaksi lisää, mutta en enempää, sillä en halunnut satuttaa, en ainakaan vielä.
Tässä vaiheessa minun oli pakko riisua farkut pois päältäni. Anni oli siirtynyt hiukan etäämmälle. Kuulin, kuinka kuoharipullo avattiin minun riisuessani loputkin vaatteet pois.
Annin kaveri juotti kuoharia suoraan kuohuvasta pullosta Annin suuhun. Kuoharia valui pitkin Annin vartaloa, sillä hän ei millään ehtinyt juoda sillä nopeudella kuin Annin kaveri sitä hänelle kaatoi. Koko tämän juomatapahtuman ajan Anni piti käsiään selän takana ikään kuin ne olisivat olleet sidottuina.
Annin kaveri, jonka nimeksi myöhemmin paljastui Heli, tuli viereeni uudelleen. Kehotin Annia tulemaan jälleen luokseni, mutta siten, että hän menee polvilleen. Anni menikin ensinmäiseksi polvilleen pitäen käden edelleen selän takana.
En ikinä unohda sitä näkyä: teinityttö konttaamassa polvillaan luokseni. Pienet rinnat kiiltelivät kuohujuomasta, ja Annin sisäreidet olivat kiimanesteistä kiiltävät.
Otin Annin vaaleista pitkistä hiuksista kiinni hellästi mutta määrätietoisesti. Anni aloitti suihinoton upottaen kalun syvälle suuhunsa. Anni ei valitettavasti ollut mikään spesialisti suihinotossa. Ja vaikka kuinka yritin sietää kipua, minkä Annin hampaat saivat aikaan, minun oli pakko lopettaa hänen suihinottonsa. Olisin jossakin toisessa tilanteessa varmaankin imuttanut Annia, mutta kiima perseeseen panosta vei kaikesta voiton.

Ohjasin Annin parisängyn päälle nelinkontin.
En halunnut käyttää liukastetta, sillä siitä minulla oli huonoja kokemuksia, kun kulli poraantuu yhtäkkiä syvälle anukseen. Pari kertaa oli näin käynyt.
Kostutin sormet Annin kiimapillussa, ja levitin kiimanesteet kaluni varteen. Aloitin hitaan, nautinnollisen työnnön nauttien joka sekunnista. En välittänyt Annin tuntemuksista mitään. Vihdoin kalu oli syvällä Annin perseessä. Annoin tiukan otteen tunteen tuntua vielä hetken, kunnes aloin pumpata kulliani sisään kiihtyvällä tahdilla. Anni hengitti raskaasti, ja nyt hän oli täysillä mukana.
Yhtäkkiä tunsin, kuinka pallejani kouraistiin kunnolla. Se oli lähtölaukaus orgasmille, mitä en ole sen jälkeen kokenut.
Kun viimein kullini vetääntyi Annin perseestä, tuli spermaaa vielä useita sekunteja valuen pitkin Annin reisiä.
Istuin alas Helin viereen katsellen, kuinka Anni oli kääntynyt selälleen sormettaen itselle orgasmia.
Sitten tuli jälleen hiljaista, kunnes Anni nousi rauhallisesti ylös päättäväinen ilme kasvoillaan. Musta liina hänen kasvoiltaan oli tippunut jossakin vaiheessa pois. Anni tuli eteeni, kumartui antaen poskelleni pusun ja todeten sitten:
- Kiitos, se oli tämän illan ensimmäinen esitys, ja nyt tulee toinen.
- No niin, Heli, sinun vuorosi, Anni sanoi vetäen hämmentyneen Helin ylös viereltäni.
- Etkö sinä ajatellut, että tämä on meidän molempien juttu? Anni totesi istuen viereeni jatkaen: - Nyt sitten todellinen teini näyttää sedälle tiukan perseensä.
- Anni, tästä ei sovittu, Heli yritti.
Annia Helin puheet eivät liikuttaneet mitenkään. Annin katseessa oli sellaista kiinteää katsetta Helin suuntaan, että se oli miltei pelottavaa.
Jos Anni ei osannut ottaa suihin, niin ei Heli osannut senkään vertaa stripata. Pariin otteeseen Heli oli horjahtamassa nurin ottaessaan seisten farkkuja jalasta. Lopulta Helillä oli pienet valkoiset pitsiset pöksyt jalassa.

Vedin Helin luokseni ja paljastin pienen sievän pepun laskiessani pikkuhousut alas. Levitin Helin pakaroita kuten Annin aikaisemmin. Pillunkarvat olivat vaaleita, eikä niitä oltu siistitty. Työnsin kieleni syvälle Helin perseeseen. Se oli todella tiukka perse.
Käänsin Helin toisinpäin irrottamatta katsetta navan alapuolelta ylöspäin. Olen hulluna pieniin kiinteisiin rintoihin, ja halusin jättää Helin rintojen tarkkailemisen loppuhuipennukseksi.
Työnsin sormet vielä tiukkaakin tiukempaan pilluun. Olin varma, ettei siellä oltu montaakaan kertaa vierailtu. Sormetin ja nuolin. Pieni klitoris sykki huulieni välissä.
Minulla seisoi sellaisella raivolla että veri suhisi päässäni. Menin ihan tuolin etureunan kohdalle ja vedin Helin ihan kiinni itseeni. Pidin edelleenkin katseen kalussani Helin laskeutuessa hitaasti alemmas. Järjetön tunne valtasi minut, kun kuuma, kostea, tiukka pillu ympäröi kulliani.
Yllättävän helposti Helin tiukka teinipillu imi kalun sisäänsä.
Ja nyt näin Helin ihanat rinnat. Jos Annilla oli pienet rinnat, niin Helillä ne olivat pienemmät mutta täydellisemmät. Niitä rintoja ei vain voi paremmin kuvailla. Olin kuin järjetön, kun imin noita rintoja Helin ratsastellessa yhä kiihtyvällä tahdilla.

Olin tässä vaiheessa sulkenut silmäni, kun tunsin uuden tunteen kalullani. Avasin silmät ja näin, kuinka Anni oli mennyt Helin taakse polvilleen, mistä käsin hän nuoli kaluni vartta ja toisella kädellä puristeli pallejani. Toisen käden sormi tai sormet seikkailivat Helin perseessä.
Heli alkoi saavuttaa loppuhuipennusta. Nyt tunsin selvästi, että Anni oli työntänyt pari sormea Helin anukseen. Heliltä tuli, samoin minulta. Annoin koko lastin laueta sisään kiimaisen teinin koskemattomaan pilluun. Anni nuoli kaluani sitä myöten puhtaaksi, kun se tuli esiin Helin sykkivästä ja supistelevasta pillusta.
Emme tehneet mitään kymmeneen minuuttiin. Lopulta otin lennosta olutpurkin ja suunnistin pikasuihkulle puolijäykkä kulli heiluen kuin etsien uutta kohdetta.
En viipynyt suihkussa kuin pari minuuttia. Tullessani pois olivat tytöt kietautuneet alastomina toisiinsa sängyllä. En voinut mitään, mutta jälleen kullini seisoi täydessä seisokissa. Katselin Helin siroja pitkiä sääriä, tai ne olivat pitkät Helin muuhun kroppaan verrattuna, mutta muuten Heli oli siro kuin espanjattaret.
- Helillä olisi yksi toive, Anni totesi raukeana sivellen Annin toista rintaa.
- Mikä se on, Heli? kysyin Heliltä, jottei se toive olisi Annin, joka ehkä olisi halunnut jotain fantasiaansa.
- Haluan, että panet mua perseeseen kuten Anniakin. Ei mitään sellaista kokeilua vaan kunnolla, Heli vaati.
Anni väistyi sen verran, että Heli pääsi nelinkontin parisängylle. Paremminkin Heli makasi sängyllä vatsallaan perse pystyssä.

En alkanut heti jyystää, sillä arvelin Helin anuksen todella kireäksi. Nyt oli pakko käyttää liukastinta, jos mieli toteuttaa Helin toive. Valitettavasti minulla ei ollut mitään voidetta tai edes kasvorasvaa mukanani. Tytöillä ei ollut senkään vertaa meikkejä tai voiteita mukanaan. Kummallakaan ei ollut edes käsilaukkuja, muistelin nyt arvellen, että tytöillä oli oma huone samaisessa hotellissa. Kun mikään muu ei auttanut, menin vessaan ja sivelin suikuseinämän suihkusaippuaa kalulleni.
Anni oli pitänyt sillä aikaa huolta, että Helin perse oli pantavassa kunnossa. Annin kieli seikkaili vuoroin pillussa ja välillä perseessä.
Asettauduin Helin taakse, levitin käsissäni olevat loput saippuat anukseen ja sitten ohjasin kalun kohteeseen. Minun kaluni oli turvoksissa aikaisemmasta Helin korkkaamisesta, joten se oli entistäkin vaikeampi saada Helin toivomaan paikkaan eli nuoren teinitytön koskemattomaan anukseen.
Terskan pää ei vain millään suostunut uppoamaan syvemmälle, vaikka Heli painoi kiitettävästi persettään minua kohti. Minun oli lopulta otettava kulli pois siksi aikaa, että Anni sormetti ensin yhdellä ja lopulta kolmella sormella Helin persettä. Minun oli lopulta pakko vain runtata kalu syvälle Heliin, sillä varovasti kokeiltuna se ei sinne olisi menntyt. Yhtäkkiä sulkijalihas antoi periksi ja kyrpäni uppoutui sisään.
Heli kirkaisi tuskasta kuten minäkin. Aluksi tuntui, että Helin tiukka perse olisi kuorinut esinahan pois kalustani. Vähitellen Helikin rauhoittui. Työnsin nyt varovasti loput kolmannekset kalun mitasta sisään. Heli ujelsi, vaikka pidin kalun liikkumattomana pohjassa. Helin perse oli niin tiukka, että vaikka se oli saippualla liukastettu, ei Heliä voinut painaa kunnolla anukseen.
Tuskin Heli siitä anaaliseksistä orkkua sai, mutta ainakin niin isoa kyrpää kuin vain sinne sisään mahtui.

Keräsin vaatteeni jättäen tytöt keskenään parisängylle.
Vasta tämän vuoden puolella sain Annin ns. aviomieheltä sähköpostia. Viestin oli kirjoittanut tietenkin Anni, mistä sitten selvisi, että koko homma oli Helin keksintöä. Anni oli mennyt naimisiin vasta tämän tapauksen jälkeen. Polttrit ne on tällaisetkin. Hauskaa oli, ja kahtaa nuorta kiimapersettä sitä harvoin saa tällainen reilu kolmikymppinen varattu mies, vai saako...
×
© Copyright Orkku.net 2020. All Rights Reserved.