Nukkuvaa siskoa mökillä

seksikeisari Seksinovellit
07.08.2023
9055 näyttökertaa
0 kommenttia
0.00
“Jeees vittu vihdoin mökillä!”, huudahti 15-vuotias Marjo siskoni päästessämme perheen kanssa vuokramökin pihaan. Siskoni on todella kuuma pakkaus. B-kupin rinnat, timmi keskivartalo ja pyöreä ihanan pehmeä peppu – niin sanottu bubblebutt. Onnekseni sain taas kuulla, että nukumme siskoni kanssa erillisessä mökkirakennuksessa parisängyssä, niin kuin olemme aina tehneet. Mielikuvitukseni alkoi samantien laukata siitä, mitä yöllä tapahtuisi.
Olen aina pitänyt siskoani todella kauniina mutta nyt parin vuoden aikana kun hän on kasvanut ja hänen kauniiseen kroppaansa on tullut muotoja, on myös seksuaalinen haluni häntä kohtaan kasvanut. Olen myös huomannut hänen alkaneen kiinnittää huomiota minun aikuisen miehen vartaloon, etenkin penikseeni, jota hän tykkää vilkuilla esimerkiksi saunassa.
Noh sitten itse kertomukseen. Istuimme mökillä iltaa, joimme alkoholijuomia, nauroimme ja lauloimme karaokea. Tarkkailimme myös saunan ja paljun lämpenemistä ja kun palju vihdoin oli lämmin, menimme siskon kanssa rentoutumaan ihanaan lämpimään veteen. Hetken istuttuamme sisko alkoi selvästi tulla lähemäksi ja myös hipaisi pariin otteeseen kaluani, joka heräsi heti ja mielikuvitukseni alkoi taas laukkaamaan. Minä vuorostani hieraisin siskoni pakaraa hänen kurkotellessa juomaansa. “HEI senkin apina!” hän kiljahti naurahtaen. Minä nauroin ja puristelin kaluani pinnan alla.
Ilta oli todella alkoholipitoinen ja jossain vaiheessa siskoni alkoikin jo olla sammumispisteessä, joten päätin viedä hänet sänkyyn pötkölleen. Ennen nukahtamistaan Marjo käski minun riisua hänet. Tein innokkaana työtä käskettyä hänen jo tuhistessa. Hänellä oli yllään musta t-paita ja lyhyet shortsit, jotka lähtivätkin mukavasti jalasta. päällysvaatteiden alta paljastui valkoiset rintaliivit ja mustat pitsiset stringit “huh miten hyvältä voi ihminen näyttää” ajattelin nähdessäni siskoni alusvaatteissaan sängyllä. Kalunikin oli jo herännyt ja alkoi lähestyä juhlakuntoa ja vetelinkin esinahkaa muutaman kerran eteen ja taakse, mikä sai himoni yltymään.
Hetken runkattuani, päätin riisua Marjon alastomaksi. Ensin lähtivät rintaliivit. Niiden alla olivat todella kauniit käteen mahtuvat tissit, joiden keskellä pikkusormen pään kokoiset, viileydestä hieman kovettuneet nännit. Aloin heti puristelemaan ja imemään siskoni ihania tissejä. Nännit kovettuivat niitä imiessäni ja siskoni hengitys kiihtyi. En silti huomannut muita merkkejä siskoni hereillä olosta, olin edelleen varma, että hän nukkui.
Samalla kun imin siskoni nänniä, otin stringien vyötäröstä kiinni ja vetäisin ne kokonaan pois hänen jaloistaan. Päästin nännin suustani ja aloin tutkia siskoni pyhintä. Seksikäs karvapehko häpykummulla, isot ulommat häpyhuulet ihanasti auki ja keskellä niin pinkki pillu, ettei kukaan uskoisi sitä todeksi. Koskin pillua sormella ja se oli todella märkä. Menin heti siskoni jalkojen väliin vatsalleni ja aloin nuolemaan märkää pillua hullun lailla. Pyöritin kieltä klitoriksella ja työntelin sisään reikään, sen minkä yletyin. Nautin toden teolla marjon ihanan pillun mausta ja työnsin sormen pieneen peppureikään. Sisko säpsähti mutta en välittänyt, vaan jatkoin. Pian huomasin siskoni hengityksen kiihtyvän rajusti ja hänen anaalinsa alkoi supistella sormeni ympärillä. Hän sai valtavan orgasmin ja hänen pillustaan lensi nestettä suoraan minun suuhun. Nielin kaiken kuin se olisi ollut pyhää vettä.
Päätin jättää siskoni rauhoittumaan ja lähdin takaisin jatkamaan iltaa..
© Copyright Orkku.net 2020. All Rights Reserved.