Minä, Mira ja Riika 2

admin Seksinovellit
01.08.2014
9137 näyttökertaa
0 kommenttia
5.00
Sinä lauantai-iltana jäin vielä tyttöjen lähdettyä hetkeksi suihkuun. Mielessäni pyöri tuon illan tapahtumat. Etenkin Riikan kommentti heidän tullessaan suihkuun sai minun vereni liikkeelle. Oliko kaikki ollut totta? Se, että olin työntynyt siskoni parhaan kaverin ihanaan pilluun sekä peppuun siskoni masturboidessa vieressämme. Siskoni oli ottanut minulta suihin sekä kaverinsa kanssa ottanut koko lastini vastaan ja niellyt sen. Se oli todellakin totta ja Riika oli vielä luvannut lisääkin. Miten tällainen onni koski minua? Siskon kanssa leikkiminen hieman mietitytti, mutta sekavat himontäyteiset ajatukset saivat mieleni tasaantumaan enkä enää löytänyt siinä mitään väärää. Lupasin kuitenkin itselleni, että siskoni kanssa harrastamat seksileikit saisivat jäädä tuohon suuseksikokemukseen.

Peseydyttyäni kuivasin hiukseni sekä laitoin puhdasta vaatetta päälleni. Oloni oli huomattavasti vapautuneempi. En enää arastellut tulevani nähdyksi. Keittiöön mennessäni näin, kuinka siskoni ja Riika olivat tehneet kolme drinkkiä ja odottelivat ilmeisestikin minua seurakseen. Istuuduin pöydän äärelle sanomatta sanaakaan. Kukaan ei puhunut. Ilmassa velloi raikas tuoksu, niin puhdas ja saunainen. Tytöt istuivat toisella puolella pöytää katsellen minua. Tunsin oloni erittäin vaikeaksi. Jostain syystä aloin tuntea hieman syyllisyyttä jostain, mitä en osannut määritellä.

"Kiitos, kun teitte tämän drinkin minulle", aloitin keskustelun.

"Kiitos itsellesi. Otimme vapauden hieman käyttää juomaasi, ethän pahastu?" Riika kertoi anteeksipyytävällä äänellään.

"En tietystikään..." jatkoin.

"Me just keskusteltiin susta Riikan kanssa ennen kuin tulit..." siskoni kertoi arvoituksellisella äänellään.

"Niin. Mun mielestä sä oot aika ihana. Ja en tiennytkään, että sä osaat noin hyvin tehdä tytölle hyvää. Mä todella nautin siitä, senkin ori", Riika totesi ja samalla vinkkasi silmällään.

Olin sanaton. Olin odottanut, että tytöt eivät puhuisi illan menneistä tapahtumista, vaan alkaisivat kertoa sääntöjä, miten asiat pidettäisiin salassa.

"Niin, oon aina pitäny sua hieman pikkupoikana, mutta tänään todistit, että sussa on enemmän munaa kuin monissa pojissa, joita mä tunnen. Se tyttö, joka saa sut omakseen, tulee varmasti onnelliseksi", sisko jatkoi.

"Mutta siihen asti mä haluan, että sä oot meidän oma seksilelu", Riika jatkoi ja alkoi nauraa.

Siskoni ilme oli näkemisen arvoinen, kun hän huomasi, kuinka punastuin. Kullissani tuntui tuo tuttu heräämisen tunne ja se nosti päätään. Pidin siitä, kun tytöt puhuivat riettaita. Riika oli todellakin rietas. Hänen luonteenpiirteensä paljastui vasta kokonaan silloin, kun puhe oli seksistä. Olin pitänyt aikaisemmin häntä kilttinä tyttönä, samoin siskoani, mutta heti kun puhe kääntyi seksiin, nuotti muuttui.

Tytöt lähtivät naureskellen kohti siskoni huonetta. Tällä kertaa kummatkin keikailivat edessäni peppujaan viehkeästi pyöritellen. Siskoni otti Riikaa hellästi leuasta kiinni ja veti Riikan kasvoja kohti omiaan. Tytöt antoivat edessäni toisilleen erittäin märän kielipusun samalla katsoen minua. Riika nosti siskoni t-paitaa antaakseen märän pusun rinnalle. Siskoni nänni kovettui ja kuulin viehkeän huokaisun hänen suustaan. Siskoni virnisti seksikkäästi minua kohden ja sanoi: "Hihii... Pysyhän housuissasi. Me vaan kiusataan sua."

Tytöt poistuivat toiseen huoneeseen ilmeisesti kohentamaan vaatetustaan ja ulkonäköään. Menin sohvalle olohuoneeseen jatkamaan keskenjäänyttä elokuvaani. Mielessäni pyöri illalliset sessiot tyttöjen kanssa. Kiinnitin huomiota olohuoneen mattoon, jolle oli roiskunut hieman spermaa. Sitä ei huomannut, ellei osannut katsoa tarkkaan. Suurimman osanhan nuo ihanat seksijumalattaret olivat nielleet syvään kurkkuunsa.

"Mitä sä katot?" kuulin äänen taustalta.

Se oli siskoni, joka istuutui viereeni. Pienet stringit vilahtivat hetkellisesti ja näin, kuinka ohut naru peitti siskoni sulot. Hetken päästä ilmestyi Riika istuen toiselle puolelleni. Riika laittoi jalkansa syliini ja huomasin, että pitkän t-paidan helman alta paljastui tuo ihana pillu ilman minkäänlaista suojaa. Riikalla ei ollut stringejäkään.

"Noh noh, älä kurki. Kyl sä oot mut jo alasti nähny. Tälleen on vaan niin paljon mukavampaa. Stringit vaan hiertää. Yöllä nukun lähes aina näin, ja ihan alasti, jos on kuuma", Riika sanoi.

Olin jo alkanut tottua tähän tyttöjen kiusoitteluun ja se tuntui aina vain paremmalta. Tiesin, että tästä illasta lähtien he tekisivät tahallansa melkein mitä vaan.

"Kuule pikkuveli", sisko sanoi.

"Onko meillä mitään parempaa katsottavaa kuin tää tämmönen toimintafilmi? Ei katsottais tätä, mieluummin vaikka jotain muuta", sisko jatkoi.

"Hei, mä tiedän. Onko sulla sellaista toisenlaista toimintaa?" Riika kysyi.

En epäillyt hetkeäkään, etteikö Riika olisi tarkoittanut "toisenlaisella toiminnalla" pornoa. Aloin tuntea Riikan ajatuksenjuoksua. Itselläni oli kaapinperukoilla muhkea kokoelma alan tuotteita.

"Mitä tarkoitat?" kysyin leikkien tietämätöntä.

"Mä tiedän, että sulla on siellä vaatekaapissa semmosia dvd-levyjä. Oon joskus sulta salaa kattonu niitä", siskoni kertoi.

Tunsin häpeän tunnetta ja aloin olla aika vaikeana. Siskoni siis oli löytänyt kaikki salaisuuteni. Niillä nauhoilla olin poistanut paineita jo vuosien ajan. Osa oli niin rankkaa materiaalia, että heikompia hirvittää.

"Sä et voi arvatakaan, kuinka monta kertaa olen poistanut omia paineitani katsellessani niitä sun filmejäs", sisko jatkoi.

"Katottais niitä eikä tätä, pliiz", Riika sanoi humoristisesti.

Tuntui oudolta, kun ajattelin katsovani tyttöjen kanssa pornoa. Toinen ajatuksen aiheeni oli siskoni, jolta olin koko ajan halunnut pitää tekosiani salassa. Nyt hän vaati kaverinsa kanssa jakamaan tämän iloni heidän kanssaan.

Näytellen hieman vaivautunutta menin huoneeseeni hakemaan levyjä. Kaivoin vaatekasan alta levypinon esille. Selailin niiden värikkäitä kuvallisia kansia. Kansien kuvat, jotka olin nähnyt satoja kertoja, herättivät omituisesti minussa päästä jalkaan kulkevia väreilyjä. Kullissani tuntui tuttu puristus. Otin sen käteen. Vedin muutaman kerran esinahkaa edestakaisin. Terskani oli tulipunainen ja erittäin kovana. Olisin voinut runkata itseni loppuun asti, olin aivan kiimainen. Rauhoittelin itseäni ajattelemalla aivan muuta. Seisokkini laski jättäen vielä hyvän kohouman housuihini.

Vein filmit olohuoneeseen vaivautuneesti ja annoin ne tytöille. Siskoni ja Riika alkoivat tutkiskella kansia päältäpäin.

"Tässä filmissä on paljon ryhmäseksiä, ja tässä on peppuseksiä..." siskoni antoi Riikan ymmärtää.

Olin hämilläni, kuinka siskoni tunnisti levyt melkein yhtä hyvin kuin minä itse. Menin hakemaan keittiöön juomaa rauhoitellakseni itseäni. Kylmä juoma olisi saattanut hieman alentaa kohonnutta pulssiani. Palatessani olohuoneeseen isossa telkkarissa näkyi jo, kuinka isorintainen blondi oli polvillaan suuren kullin edessä nuollen ja imien sitä. Tytöt katsoivat viekkaalla katseellaan ruutua ja Riika totesi: "Tuu tänne meidän luokse katsomaan, mitä näillä levyillä on. Me jo löydettiinkin tämmönen yks. Siskosi kertoi, että paljon tämän härskimmäksi ei voi porno mennä, joten haluisin nähdä tän..."

Istahdin vanhalle paikalleni tyttöjen väliin. Riika laittoi jalkansa syliini. Tunsin pienen vienon tuulahduksen. Se oli hento, puhdas pillun tuoksu. Riika oli mitä ilmeisimmin jo hieman kostunut ruudulta näkemästään aktista. Mietin, kuinka tuo viattoman näköinen tyttö oli niin rietas. Pitkä t-paita peitti tuon suloisen vaon. Päätin katsoa itsekin kiltisti ruutua. Siskoni nappasi kaukosäätimen ja alkoi kelata levyä eteenpäin.

"Tää on aina näissä tämmöstä. Ensiksi tyttö ottaa suuhun, sitten poika imee tyttöä, sen jälkeen nopeasti sisään ja mällit naamalle. Nää on aika tylsiä..." sisko valisti. "Nää ei kiihota yhtään. Mä en tajuu, mitä pojat näistä saa irti", hän jatkoi.

"Niin, jokaisella on makunsa. Harvemmin näissä mitään juonta onkaan", totesin.

Seuraavan kohtauksen aikana huomasin, kuinka Riikan käsi oli levottomana t-paidan päällä rintojensa kohdalla. Riika puristi olevinaan huomaamatta rintaansa. Huomasin sen selvästi, sillä samalla Riikan reidet jännittyivät. Samalla tunsin pientä värinää reisilihasten supistellessa. Riika rauhoittui. Siskoni nojasi levottomasti sohvan selkänojaan ja laittoi kätensä hitaasti polveni päälle. Siskoni kosketus nosti kiellettyä kiihkoani. Olisin voinut jälleen kyselemättä kaivaa kullini esiin hyväiltäväksi.

Katsoimme vain elokuvaa, joka eteni tasaisen varmaa tahtia. Siskoni nousi yllättäen ylös sohvalta ja sanoi lähtevänsä hakemaan lisää juotavaa huoneestaan. Oli taas sama tilanne kuin aikaisemmin illalla, jolloin Riika oli antautunut minulle ensimmäistä kertaa keittiössä nuoltavaksi. Ajatus sai pulssini kiihtymään. Kävisikö taas samalla lailla? Siskoni kuitenkin palasi pian kädessään siideripullo. Mitään ei olisikaan ehtinyt tapahtua.

Katsoimme kohtausta, jossa tyttö oli yksin alasti uima-altaassa uimassa. Altaan reunalle ilmestyi mies vain pyyhkeeseen kietoutuneena. Nainen ui miehen luokse ja aloitti keskustelun. Turhat keskustelut jäivät sikseen, kun mies paljasti pyyhkeensä alta puolikovan kullinsa. Nainen otti kullin sievään käteensä ja alkoi hyväillä sitä ollessaan altaassa, miehen istuessa altaan reunalla. Mies nautti, samoin nainen.

"Säkin taisit tykätä tuollaisesta tänään", siskoni sanoi samalla korjaten asentoaan.

"No kukapa ei nauttisi", vastasin. Olin samalla vaivautunut ja samalla niin kiimainen.

"Niinpä, kyllä mun tarttee tunnustaa, että sä pikkuveli tunnuit todella kiihottavalle tänään", sisko jatkoi heiluttaen alavartaloaan asentoa korjaavasti.

Aavistin, että siskoni oli myös hieman kiihottunut ruudulta näkemästään toiminnasta. Tunsin ilmassa väreilyä meidän kolmen keskellä. Tilanne oli räjähdysaltis ja ilmapiiri hieman vaivautuneen jännittynyt. Kukaan meistä ei tehnyt mitään, kaikki katsoivat kiltisti ruutua. Olisin heti voinut hyökätä Riikan kimppuun. Yhtäkkiä huomasin, kuinka siskoni hengitys alkoi kiihtyä, mutta mitään liikettä ei tapahtunut. Kädet olivat kiltisti pullolla, jalat maassa, mutta hengitystahti vain kiihtyi.

"Sisko, mikä sulla on? Onko kaikki hvyin", kysyin.

Siskoni hymisi jotain epämääräistä ja samalla nosti lanteitaan ja parkaisi vapauttavan huudon ilmoille. Huuto ei ollut sellainen, mikä olisi seurannut jostain pahasta kuten kivusta. Se oli pikemmin huuto nautinnosta.

"Mikä sulla on? Tulit sä itsestään?" Riika kysyi.

"E-en... En itsestään..." sisko kertoi samalla raottaen stringien etuosaa.

Salaisesta paikasta paljastui jotain, jota en voinut kuvitella. Siskoni veti pillustaan sievänkokoisen hieromasauvan, joka surisi erittäin hiljaa itsekseen tyytyväisenä valuen samanaikaisesti siskoni pillunesteistä.

"Hui... Antakaa anteeksi. Mun oli ihan pakko, mä olin niin kiihottunut. Samalla kun kävin hakemassa siideriä, mun piti laittaa tää mun sisään..." sisko kertoi hengästyneenä.

Siskon pieni muovinen ystävä oli nyt paljastunut. Huomasin vieressäni istuvan Riikan katsovan sauvaa himoiten. Itse ihmettelin, että siskollani oli yleensäkään tuollaista, vaikka siitä oli ollutkin puhetta jo aikaisemmin illalla. Riika ojensi kätensä ylitseni.

"Annat sä mulle sitä vähän", Riika pyysi arastellen.

"Tässä, ota vaan... Se on kyllä vähä märkänä", siskoni harmitteli.

Riika otti sauvan käteensä ja tutki sitä.

"Sä laukesit kunnolla, tää on ihan märkä... Haluutko säkin?" Riika kysyi minulta.

Riika työnsi hiljaa sauvan naamani eteen ja tunsin sauvasta siskoni viehkeän tuoksun. Riika kosketti sitä sormellaan, pyöräytti pari kertaa sauvan päätä ja sen jälkeen ohjasi sormensa huulilleni. Riikan sormet työntyivät hitaasti huuliltani suuhuni. Avasin suutani sokeana tapahtumalle. Mieto pillun maku levisi suuhuni ja tunsin kiihottuvani enemmän kuin osasin arvatakaan. Siskoni pillun maku oli jotain niin rietasta, jotain niin kiellettyä, mutta kuitenkin niin houkuttelevaa, etten osannut kuin sulkea silmäni ja hyräillä nautinnosta. Riikan toinen käsi vaelteli sauvan kanssa kovan kohouman päällä housuillani.

Siskoni kääntyi minua kohden laittaen kätensä seikkailemaan Riikan käden kanssa. Riika veti sormensa pois suustani ja otti sauvan käteensä. Riika katsoi minua lumoavilla silmillään viedessään koko sauvan suuhunsa. Hän nuoli sauvaa puhtaaksi siskoni nesteistä samalla työntäen sen pohjaan asti. Siskoni käsi hamusi jo housujeni alle hakeakseen kulliani. Havahduin Riikan aktista, kun siskoni käsi tavoitti kullini ja tarttui siihen koko kädellä.

"Hei..." sopersin.

"Älä nyt. Täähän on jo sulle ihan tuttua. Me juteltiin tästä jo", sisko sanoi vakuuttavasti puolustellen.

Tunsin myöntyvää tunnetta. Siskoni käsi tuntui ihanalta sen puristellessa kiveksiäni ja hieroessa esinahkaani. Äkkiä sisko veti kätensä pois, kun samalla Riika tarttui siskoani rinnasta samalla suudellen jälleen kiihkeästi. Kielet leikkivät keskenään. Riika tarttui nyt kullistani vetäen housuni jalastani. Riikan katse siirtyi samalla ruudulle, jossa äsken miestä imenyt nainen levitti liukuvoidetta miehen kullin päälle sekä omalle pepulleen. Nainen katsoi miestä silmiin samalla asettuen miehen päälle. Miehen valtava elin sykki kuumana, kun peppu oli valmiina ottamaan koko pituuden sisään. Nainen alkoi laskeutua miehen päälle hitaasti vieden terskaa peppureiälle. Terska upposi sisään, jolloin nainen veti kullin ulos. Uusi yritys vei miehen blondin kireään reikään yhä syvemmälle, kunnes kulli oli pepussa koko pituudeltaan. Naisen voihkiessa alkoi hidas ja hellä peppuseksi.

Siskoni oli aivan keskittynyt kohtaukseen, kunnes havahtui tilanteeseen.

"Riika anna se sauva mulle, jooko. Mä meen nyt tohon lattialle", sisko huokaisi tyytyväisesti.

Sauva vaihtoi haltijaa ja siskoni asettautui kontilleen lattialle. Siskoni peppu oli ohuen narun peittämänä aivan edessäni. Peppu oli erittäin hyvin muodostunut ja oli erittäin sievä. En uskonut koskaan näkeväni tuota ilmestystä. Nyt se oli kuitenkin edessäni. Siskoni otti sauvan suuhunsa kostuttaen sitä syljellään. Hän raotti stringejään ja asetteli sauvaa pilluunsa. Sauva upposi vaivatta siskoni märkään vakoon.

Riika nousi sohvalta lattialle ja meni siskoni viereen. "Otetaan nää pois, että pikkuveli tietää, miltä sisko näyttää, eikö?" hän totesi hieman alistavalla äänellään samalla repien stringejä pois siskoni päältä.

Olin nyt yksin sohvalla ja hamusin kullini käteeni. Katsoin, kuinka siskoni tyydytti itseään hieromasauvalla. Pieniä nautinnon voihkaisuja pääsi siskoni huulilta. Hänen häpyhuulensa olivat turvonneet. Karvattomaksi ajellut häpyhuulet kostuivat nesteiden tippuessa niille. Riika ei epäröinyt hetkeäkään, kun tarttui siskoani pakaroista ja nuoli siskoni nesteitä, samalla kun minä katsoin sohvalta tuota jumalaista näkyä. Sauva liikkui edestakaisin siskoni pillussa, pillu imi sauvaa sisuksiinsa. Kuului litisevää ääntä, kunnes siskoni vartalo teki kouristuksenomaisia liikkeitä ja hänen suustaan kuului jälleen tuo vapauttava huudahdus. Sisko lysähti maahan samalla antaen sauvan takaisin Riikalle. Sisko jännitteli tuossa orgasmisessa tilassa peppuaan ja huokaili lattialla.

"Näitkö mut kunnolla? Näitkö, kun laukesin? Mun pillussa kihelmöi vieläkin", sisko kyseli tyytyväisen uteliaana.

"Näin... Näin kyllä. Mä en osaa nyt sanoa mitään, sori", sopersin.

Olin niin valmis purkautumaan, mutta pidin tyytyväisenä vain kulliani toimintakunnossa. Riika tuli viekkaasti eteeni. Hän irrotti käteni kalustani samalla katsoen minua käskevästi silmiin sekä ottaen sen käteensä. Riikan pehmeät kädet tuntuivat niin hellän tutuilta niiden hyväillessäni kullini vartta. Jokainen verisuoni pullotti saaden kaluni erittäin kovaksi. Siskoni asettautui myös eteeni. Hänellä oli kiimasta punaiset posket ja viaton hymy.

Riika irrotti otteensa kullistani, jonka jälkeen hän tarttui paitaansa ja veti sen pois. Hän tarttui myös siskoni paitaan ja riisui sen pois. Edessäni oli kaksi jumalan luomaa kaunokaista täysin alasti. Näin ensimmäistä kertaa heidän rintansa kokonaan. Kummallakin oli hyvin muodokkaat, kiinteät ja kohtalaisen suuret rinnat. Riika puristi rintojaan yhteen vieden ne siskoni rintojen lähelle. Kummankin tytön nännit olivat kovana, kun ne koskettivat toisiaan. Riikan ja siskoni silmät menivät hetkeksi kiinni ja onnellinen huokaisu pääsi kummankin suusta.

Siskoni kääntyi eteeni puristaen rintojansa yhteen. Ihanat, pienet nännipihat kutsuivat hyväilyjä osakseen. Olin valmistautunut antamaan märän käsittelyn siskoni nänneille, kun hän kumartui ja asetti sykkivän kullini rintojensa väliin. Hän antoi liukastavan annoksen sylkeä tippua rintojensa väliin kullini päälle ennen kuin aloitti liikehdinnän. Tunsin tämän olevan erittäin nautinnollista.

Kova kullini oli siskoni suurien rintojen välissä janoten koko ajan vain lisää. Touhutippani purskahtelivat terskalleni ja siitä siskoni rinnoille, jolloin hän vetäytyi Riikan luokse. Riika katsoi minuun ja nuoli siskoni rinnoilta märät kiimanesteeni. Kummempia kyselemättä siskoni pikaisesti kääntyi ja ohjasi kullini suoraan suuhunsa ennen kuin edes tajusin tapahtunutta.

"Veli kulta, miten sä voit tuntua ja maistua näin hyvälle mun suussa? Mene makuullesi", sisko sanoi.

Olin aivan muissa maailmoissa nauttiessani siskoni lämpimästä ja märästä käsittelystä. Asetuin selälleni, jolloin siskoni asettautui päälleni ja ennen kuin huomasinkaan, hänen pillunsa oli naamani edessä. Olin siskoni kanssa 69-asennossa ja aloin hyväillä hänen turvonnutta pilluaan, kuin pakonomaisesti.

Siskoni imi kiveksiäni ja nuoli välillä sisäreisiäni. Välillä hänen kielensä kävi melkein pepullani ja se sai minut tuntemaan olevani aivan lähtökuopissani orgasmin maailmaan. Tunsin, kuinka myös Riika oli seurannut siskoni toimia ja oli tämän kanssa touhussa. Samalla kun siskoni imi kovaa varttani, Riika hyväili suullaan kiveksiäni. Riika antoi aimo annoksen märkää kieltään myös pepulleni. Tärisin nautinnosta. En tiennyt, että voisin tuntea sieltä mitään tällaista.

Annoin myös siskolleni parasta. Hänen klitoriksensa oli turvonnut ja tullut anomaan lisää himokasta kieltäni. Kuulin siskoni huokailevan nautinnosta. Siskoni kääntyi pois päältäni tuoden huulensa suulleni. Hän suuteli minua märästi työntäen kieltään omaani vasten, jolloin maistoin oman kullini maun.

"Pikkuveli. Mä haluun sua. Mä haluun sut mun sisään nyt. Shh... Älä sano mitään", sisko sanoi melkein kuiskaten.

Siskoni asettautui päälleni enkä pistänyt vastaan, kun kullini upposi syvälle siskoni lämpimään pilluun. Pillunseinämät puristuivat ympärilleni ja tunsin, kuinka hän leikki lantionpohjalihaksillaan. Pillu suorastaan imi kullini koko mitan sisäänsä. Sisko aloitti ratsastamisen ja näin, kuinka kullini kimalsi siskoni kiimasta. Tunsin, kuinka olin yhtä oman siskoni kanssa. Se oli jotenkin niin kielletyn kiihottavaa.

Riika oli noussut seisomaan ja suuteli siskoni kanssa tuttuun tapaansa. Hetken päästä siskoni taipui eteeni ja suuret rinnat hivelivät kasvojani. Tartuin varovasti hampaillani siskoni nänneistä, jolloin siskoni päästi hennon huokaisun.

Riika hamuili käsillään kulliani ja veti sen pois siskoni sisältä. Tunsin, kuinka kullini upposi hetkellisesti Riikan suuhun hänen imiessään välillä kiimaamme. Jatkoimme tätä rietasta aktiamme siskoni kanssa. Riika työnsi siskoani minua vasten, jolloin hän samalla nuoli siskoni peppua. Se sai siskoni kiihdyttämään vauhtiani ja aloin olla varma, että ruiskuttaisin spermani sykkivän siskoni uumeniin. Siskoni aavisti tämän ja rauhoittuikin hieman. Hän katsoi lumoavasti minua laittaen samalla kätensä taakseen. Riika nuoli hänen sormiansa märäksi, jonka jälkeen tunsin, kuinka siskoni peppureikä sai vieraakseen kaksi sormea. Siskoni totutteli peppuansa sormillaan samalla ratsastaen hiljaa. Tiesin, mitä tästä seuraisi. Olin aiemmin jo illalla työntynyt tuon toisen riettaan olennon peppuun ja lauennut tyttöjen naamalle. Oliko nyt vuorossa oma siskoni?

Riika tarttui taas kullistani imien sitä raivokkaasti. Siskoni sulki silmiään nautinnollisesti, kun hänen omat sormensa hyväilivät hellästi peppua. Hellät huokailut välittyivät korviini, jolloin hän sanoi: "Mä haluun sua myös sinne. Sä annoit tänään jo Riikalle tyydytyksen ja mä tahdon kanssa. Toi leffa sai mut niin kiimaiseksi ja sä oot niin kova, että mä tahdon sut mun peppuun", sisko totesi himoissaan.

En osannut väittää vastaan. Saisin jo toistamiseen tuntea tuon ihanan kireyden, josta monet vain uneksivat. Tällä kertaa siskoni pepulla. Ajatus alkoi kiihottaa minua yhä enemmän. Riika kostutti kielellään siskoni peppua ja asetteli kulliani peppureiälle.

"Varovasti, pikkuveli. Kukaan ei ole vielä ollut siellä. No paitsi toi meidän yhteinen ystävämme. Sä oot eka", sisko kuiskasi.

Siskon peppu tuntui niin kiihottavalle, että työnsin hieman voimalla kulliani, jolloin terska uppoutui sisään ja siskoni huokasi: "Ihanaa... Sattuu vähän, mutta tuntuu myös hyvälle. Riika, laita sylkeä", siskoni pyysi.

Riika otti kullini suuhunsa ja antoi sylkikylvyn ja kullini valui nesteistä. Uudella yrityksellä kullini upposi siskoni pyhään aivan pohjaan asti, jolloin tunsin, kuinka peppu supisteli samaan tapaan ympärilläni kuin kuuma pillu. Hän aloitti liikkeen, joka tuntui puristavammalta kuin mikään aikaisemmin. Tässä asennossa se tuntui aivan erilaiselta kuin Riikan kanssa aikaisemmin.

Siskoni pylly lypsi kulliani ja siskoni heilui hurmiossaan päälläni. Hän suorastaan huusi nautinnosta anoen lisää. Riikan huulet ja kieli tuntui kullillani. Hän nuoli samalla kulliani ja siskoni peppua, kun naimme siskoni kanssa. Siskoni hyväili samalla klitoristaan ja ratsastuksen tahtiin liikkui sulavasti päälläni. Näky sai minut hulluksi ja sanoin: "Sisko, jos et sä lopeta, mä tuun. Eikä siihen mee enää kauan. Te ootte härnänny mua tänään niin paljon, että kohta lentää."

"Anna tulla mun sisään. Haluan tuntea sun sperman ruiskuavan mun peppuun."

Siskoni sanat saivat kullini vielä kovemmaksi. Siskoni huomasi tilanteen ja hieroi klitoristaan raivokkaasti. Riika oli takanamme alkanut tyydyttää itseään työnnellen hieromasauvaa sisäänsä raivokkaasti. Riikan nautinnolliset voihkaisut kiirivät minun ja siskoni korviin. Kun Riika voihkien laukesi sauvasta, huomasin, kuinka siskoni peppu puristui tiukemmin kullini ympärille pillun samalla supistellessa siskoni hyväilystä. Siskoni laukesi ja hänen kroppansa täyttyi mielihyvän tunteesta. Lämpimät aallot supistelivat hänen jokaisessa lihaksessaan.

Tunsin tämän kiusauksen loppuvan ja lämmin värinä levisi jaloistani päähän asti, kun tunsin, kuinka kova sykkivä kaluni antoi kaikkensa kireän siskoni peppuun. Vääntelehdin siskoni alla. Sperma purkautui sykäyksittäin siskoni sisään. Sisko otti kädellään kiveksistäni kiinni puristaen niitä hellästi. Kullini syöksi viimeisenkin pisaran spermaa. Melkein huusin nautinnostani. Siskoni nauroi tyytyväisenä ja nautti täysin siemauksin, kun hänen pyllynsä täyttyi lämpimästä nesteestä.

"Just noin, veli. Anna mulle kaikki. Tää on ihanaa. Mä tunnen, kun sä sykit mun sisään. Anna mulle spermaa, just noin..." sisko hymyili katsoen silmiin. Silmäni sumenivat nautinnosta.

Riika oli palautunut omasta nautinnostaan ja riensi taaksemme. Kullini hieman jo löystyneenä löysi tiensä Riikan käsiin ja suoraan hänen suuhunsa. Spermainen kullini liikkui Riikan suussa hänen nauttiessaan siskoni peppuni ja kullini mausta. Hän imi koko kalun puhtaaksi ja asettautui lattialle makaamaan. Siskoni nousi silmää iskien päältäni asettuen kyykkyyn Riikan naaman päälle. Riika työnsi kielensä pilluun ja heti suoraan pepulle. Kullini syöksemä sperma valui siskoni pepusta suoraan Riikan naamalle ja suuhun. Siskoni pyöritteli peppuaan Riikan päällä ja puristeli käsillään peppuansa ja työnsi sormia sisäänsä. Riika pyöritteli spermaani suussaan ja siskoni kääntyi suutelemaan Riikaa. En ymmärtänyt, kuinka paljon iloa he saivatkaan spermalastistani. Olin aivan raukeana ja ymmälläni tapahtuneesta. Kullini oli jo hieman jopa hellänä tapahtuneesta uudesta kokemuksesta. Tytöt nielaisivat jälleen koko määrän. He tulivat viereeni istumaan tyytyväisinä.

"Me ollaan koettu sun kanssa jotain erikoista, velikulta", sisko sanoi samalla hymyillen.

"Sä herätät meissä aivan erilaisia tunteita. Me ei tunneta mitään estoja", Riika avautui.

Telkkarissa pyörinyt filmi oli loppumaisillaan. Istuimme tyttöjen kanssa sohvalla katsoen sen loppua. Olin viettänyt eläimellisen riettaan lauantai-illan siskoni ja hänen kaverinsa kanssa. En koskaan tulisi unohtamaan sitä.

Siitä lähtien olimme kuin kolme parasta kaveria. Vanhempamme eivät koskaan saaneet tietää tapahtuneesta mitään. Hiljaisina iltoina, kun vanhempamme olivat omilla reissuillaan, usein Riika oli meillä. Illat olivat toinen toisensa jälkeen aina ikimuistoisempia. Siskoni ja minä teimme sopimuksen, että asia tulisi olemaan vain meidän kolmenkeskeinen. Emme puhuneet asiasta kuin keskenämme. Olimme erittäin selvillä tilanteesta ja jos jompikumpi ei enää haluaisi tehdä seksiasioita toisen kanssa, toinen tyytyisi siihen. Samana vuonna aloin seurustella Riikan kanssa. Siskoni oli usein "kolmantena pyöränä" seksissämme – vielä tänä päivänäkin.
×
© Copyright Orkku.net 2020. All Rights Reserved.