Oma terapeutti

admin Seksinovellit
18.01.2015
5392 näyttökertaa
0 kommenttia
3.33
Olin yhdeksän vuotias kun naapurin vanha ja aina ystävällinen isäntä kuoli. Muutamien vuokralaisten jälkeen talon osti perhe, jossa oli neljä lasta. Pari oli ehtinyt paljon, sillä isällä ei ollut ikää paljoa päälle kolmenkymmenen ja äiti oli hänestäkin muutaman vuoden nuorempi. Tuosta perheestä tuli minulle hyvin tärkeä. Kävin hoitelemassa heidän lapsiaan ja autoin perheen isää kaikenlaisissa remonttihommissa. Omat vanhempani voisivat iältään olla isovanhempiani, joten pidin itseäni perheen viidentenä lapsena.

Jossain vaiheessa aloin kiinnittä huomiotani perheen äitiin muutenkin kuin "äitinä". Minna oli erittäin kaunis ja itsetietoinen nainen. Alkuunsa en ymmärtänyt mitä Minna teki ammatikseen, mutta samoihin aikoihin kun aloitin itseni tyydyttämisen 12-vuotiaana, minulle selvisi että Minna on seksuaaliterapeutti. Vaikka olinkin todella paljon perheen luona kylässä, en koskaan ollut nähnyt Minnaa alasti. Hän pukeutui kuitenkin usein niukasti, yöpaitaan ja kylpytakkiin. Minna ei ollut mikään hoikka nainen. Hän oli hyvin rehevä, hänen rintansa olivat aivan valtavat ja hänellä oli voimakas karvoitus ja hänen bikinirajassaan näkyi aina voimakas sänki, vaikka hän sitä selkeästi parturoikin. Tavallaan hän edusti täysin päinvastaista naisihannetta, mikä minulla on tänä päivänä, muutaman vuoden yli parikymppisenä. Mutta niihin suunnattomana "tissifriikkinä" erityisesti hänen rintansa saivat minut hulluksi. Useita kertoja tirkistelin häntä aidan raosta, kun hän otti bikineissään aurinkoa. Joskus minusta tuntui kun hän olisi nähnyt minut ja kerran tällaisen tunteen jälkeen hän laski yläosaansa hiukan alemmas. Rinnat olivat paljaana suurelta osin, mutta täyttymystä, eli nännejä en vain nähnyt. Kaksitoista vuotiaasta aina kuusitoista vuotiaaksi runkkasin ja haaveilin noista rinnoista, mietin satoja fantasioita joissa nuo rinnat paljastuisivat sattumalta esiin.

Kului aikaa, aloin seurustella, menetin poikuutenikin, mutta Minna oli silti minulle ykköskohde haaveissani.
Kerran olin jälleen kaitsemassa hänen lapsiaan. Perheen isä oli työmatkalla ja äiti jossain kokouksessa. Pelottelin lapsia, oltiin hippaa, katsottiin videoita. Laitoin lapset nukkumaan. Minnan piti tulla jo yhdeksän aikaan, mutta kello kävi jo yhtätoista. Aloin olla huolissani ja aioin soittaa Minnan kännykkään. Juuri silloin kävi ovi.
Kuului kolahdus ja sen perään kikatusta. "Minna on hiprakassa", ajattelin ja hymyilin itsekseni.
"Anteeksi Make, että olen näin myöhässä... Piti jäädä päivälliselle... hih.. ja ehkä vähän lasilliselle sen jälkeenkin." Naurahdin ja katsoin Minnaa, hän katsoi minuun iloisesti. "Ei se mitään, vapaa päivähän huomenna on.." Valehtelin, todellisuudessa kesätyöt kutsuivat jo seitsemältä.
Hän oli upeasti pukeutunut. Musta paita joka oli todella antelias kaula-aukoltaan, sekä musta minihame. Huokasin itsekseni.. Minna ei todellakaan hävennyt näyttää parhaita puoliaan.
"Oot sä syöny?"
"Olen joo.. kiitti vaan" Nousin ylös ja olin menossa laittamaan tuulikaappiin kenkiä jalkoihin.
"Make hei... Et kehtais jäädä hetkeksi? Mä oon vähän turhankin pirtee, eikä noista nukkuvista lurjuksistakaan näytä seuraa olevan!"
Naurahdin taas ja vastasin jääväni mielelläni. Jokainen hetki Minnan kanssa kahden oli nimittäin
univelan arvoinen.
"Mä käyn laittamassa saunan päälle, voit käydä ekaks. Naukkaillaan sitten vähän viiniä!" minna huikkasi ja paineli alakertaan. katselin hänen keinuvaa takamustaan kun hän asteli portaissa ja huokailin taas.

Saunan lämpiämään laitto tuntui kestävän kauan, mutta lopulta hän palasi käsissään kaksi viinilasia. Minna oli vaihtanut päälleen kylpytakin. Ihan sellaisen tavallisen valkoisen, mutta oli kiinnittänyt sen hiukan löysäksi. Taas nuo raskaat rinnat kurkistelivat kiihoittavasti aukosta. Nyt kun tiesin, että hänellä ei ollut rintaliivejä alla, yritin kurkistella koko ajan syvemmälle ja syvemmälle nähdäkseni edes vilauksen kukkasista. Eihän Minna varmasti voinut sitä olla huomaamatta, mutta hän pysyi jatkuvasti yhtä iloisena, eikä ruvennut kiristämäänkään takkiaan. Minna istui sohvan keskellä, minä oikeassa reunassa. Havaitsin, että takin oikea reuna lerpatti sillä tavalla että vasemmalta olisi parempi näkymä. Siispä ovelana poikana käväisin vessassa hiukan puristelemassa kiven kovaa kaluani ja palasin sitten sohvan vasempaan reunaan.
Minna kertoi tarinoita, nauroi jatkuvasti ja välillä hyväntahtoisesti kosketteli minua polveen ja silitteli hiuksia. Minä kurkin hänen tissejään ja olin haljeta kiimasta aina kun takki lerpahti vähän enemmän auki. Tunsin kuinka suutani kuivasi ja kaluni vaati runkkausta.

Sitten yhdestä lastenhuoneesta rupesi kuulumaan ääntä. perheen pienimmäinen, kolme vuotias Riku oli herännyt. Kiroilin mielessäni ja ajattelin, että Minna hyssyttelee nyt Rikua sylissään, enkä saa nauttia näkymistä. Minna ottikin Rikun syliinsä, mutta se osoittautuikin yhdeksi elämäni upeimmista jutuista siihen asti.
Riku rupesi leikkimään kylpytakin kauluksella. Hän rupesi pikkuhiljaa kiskomaan sitä alaspäin paljastaen kokoajan enemmän ja enemmän Minnan rintaa. Riku katsoi minuun ja nauroi. "Äitin tissi, äitin tissi" Minäkin nauroin ja kiitin mielessäni Rikua. Minna päästi rikun kiskomaan takkiaan aina hyvin lähelle kriittistä pistettä, mutta lopulta aina nosti sen ylös. Odotin aina henki salpautuneena, kun riku veti takkia useita kymmeniä senttejä alaspäin ja sadattelin pettyneenä kun Minna aina lopulta nosti takkinsa kauluksen ylös. Tätä piinaavan kiihoittavaa leikkiä kesti ainakin viisi minuuttia.
Lopulta riku riuhtaisi kovasti ja koko takki aukesi paljastaen koko oikean rinnan ja ison osan vasentakin. Siinä se oli. Vuosia ja vuosia kestänyt unelmani nähdä Minnan rinnat paljaana, nyt se oli toteutunut. Rinta oli todellakin valtava, myöhemmin selvisi että hänellä on F kupin rintaliivit. Nänni oli iso, mutta kuitenkin selkeä linjainen ja pyöreä. Nänni nöpötti ihanasti ulospäin ja oli ainakin Rikun peukalon kokoinen (karu vertaus) Yllätyksekseni Minna
ei kiskaissutkaan takkia kiinni. Hän vain tyytyi sanomaan Rikulle: "Vai päätti Riku näyttää äitin tissit Makelle" Riku nauraa käkätti ja minäkin hymyilin. Minna nauroi kovasti ja hänen rintansa hyllyivät paljaina. Minä hymyilin ja nautin jokaisesta hetkestä ja ahmin hänen rintojaan katseellani toivoen sen näyn palavan ikuisiksi ajoiksi verkkokalvoilleni.

"Sauna vissiin alkaa olla lämmin, eikös me mennä samaan aikaan kun kello on jo näin paljon?" Minna kysyi. Nielaisin pari kertaa ja tunsin sytytyslangan olevan jo todella lyhyt nyökkäillessäni kiivaasti. Minna meni laittamaan Rikun nukkumaan ja laittoi kylpytakkinsa kiinni. En harmitellut sitä, sillä ajattelinhan kohta näkeväni hänet kokonaan alasti. Minna tuli kuitenkin pois lasten huoneesta mukanaan uimahousut. Ne olivat Eskon, hänen miehensä. "Nää varmaan sopii sulle? Mee edeltä, käyn vessassa"

Vedin uimahousut jalkaani ja astelin saunan lauteille. Toivoin mielessäni, että Minna tulisi alasti vaikka antoikin minulle housut jalkaan. Petyin suunnattomasti kun minna avasi lasisen saunanoven melko tavallinen uimapuku yllään. Enemmin olin nähny hänen kylpytakkinsa aukosta jo ennen Rikun apuakin. Juttelimme niitä näitä, tai oikeastaan Minna hoiti puhumisen.. Hiprakastaan johtuen. Hän kaatoi vielä pari siideriä kurkustaan alas siinä löylytellessämme. Havaitsin hänen olevan jo melko humalassa kun hän asteli saunan portaat alas suihkuun mennessään.

Lasiovesta oli suora näkyvyys suihkuun joka oli ovesta katsoen vastapäisellä seinällä. Minna asettui suihkuun selin minuun päin. Hän laski hitaasti uimapuvun lanteilleen. Nyt pystyin katsomaan täysin häpielemättä, koska tiesin ettei hän näe. Suuret rinnat heiluivat hänen pestessään itseään ja ne vilahtelivat molemmilla puolilla hänen vartaloaan. Otin munani pois housuistani ja runkkasin sitä kevyesti. Piti runkata todella varovaisesti, sillä en halunnut laueta saunassa niihin housuihin. Olisi ollut noloa, kun perheen isä olisi havainnut tahrat. Nyt rupesin jo melkein odottomaan että pääsisin kotia ja voisin ajatella näkemääni ja antaa lastin lentää kuten niin monesti aikaisemmin.. Nyt vain ajatukseni eivät olisi pelkkiä fantasioita.

Sitten korviini kajahti lause, jota en ollut edes osannut haaveilla: "Make! Nyt selän pesuun?", Minna karjahti naurun saattelemana. Sujautin nopeasti kaluni piiloon ja olin viivana ulkona saunasta. Astuin hänen lähelleen ja otin korista pesusienen. Pesin aluksi varovaisesti hänen selkäänsä. "Pesehän nyt kunnolla!"

Pistin vauhtia käteeni ja nuo taivaan lahjat alkoivat taas heilua holtittomasti.

En tiedä minkä rohkeuspiikin amor minuun silloin ampui, mutta sanoin lapsekkaalla ja laulavalla äänellä: "Minna" "Make", minna vastasi matkien. Ikään kuin leikillisellä äänellä sanoin: "Tiedätkös, että minä olen aina haaveillut näkeväni sun rinnat ja tänään kun näin ne, se oli aivan mahtava unelmien täyttyms" Minna nauroi hetken. Mutta oli sitten hiljaa.. Säikähdin suututtaneeni hänet. Minna kuitenkin nojautui seinää vasten toisella kädellään ja toisella sieppasi sientä pitävän käteni toiseensa ja asetti sen kyljelleen.. Tämän jälkeen hän nojautui täysin käsiensä varaan painaen kasvonsa seinää vasten..

Pidin kättäni useita sekunteja paikallaan.. En tiennyt mitä tehdä. Tuo hetki tuntui kiihottavan Minnaakin, sillä hän hengitti koko ajan raskaammin. Hitaasti siirsin sienen hänen rintojensa reunoilla ja aloitin kevyen pesemisen. Tajunnan tasoni alkoi hämärtyä. Koko hetki oli kuin unta. Nämä rinnat olivat jotain muuta, kuin tyttöystäväni A-kupit. Nämä olivat RINNAT!

Pikkuhiljaa siirsin käsiäni pidemmälle ja pidemmälle ja pian tunsin sienen läpi hänen nänninsä. Se oli kuin kuuluisa "sienikarkki", sellainen vaahtokarkki, missä sienen jalan päälä ja hatun alla on ryppyinen heltta. Ainoa vaan että nämä nännit olivat ainakin viisi kertaa isommat. Mutta kova se oli. Kuin se kuuluisa tupakan natsa. Tiputin sienen pois ja kiersin käteni hänen ympärilleen ja kourin jo häpeilemättä hänen molempia hinkkejään. Minna voihki koko ajan kovempaa.

Olisin voinut jatkaa sitä vaikka kuinka kauan, mutta pian minna irroitti käteni rinnoiltaan. Mielessäni kävi jo häivähdys, että hän tuli katuma päälle, mutta hän asettikin ne uimapukunsa reunalle. Pitäen käsiään omieni päällä hän riisui uimapukunsa. Käteni sivelivät hänen peräänsä koko matkan siihen asti, kunnes vaate valahti nilkkoihin. Käteni jäi hänen rehevälle, mutta tavallaan todella kiinteälle perseelleen. Aloin hieroa sitä valtavalla kiimalla ja hieroin hölmönä vartaloani minnaa vasten uimahousut edelleen jalassani.

Minna nojautui enemmin seinää vasten ja pyllisti minua kohti. Hänen peräposkensa aukenivat ja näin ryppyisen reiän jonka alapuolella odottivat jo raollaan olevat tummat, lerpattavat huulet. Pillussa näkyi selvästi eri koostumuksen omaavaa kosteutta kuin se, mitä suihkusta tuli. Olin muutamaa päivää aikaisemmin aiheuttanut tyttöystävälleni ensimmäisen orgasmin löydettyäni hänen klitoriksensa, joten itsevarmuutta uhkuen polvistuin Minnan taakse ja upotin kasvoni parturoituun pilluun. Meinasin tukehtua valuvaan veteen, joten Minna sammutti hanan. Nyt kuulin hänen voihkaisunsas entistä voimakkaammin. nautin tuon kypsän pillun mausta ja se valui valtoimenaan suuhuni.

Minna asettui selälleen kaakeleille ja minä jatkoin kielelläni leikkimistä. Käytin välillä sormia hänen vaossaan ja upotin niitä niin syvälle kuin ne vain menivät. Mikään erityisen kireä hänen rakonsa ei ollut joten upotin melkein koko kämmeneni hänen sisäänsä samalla lipoen ahnaasti häpyä. Kesti pitkälti toistakymmentä minuuttia kunnes Minna alkoi väristä yhä voimakkaammin. Hän tarrasi päästäni kiinni ja puristi reitensä tiukasti yhteen. Voimakkaat orgasmin aallot tulivat kovan huudon mukana.

Pelkäsin lasten heräävän. Leukani oli aivan turta, kun minna lopulta pääsi kouristuksistaan. Hän hymyili minulle hetken, nousi istuvaan asentoon. Hänen rintansa valahtivat jälleen kunniakkaaseen kokoonsa. Minna käski minun nousta seisomaan ja polvistui eteeni. Sanaakaan sanomatta hän tiputti miehensä housut nopeasti jalastani. Ja ennenkuin huomasinkaan kaluni oli ensimmäistä kertaa naisen suussa. Hän pyöritteli kieltään kullini ympärillä ja upotti alle 15cm pitkän ja keskipaksun kaluni vaivattomasti kurkkuunsa. Kovin kauaa en tuosta tunteesta saanut nauttia, kun tunsin jo useita tunteja, tai paremminkin seitsemän vuotta kestäneen kiihotuksen olevan huipussaan. Ehdin vain sanoa vaimeasti "Minna, Minna, mä tu.." kun huomasin että Minna otti tukevamman otteen kalustani, imaisi sen syvälle kurkkuunsa ja piti siellä. Samaa tahtia sykäysteni kanssa hän imi ja nieli ja kuin ilotulituksena silmissäni tuikki tähtiä.

Minna katsoi minua koko ajan silmiin ja imaistuaan viimeisenkin pisaran miehuuden mehuistani hän teki vielä muutaman edestakaisen liikkeen kalu suussaan. Tämän jälkeen seurasi jälleen piinaava hiljaisuus. Rikoin hiljaisuuden hölmöllä toteamuksella: "Miehesi on kyllä onnellinen mies, kun hänellä on oma terapeutti" Minna kuittasi naurahtaen: "Eihän mun mieskään tuo töitä kotiin, harvoin minäkään.."
×
© Copyright Orkku.net 2020. All Rights Reserved.