Muistelenpa nuoruusaikojani. Tapahtuman aikana elettiin 50-luvun loppua.

Heinäntekoa oli taaskin kestänyt jo lähes viikon ja kesä helli meitä raatajia. Pellolla oli koko talon oma väki ja työ kävi joutuisasti.

- Joutaisko se Marja lähtemään isännän matkaan kartanolle ruuanlaittoon? kuulin emännän takaani kysyvän.

- Mikäpäs siinä, sanoin ja koitin samalla vaikuttaa kuin asia olisi ollut yhdentekevä. Tosiasiassa se oli mukava komennus, sillä oli paljon helpompaa olla köökkipiikana kuin huhkia pellolla.

- Se on kesäaika somaa, kun tyttöset pukeutuu ohueen mekkoon, niin on vanhallakin miehellä jotain iloa, sanoi isäntä silmää iskien. Punastuin ja katselin varpaitani.

Mentiin hetken aikaa hiljaisuuden vallitessa, kunnes isäntä yhtäkkiä naurahti:

- No johan on oriilla elkeet, haistanut mokoma jostain kiimaisen tamman, heh hee...

Minäkin vilkaisin hevosen suuntaan ja huomasin sen kalun luiskahtaneen pitkälti ulos tupestaan ja heiluvan valtoimenaan hevosen mahan alla.

- No, ei se ihme, tekee tässä itse kullakin pillua mieli, naurahti isäntä ja katsoi ilkikurisesti minuun. Tuollainen puhe oli uutta ja outoa isännän suusta enkä osannut kuin punastella.

Isäntä oikaisi huokaisten sängylle ja minä nousin aloittaakseni perunankuorinnan.

- Kylläpäs vanhan selkää vihloo. Tuuppas, Marja, vähän hieromaan, kun olet niin sopivasti siinä.

- Ai kun tekee makiaa, ynähti isäntä kouraistessani oikein voimalla lihaksikkaita hartioita.

Hetken aikaa hieroin, ja yhtäkkiä tunsin isännän käden polvellani.

- On sulla, Marja, kauniit ja pyöreät reidet ja niin hoikat sääretkin vielä.

Punastelin sellaisia kehuja ja naurahdin:

- On ne tässä iässä oltavakin nätit.

Isäntä puristi hiukan kovempaa ja siirsi kättään reiden taakse, missä hame juuri loppuu.

- Muistatkos, Marja, miten sen orin kävi tullessa?

- Heh, muistanpa toki.

Samassa isäntä pyörähti selälleen ja huomasin hänen housujensa etumuksen olevan auki. Tummanpuhuva siitin törrötti pystyssä viilokkeen raosta.

- Herra isä, mitäs se isäntä nyt...

- Älä pelkää, ole vaan hyvä minulle. Siitä on niin kauan, kun olen saanut nuorta pillua.

- Ettekä saa nytkään, suutahdin, mutta en kuitenkaan saanut silmiäni irti tuosta nytkähtelevästä kalusta.

En ollut enää mikään ihan kokematon, mutta olin ollut "sillain" vaan yhden pojan kanssa ja se riiustelu oli jo ohi. Emme olleet naineet kuin varmaan yhden käden sormin luettavan määrän ja olin koko ajan jännittänyt, etten tule tiineeksi. Ei siihen aikaan maalla ollut mitään kortonkeja tarjolla muista konsteista puhumattakaan.

Isännän käsi nousi reittä pitkin ylemmäs ja tunsin, miten hän nosti minut kuin haarukkaan kättänsä vasten. Vain pikkupöksyni erotti tuon vahvan käden karvoistani.

- Onpas pehmeä mätäs, huokaisi isäntä ja otti toisella kädellä kiinni pakaroistani. Hän alkoi kammeta minua sängylle viereensä. Vastustelin ja sanoin emännän tulevan juuri.

- Ei emäntä tule vielä pitkään aikaan, ihan hyvin ehditään...

Käsi kouri häpyäni pikkuhousujen läpi jo rohkeasti ja tunsin ihanan kihelmöinnin alkavan levitä alapäässäni. Nyt on lopetettava tai muuten en malta, ajattelin huumaantuneena. Yksi sormi oli jo housunlahkeen raosta livahtanut karvoille ja pöyhi niitä kuin lähettäen sähköiskuja. Tunsin miten isäntä työnsi sormensa sisään häpyhuulien väliin.

- Ei saa, isäntä kiltti, tämä on rumaa.

En kuitenkaan tehnyt elettäkään karatakseni enää isännän vierestä.

Tunsin isännän suun rinnallani. Hän näykki mekon läpi kovettunutta nänniäni ja imi välillä isompaa alaa, niin että mekko alkoi kastua rinnan kohdalta.

- Anna, otan sen auki, ettei siihen jää jälkiä, kuiskasin. Tämän huokaisuni jälkeen oli isäntä varma saaliistaan ja saannistaan ja vetäisi pikkupöksyni yhdellä vedolla nilkkoihini. Ne jäivät toisen nilkkani ympärille, kun isäntä rullasi mekkoni ylemmäs paljastaen napani.

Siinä makasin selälläni mekko rullattuna rintojeni alle ja ylänapit avattuina, niin että paljaat rintani loistivat hämärässä nurkkauksessa vaaleina palloina ja rusoittavat nännit nöpöttivät kovina ruskeiden laikkujen keskellä. Isäntä imi nänniäni ja toinen käsi puristeli rintojani toisen käden ollessa pimppini päällä. Käsi haroi paljaita tummia karvojani ja sormi etsi vakoa niiden välistä ja löydettyään sen työntyi sisääni. Tuntui jumalaiselta enkä enää tuntenut häpeää vaan pelkkää kiihkoa ja halua. Isäntä oli selvästi eri mies kuin se keskenkasvuinen poika, jolle olin antautunut muutaman kerran. Ne kerrat olivat olleet hätäistä tuherrusta ja pari ensimmäistä kertaa poika oli lauennut reisilleni.

Isäntä kurottautui suutelemaan ja tunsin hänen parransänkensä pistelevän vienosti ylähuultani. Hän maistui hieman tupakalle ja hielle, mutta hän imi huuliani kiihkolla ja pyöritti välillä kieltään kieltäni vasten. Jokainen imaisu huulistani sai alapääni kihelmöimään ja tunsin kuuman kosteuden leviävän reisien välissä. Alapääni tuntui olevan kuin tulessa ja kuulin, miten pimppini litisi isännän sormen pumppauksen mukaan. Nyt isäntä veti sormensa ulos ja kuljetti sitä hellästi pitkin pimpin vakoa alhaalta ylös ja jäi pyörittämään sitä siihen kohtaan, missä tiesi parhaan paikkani olevan. Isännän sormi pyöritteli ja välillä hän hieroi paisunutta häpykieltäni taitavan hellästi.

- Uuuh, karkasi huuliltani vähän väliä ja isännän hengityskin oli jo melko raskasta. Sitten isäntä nousi lattialle ja potkaisi housunsa pois jaloistaan. Hämärässä nurkassa näin uljaan kalun siluetin vasten ikkunan valoa. Iso terska pullotti paisuneena ja suuret kivekset roikkuivat raskaina. Otin pallit käsiini ja puristin hellästi.

- Ovat täynnä siementä, huokaisi isäntä.

Makasin siinä selälläni ja nostin polviani hieman pystyyn, kun isäntä asettui jalkojeni väliin. Paksu suonikas aikamiehen kalu huojahteli ja nytkähteli karvojani vasten. Kullin päässä kiilsi jokin märkä ja hätkähdin.

- Joko isännältä on tullut syöksy, kun se on niin märkä päästään?

- Eiih... Voi pikkuista, kun olet kokematon. Se on kiimatippa.

Sen kummempia selittelemättä isäntä työntyi kullillaan häpyyni. Ensin kiristi ja vähän sattuikin, mutta sitten se meni ihan juurta myöten liukkaaseen tuppeensa.

- Voi Marja, kun tekee hyvää... voi... ihana nuori pillu...

Isäntä aloitti pumppaamisen reisieni välissä ja litinä ja sängyn narahtelu sekoittuivat omaani ja isännän huohotukseen. Nostelin lantiotani vasten isännän lantiota ja joka työnnöllä tunsin sellaista nautintoa, etten koskaan siihen mennässä ollut moista kokenut. Isäntä suuteli minua ja nautinnon vaikerrus huulillani tukahtui hänen huuliaan vasten. Olimme sängyssä toisiimme kietoutuneina kuin yhtä aikaa toistensa sisään koittavat käärmeet. Minä nostelin alta sen minkä jaksoin ja isäntä rynkytti voimalla päältä. Tunsin pyllynreikääni vasten isännän kivespussien läpseen, kun hän työntyi pilluuni uudelleen ja uudelleen. Isännän huohotus yltyi ja hän oli jo aivan hikinen. Tunsin liukkaan selän ja kupeet, kun painoin kynsiäni hänen lihaansa.

- Marja rakas, Marja, huokaili isäntä ja hänen kasvojensa ilme oli poissaoleva ja eriskummallinen. Isännän pylly teki laajempaa ja laajempaa liikettä. Vein käteni karvaisille pakaroille ja vedin itseäni vasten ja painoin kynsillä pehmeää lihaa.

- Aahh... suustani pääsi välillä huokaisuja ja välillä purin isännän olkapäätä, etten olisi huutanut ääneen nautinnosta. Kurotin välillä päätäni pystympään, jotta pääsin näkemään tuon paksun kullin puskevan karvojeni väliin. Sen varsi kiilsi ja isännän karvatkin olivat kuin liisterissä, niin märkänä valuin hänen allaan.

Nyt isännän liikkeisiin tuli vielä rajumpi ja nopeampi rytmi, kun hän pumppasi sisääni sauvaansa.

- Hmmmh... pitää ottaa sitten pois, ettei mene sisälle... hhmmmmm uuuhh, muistathan... sopertelin vanhan pelkoni häivähtäessä ohimennen mielessäni. Isäntä vei kätensä pyllyni alle ja nosti reiteni aivan pystyyn ja työnsi kuin viimeistä päivää.

- Tekeekö hyvää, Marja kulta... urrr... tekeekö...

- Tekeeheek, sain soperreltua ja tunsin, miten pilluani alkoi polttaa. Jokaisella työnnöllä se kiristyi tiukemmin isännän äärimmilleen paisuneeseen kullin varteen. Iso terska kävi välillä aivan huulilla ja sai säkenet näkymään silmissäni. Äkisti tunsin kouristuvani ja puristuvani kasaan kuin pimppini ympärille käpertyen. Jokin pato sisälläni murtui ja puristin itseäni isännän karvaista rintaa vasten kuin hukkuva. Häpyni sykki ja poltti ja huuliltani karkasi suoraa huutoa. En enää tiennyt, mitä tein tai mitä minulle tehtiin. Tunsin hämärästi välinpitämättömänä muusta maailmasta, miten isäntä sai kuin kouristuksen ja takapuolen soutava liike loppui ja hän veti kalunsa ulos pimpistäni saaden jokaisen hermonpään hävyssäni sykkimään nautinnollisesti. Näin alaspäin katsoessani, miten kullinpää oli napani kohdalla ja se yhtäkkiä halkesi ja ryöpsäytti paksun vaalean liman napaani. Pisimmät roiskeet ulottuivat rinnoilleni asti.

- Aaahh, Marja... isäntä korahti ja lyyhistyi syliini. Tunsin hänen kalunsa vieläkin nytkähtelevän välissämme ja tunsin isännän siemenen lämmön leviävän vatsallani.

- Tätä meidän täytyy saada useammin, vaikka joka päivä. Lupaathan, Marja, mulle sen?

Olin niin onnen ja nautinnon huumassa, etten osannut kuin myöntää. Siinä sängyssä olin saanut elämäni ensimmäisen orgasmin ja vaikken silloin sitä tiennyt, oli se kokemus minulle mieleen jäävä ihana tapahtuma.

En ole varma, vaikka emäntä olisi jotain arvannut saavuttuaan. Olihan siellä pirtissä pakko ollut leijua pillun ja siemenen tuoksut ilmassa ja ainakin minun silmistäni ja naamastani olisi pitänyt nähdä, että naitu on!
×
© Copyright Orkku.net 2020. All Rights Reserved.