Lapsenlikkana mökillä

admin Seksinovellit
23.07.2014
18344 näyttökertaa
0 kommenttia
4.11
Jälleen yksi lämmin kesäpäivä takana. Kesä on todellakin paras vuodenaika. Ei tarvitse pukea kaikkia omistamiaan vaatteita päälle, ja sehän tarkoittaa myös enemmän silmänruokaa. Tosin täällä mökillä sitä ei pahemmin ollut tarjolla, kaukana kaikesta sivistyksestä. Tarkoituksena oli tulla viikonlopuksi mökille yksin, mutta isosiskoni soitti ja sanoi tarvitsevansa lapsenlikan, ja muita ei ollut vapaana sillä hetkellä. Hän oli lähdössä laivaristeilylle tyttöjen kanssa ja lapsen isä oli työmatkoilla, joten suostuin. Eihän hänestä vaivaa olisi, iso tyttö kun jo alkoi olla, juuri keväällä täyttänyt 12 vuotta.

Päivä oli mennyt ulkona aurinkoa ottaessa ja uidessa, rantaan kun oli matkaa vain parikymmentä metriä. Onneksi mökillä oli sähköt. Sai varattua pakastimeen jäätelöä ja sitähän kului päivän mittaan kuten myös limsaakin. Olinpas ottanut itselle pienen pullon väkevääkin. Sitähän ei Suvi huomaisi, kun limsan kanssa vähän ottaisin, kunhan ottaisin kohtuudella.

Siinä illansuussa tekaisin itselleni mojovan paukun ja laitoin limsan takaisin kaappiin. Samassa tekstiviesti piippasi kännykkään ja menin hakemaan pöydältä puhelinta. Samassa Suvi saapui sisään ja sanoin, että käy hakemassa limsaa, jos janottaa, ja kuulemma kelpaisikin. Luin viestin ja vastasin siihen. Laitoin sitten puhelimen pois ja kävelin takaisin hakemaan juomaani. Suvi sanoi, että hän halusikin Jaffaa, Kokis ei ollutkaan hänen mieleen. Katsoin lasiani ja sehän oli ihan tyhjä. Katsoin Suvia ja sanoin, että se olikin minun lasi, mutta että ottaisi itselleen uuden. Mietin itsekseni, kuinka paljon tuhti paukku vaikuttaisi niin nuoressa tytössä, joka ei ollut koskaan maistanut alkoholia. Ajattelin, että yhdestä paukusta ei tulisi vielä känniin, joten huokaisin helpotuksesta. Siispä tein itselleni uuden ja pidin sen tiukasti itselläni.

Sitten siirryimme katsomaan televisiota. Joku tylsä amerikkalaissarja pyöri siellä. Pari kolme paukkua kumosin ja totesin, että taisin olla selvä yöpuulle, tarkoitus ei olisi humaltua kuitenkaan. Heitin ylimääräiset vaatteet pois, ohuet shortsit riittäisivät tällaisessa lämmössä. Menin peiton alle ja sanoin Suville, että sammuttaa telkun sitten, kun siltä tuntuu. Telkkarin hiljainen ja tylsistyttävä ääni uinutti minut nopeasti kuin pienen lapsen. En tiedä, missä vaiheessa Suvi oli sen sammuttanut ja alkanut nukkumaan.

Heräsin kuitenkin yöllä johonkin aikaan. Kelloa en katsonut ja hämärää tuntui olevan, joten päättelin, että yö olisi edelleenkin, joten jatkoin nukkumista. Unenpöpperöisenä tunsin, että joku nukkui lähelläni ja tajusin, että Suvinhan sen täytyi olla, muita sänkyjä kun ei ollut kuin tämä parisänky. Ilmeisesti Suvi oli kova pyörimään nukkuessaan, koska oli siirtynyt minun puolelleni aika reilusti. Annoin Suvin olla ja jatkoin unia.

Mutta jokin tuntui painavan minua, tosin kevyesti. Olin jo ihan hereillä, mutta makoilin hiljaa, ja sitten tajusin, että Suvin toinen jalka oli minun jalkojeni yli ja se aiheutti kevyttä painon tunnetta. Lisäksi havaitsin, että Suvi tuntui olevan vähän levoton, kunnes tajusin, mikä oikeasti oli tilanne. Suvi olikin hereillä ja tunsin hänen hinkkaavan itseään minua vasten. Yllätyin reaktiostani. Kaluni jäykistyi siinä silmänräpäyksessä kivikovaksi.

Leikin kuitenkin nukkuvaa ja seurasin tilannetta, mutta sykkeeni tuntui hipovan jo huippu-urheilijan maksimeja. Lisäksi ohuet shortsini eivät paljon erektiota hillinneet, vaan olivat melkoisessa koetuksessa kaluni jäykistyessä lipputangoksi. Olin vähän ihmeissäni, että tällainen tilanne saisi alakerrassa veret liikkeelle tuollaisella voimalla, mutta minkäs sille voi. Eikä tilannetta helpottanut yhtään se, että tunsin Suvin pehmeän ja pienen käden tunnustelevan varovasti shortsieni etumusta. Ilmeisesti tarkoituksena oli kokeilla, olenko hereillä. Koska olin edelleen nukkuvinani, Suvi antoi kätensä jatkaa tutkimuksiaan pidemmälle. Tunsin, kuinka shortsien vyötärö alkoi hitaasti siirtyä alemmas. Veri kohisi jo korvissani ja sykemittarista olisi asteikko varmasti loppunut jo aikoja sitten. Ja vauhti sen kuin kiihtyi. Tunsin shortsien vyötärön olevan jo kriittisellä rajalla ja sitten menikin jo yli. Shortsit liukuivat niin alas, että jäykkä kaluni ponnahti salamana ulos shortseista ja osoitti sinne, missäpäin katto yleensä sijaitsee.

Pidin itseni kurissa ja jatkoin nukkuvan roolia ainakin yhden Oscarin edestä. Suvi oli ilmeisesti rohkaistunut siitä juomalasini tyhjentämisestä sen verran, että päätti tutustua paremmin lähes kolmekymppisen miehen anatomiaan. Tunsin pehmeän ja pienen käden tarttuvan hellästi kaluni ympärille, ja hetken kuluttua olikin nuori neiti selvittänyt, miltä kalu näyttää, kun esinahka vedetään taakse. Ja sen hän tekikin hitaasti ja varovaisesti. Kamppailin omien ajatuksieni kanssa ja tulin siihen päätökseen, että antaa hänen tutustua. Parempi, että kohteena on minä kuin joku tuntematon mies. Pienen hetken kuluttua tunsin, kuinka jotain pehmeää kosketti kaluni päätä ja kun tunsin kevyen, hampaiden aiheuttaman raapaisun kaluni ympärillä, en voinut asiasta erehtyä. Kaluni oli Suvin suussa. Ilmeisesti hän halusi maistella sitä. Ei sitä suihinotoksi voinut sanoa, mutta tämän nuoren naisenalun pieni ja kuuma suu oli paksun ja kovan kaluni ympärillä ja se oli jotain aivan uskomattoman kiihottavaa.

Yritin ajatella muita asioita, ettei tapahtuisi vahinkoa. En tiedä, oliko onni vai kirous, mutta hetken kuluttua Suvi päästi jäykän kaluni suustaan ulos ja tunsin, kuinka hän liikehti peiton alla. Sitten peiton alta tuli esiin Suvin pienet jalkapohjat, ihan minun kainaloiden viereen. Tajusin, että Suvi oli kääntynyt toisin päin peiton alla jostain syystä. Pienen liikehtimisen jälkeen tunsin hellän kosketuksen jälleen kalussani. Varovasti siirsin peittoa alemmas, pois päältäni. Suvi oli minuun nyt selin, joten hän ei huomaisi, jos olisin varovainen. Sain siirrettyä peittoa sen verran, että näin hämärästi Suvin paljaan takapuolen. Hänellä ei näyttänyt olevan ainakaan housuja lainkaan.

Tässä vaiheessa en enää tiennyt, mitä tekisin. Suvi oli ihan selvästi seksuaalisesti kiihottuneessa tilassa, eikä minunkaan kiihotusta vähentänyt se, että näin jäykkää kaluani vasten hitaasti liikkuvan pienen tiukan pepun. Suvi alkoi hitaasti liikuttaa lantiotaan ylös ja alas ja jäykkä kaluni painoi hänen paljasta pimppiään vasten. Kaluni oli jo ennestään kostea, koska Suvi oli sitä vähän maistanut ja ilmeisesti Suvin vakokin oli kostea.

Päätin varovasti siirtää vähän peittoa lisää, että näkisin hieman paremmin. Suvin lantion liike oli tasaista ja täytyi myöntää, että nautin suunnattomasti tästä kaluuni kohdistuvasta hieronnasta. Kaluni oli kivikova ja vaikka se oli ihan normaalin kokoinen, se näytti valtavalta suhteessa Suvin pieneen tiukkaan takamukseen. En voinut enää hillitä itseäni, vaan siirsin hitaasti käsiäni kohti Suvin takapuolta ja koska peiton reuna oli jo sen verran sängyn laidan yli, se valahti lattialle ja Suvin paljas vartalo paljastui kokonaan.

Totesin, ettei Suvilla ollut mitään vaatetusta yllään. Suvi lopetti lantionsa liikuttelun, kun huomasi peiton karanneen, mutta samassa tartuin kaksin käsin hänen pieneen peppuunsa ja muutamalla kädenliikkeellä sain hänet jatkamaan lantionsa liikuttelua. Hellästi puristelin hänen tiukkaa peppuaan ja samalla seurasin, kuinka hänen paljas pimppivakonsa jatkoi kaluni hierontaa. Sain vaivoin hillittyä itseni, etten olisi ohjannut kaluani hänen pimppiinsä sisälle. Suvin hengitys oli jo erittäin tiheää. Huomasin, että hänellä oli jo pienet sievät rinnanalutkin.

Nousin istumaan ja Suvi jatkoi lantionsa liikettä tasaisesti. Hitaasti käteni liikkuivat hänen pepultaan selälle ja siitä jatkoivat ylös ja eteen. Sain hänen pienet rintansa käsiini ja tunsin, että nännit olivat ihan pystyssä. Aloin hellästi puristella hänen rintojaan ja sormenpäällä pyörittelin välillä nännejä. Ilmeisesti tämä oli Suville jo liikaa. Tunsin hänen lantionsa nytkähtelevän rajusti ja hengityksen pidättäminen purkautui melkoisena voihkaisuna. Tajusin, että Suvi sai orgasmin hieromalla pimppiään kaluani vasten ja tämä ihana näky edessäni aiheutti sen, että en enää pystynyt pidättelemään. Samalla kun Suvin lantio teki viimeisiä nytkäytyksiään, kaluni alkoi roiskia lastiaan ulos. Ensimmäinen tuli komeasti Suvin alaselälle, toinen tuli vähän vaisummin ja jäi valumaan hänen peppureikänsä kohdalta alas kohti vakoa. Viimeiset lastit tulivat pieninä määrinä samalla kastellen kaluni todella liukkaaksi ja Suvin pimppivako tuntui puristuvan kaluani vasten todella tiiviisti kastellen sen nesteilläni kauttaaltaan.

Kun Suvi oli rauhoittunut, hän siirtyi pois päältäni. Pyysin häntä odottamaan. Sanoin hakevani vähän paperia, koska Suvi oli nyt vähän märkä. Nousin ja heitin shortsit mennessäni jalastani lopullisesti, hain talouspaperia ja tulin sitten takaisin. Mikä ihana näky siinä sängyllä olikaan. Nuori tyttö tiukka peppu pystyssä ja vako valui lemmennesteistäni. Pyyhin hellästi paperilla kaikki roiskeet ja heitin paperin sitten lattialle. Sanoin Suville, että voi nyt kääntyä. Hän nousi istumaan ja katsoi vähän nolona minuun. Sanoin, ettei tästä saisi kertoa kenellekään. Pitäisimme tämän meidän kahden salaisuutena. Kukaan ei saisi koskaan tietää. Suvi nyökkäsi ja sitten halasin häntä hellästi. Tunsin hänen pienet paljaat rintansa ihoani vasten enkä voinut vastustaa kiusausta tarttua vielä kerran hänen tiukkaan takamukseensa. Sanoin Suville, että mitä hän teki, tuntui minusta todella hyvälle, ja Suvi myönsi, että niin hänestäkin. Lupasin, että jos hän pitäisi tämän salaisuuden, hän saisi tehdä tämän uudelleen, jos niin haluaisi. Suvi lupasi pitää salaisuuden. Tämän jälkeen menimme takaisin nukkumaan, saman peiton alle ja kumpikin ilman vaatteita. Tätä yötä en unohda ikinä.
×
© Copyright Orkku.net 2020. All Rights Reserved.