Tuttavaperheen isää

admin Seksinovellit
24.10.2014
8323 näyttökertaa
0 kommenttia
3.50
Tämä kesä oli minulle unelmieni täyttymys, kun sain pitkään haaveilemani tuttavaperheen isältä hänen isoa kyrpäänsä. Olen itse 15-vuotias lukiolainen ja tiedän, että miehet ja kateelliset naiset katsovat perääni kerran jos toisenkin. Tiedän nimittäin, kuinka haluan pukeutua: seksikkäästi ja erittäin anteliaasti mutta kuitenkin viettelevästi.

Tällä viikolla minulla oli vaaleanpunainen viikko. Aivan vitivalkoiset ja pitkät hiukseni olin solminut sivuponnareiksi vaaleanpunaisella silkkinauhalla. Kesätoppini oli napakokoa ja vaaleanpunainen, jonka läpi kuulsi seksikkäät pitsiset ja tummanpunaiset D85-koon ranskalaiset rintaliivit. Rintani ovat täydelliset, sen tiedän. Eivät mitkään pystyrinnat vaan raskaat, pehmeät, liukkaat. Vaaleanpunaisten nännipihojen sisällä on suvussa kaikilla naisilla kulkevat kesäisen metsämansikan kokoiset nännit.

On tosi ihanaa nähdä poikien ja miesten himokkaat katseet, kun kuljen nännit kovina pienessä kesätuulessa kaupungin keskustassa. En tykkää pitää housuja kovinkaan usein, vaan varsinkin kesällä kuljen hameessa. Mitä pienempi ja läpinäkyvämpi, sitä parempi. Saapahan pilluni ilmaa alleen, kun usein kiihotun miesten katseista ja jopa muka vahingossa kosketteluista busseissa, ruuhkassa ja hisseissä. Kostun tosi helposti ja klitorikseni turpoaa hetkessä. Joudun vähän väliä laittamaan sormeni pieniin stringeihini ja nuolemaan liiat mehut pois. Silloin kylläkin minun on pakko koskettaa kiimanappiani ja se on menoa. Yleensä menen McDonald'sin invavessaan tai vastaavaan masturboimaan ja unelmoimaan tuttavaperheen isästä ja hänen paksusta kullistaan, jonka olen kerran nähnyt ohimennen meidän saunan pukuhuoneessa, kun hän oli isäni kanssa siellä vähän aikaa sitten kylpemässä.

Luulin, että miehet olivat jo kylpeneet enkä kuullut mp3:ni läpi iskäni huutavan, että saunaan ei voisi vielä mennä, koska Pete oli vielä siellä. Luulin kuulevani, että sinne voi mennä ja avasin saunan oven. Ja mitä näinkään: Pete oli kuivaamassa tukkaansa eikä nähnyt minua. Mutta minä näin hetken hänen ympärileikatun letkunsa, joka roikkui puolikovana ja isoterskaisena lähes puolessa välissä reittä. Karvat oli jotenkin trimmattu niin, että kyrvän yläpuolella oli pienellä alueella tupsu. Muualta, myös isoista kiveksistä, ne oli ajettu pois. Hän oli tehnyt ajon näköjään juuri äsken, sillä partavaahto ja höylä olivat penkillä hänen vierellään.

Olin jättänyt päälleni vain stringit ja punaiset rintsikat, koska pääsin saunaan kulkematta muiden ohi. Yllätyin ja ihastelin näkyä hetken. Taisin inahtaa sen verran, että Pete kuuli jonkun tulevan huoneeseen. Siinä olimme: tuijotimme toisiamme suu auki, ja huomasin, että Pete katsoi täydellistä kroppaani hieman liian kauan. Sanoin anteeksi ja peräännyin. Olin täysin varma, että hän oli nähnyt minun punastuneet kasvoni ja kaulani sekä pienen kielenlipaisuni. Kuulin vain ovea sulkiessani, että "Ei se mitään, Kristiina, tuu vaan sisään. Oon jo lopettelemassa". Avasin taas varovasti oven lattiaan katsoen ja suunnistaen toiselle puolelle huonetta, missä pidetään pyyhkeitä. Tunsin kuumotuksen perseessäni, kun Pete arvioi minua takaapäin. Pyllyni on timmi: olen harrastanut judoa ja salilla käyntiä useamman vuoden. Se on pehmeä mutta joustava ja tärähtää juuri sopivan verran kävellessäni.

Istuin penkille enkä tiennyt, mitä tekisin käsilleni. Katsoin vähän sivuun etsiessäni mukamas shampoota, mutta oikeasti katsoin sivusilmällä Peten pukeutumista. Hänen kroppansa on ihana. Juuri oikealla tavalla lihaksikas mutta kuitenkin elämää nähnyt. Pakarat ovat kovat, ja hänen silmänsä ovat aina olleet hyvin lämpimät ja kiinnostavat. Hän tunki kyrpäänsä pikkuhousuihin, ja huomasin, että se oli aika vaikeaa: kyrpä oli kovettunut ja jäi pullottamaan housujen läpi. Hän yritti jutella minulle jotain koulusta ja kesälomasta, ja vastailin hymistellen ja poissaolevasti. Miten halusinkaan tuota kyrpää! Pilluni tuoksui varmaan koko huoneessa ja nännini olivat kovettuneet.

Aloin poistaa tukasta nauhoja ja korvista korvakoruja pää hieman kallellaan. Pidin suutani hieman raollaan ja kulmieni alta katsoin housuissa pullottavaa ja nyt jo liikkuvaa kyrpää varastaen joka hetken tilaisuudesta. Sen verran minulla oli kuitenkin häveliäisyyttä, etten alkanut itse riisua Peten edessä. Odotin vielä hetken ja katsoin Peteä silmiin viattomasti hymyillen. Katsahdin vielä koko kroppaa ylhäältä alas hitaasti arvioiden samalla huuliani yhteen puristaen ja sisään nenästäni hengittäen ja huokaisten.

"Tiedätkös, Kristiina, että meillä saattaisi olla sinulle kesäksi hommia. Kiinnostaisiko sinua hankkia hieman taskurahaa?" Pete kysyi. Nyökkäsin, sillä en saanut sanaa suustani. Sovimme, että menisin käymään heillä seuraavana päivänä ja Pete kertoisi silloin tarkemmin, mistä olisi kysymys. Hän heilautti kättään, otti tavaransa ja lähti silmää iskien pukuhuoneesta. Kulli oli stondiksessa edelleen.

Sillä hetkellä kun ovi sulkeutui, siirtyi käteni rintoihini hyväilemään kivikovia nännejäni. Säpsähdin kosketusta niin, että kylmät väreet väristivät läpi kehoni. Pikkareihini valahti kuumaa nestettä ja posliinipilluni sykki tulikuumana. Levitin pikkuhousuni reunaa ja kosketin kovaa klitoristani keskisormella. Kosketin ja aloin hieroa sen reunoja hipaisten välillä kuumaa ja kosteaa nappulaani. Yksi sormi meni sisään ja kävi hakemassa kiimanestettä. Laitoin sormen suuhuni ja maistoin makuani, tahmeaa, liukasta ja kuumaa pillunnestettä. Ooh, ooooh, hyväilin samalla vittuani ja puristelin isoja rintojani voimalla. Kaksi sormea leikki nyt Peten kyrpänä vittuni syövereissä hieroen G-pistettäni juuri oikeasta kohdasta. Ai, ai, nussi, työnnä, liukas kova kyrpä sisääni tiukkaan vakooni, nai, nai, nussi, läiski persettäni, aah, aaaah, ooooooh, uiii, uiiiiiii, nyt tuleee, tuleeeeeehhh, nussi, nussi kovempaaaaaah, tuleeeeeh, Peteeeeeehhhh!

Huohotin penkillä sormet pillunhuulilla. Hiki valui otsaltani ja rintojen välistä timmin vatsani päältä napaani. Tunsin vartaloni värisevän pieninä nykäyksinä vieläkin ja pilluni sykki sormeni alla. Nyt tunsin ensimmäistä kertaa, että tämä oli se hetki, kun oikean kyrvän pitäisi täyttää Kristiinan vittu. Kuuma kyrpä, kiimatippa, sykkivä kalu, punainen heltta työntymässä tyydytettyyn tiukkaan teinivittuun, posliinivittuun. Pieni käteni ohjaamassa varresta reikääni, puristellen suonikasta kankea, huutaen tuskasta ja himosta, kun aura tekisi tilaa mahdottomaan rakoon. Mutta ei, nyt en saisi munaa Peteltä, enkä halunnut poikaystäväni onnetonta räpellystä sotkemaan kuvaani täydellisestä hetkestä. Tämä vulva oli varattu vain yhdelle: Petelle. Itkin ikävästä ja haaveistani. En voinut kuitenkaan tässä elämässä saada itselleni sitä kyrpää, koska ikäeroa oli 25 vuotta ja tuttavaperheemme ystävyys menisi rikki, jos joku tietäisi haaveistani todellisuudessa. Fantasiaa se oli, mutta liian lähellä, että se poltti reiän sydämeeni.

Menin Peten kotiin sovittuna aikana. Puin päälleni tyylilleni uskollisena vaaleanpunaista. Nyt minulla oli ohut ja vartalonmyötäinen vaaleanpunainen villapaita, jossa oli poolokaulus ja pituutta puoleen väliin reittä. Leveä valkoinen vyö veti paidan kasaan niin, että perseeni ja muotoni rinnoissa tulivat korostetusti esille. Jalkaan laitoin legginsit, nekin valkoiset, ja valkeat kesäiset korkokengät, jotka työnsivät pyllyni oikeaan asentoon. Tukan jätin nyt auki, ja korviini pujotin vaaleanpunaiset isot renkaat, muoviset mutta hyvännäköiset. Meikkaan yleensä kulmani seksikkäästi ja silmäni kissamaisesti niin, että tummanvihreät silmäni korostuvat, ja huuleni maalaan turpeiksi ja hieman liian punaisiksi, lisäten hiukkasen huulikiiltoa tuomaan kosteutta. Hajuveteni on kesäinen ja laadukas, jonka olen saanut lahjaksi juuri Peteltä koulunpäättäjäislahjaksi. Se muuttuu ihanaksi huumaavaksi tuoksuksi, kun aurinko polttaa ihoani. Alle laitoin mustat ja ohuet rintsikat, joiden kangas hieroi nännejäni ihanasti joka kerta, kun astuin askeleen. Pikkuhousuni olivat saman sarjan läpinäkyvät ja romanttiset pikkukoon housut. Katsoin peilistä itseäni ja nyökkäsin: eroottinen olen ja siltä myös tuntui. Istuin skootteriini ja ajoin Peten kotiin.

Soitin kelloa ja Pete tuli avaamaan shortseissa ja urheilupaidassa.

"Hei Kristiina! Tule peremmälle. Olen nauttimassa auringosta takapihalla ja teen grilliruokaa. Maistuisiko?"

Vastasin joo ja hymyilin. Askelsin Peten perässä ja huomasin heti kiihottuvani häntä katsoessani. Mikä minuun oli mennyt? Istahdin puutarhatuoliin ja ristin jalkani. Katsoin ohimennen Peten haaroihin. Shortsit istuivat hänelle tosi hyvin. Treenattu vartalo näkyi vaatteiden läpi ja pillumehuni lähti liikkeelle.

Pete grillasi itse pyydystämäänsä kalaa ja tulella oli myös vihanneksia vartaassa. Varjon alla oli kauniisti katettu pöytä kolmelle. Muutama olut ja siideri pilkottivat jääkorin pyyhkeen alta. Ihmettelin, että oliko joku vielä tulossa ja kysyin siitä.

"Joo, vaimo tulee lounaalle töistä kohta. Ajattelimme tarjota sinulle ruokaa, samalla kun juttelemme kesätöistä", Pete sanoi. Sanoin okei, mutta petyin valtavasti. Olin toivonut, että olisimme voineet olla vain kahdestaan ja että olisin voinut katsella miehen muotoja vapaammin. Naiset huomaavat helpommin tietyn katseen, jos toiset naiset tuijottavat omaa miestään. Tykkään kyllä Peten vaimosta. Karita on ihana ja kaunis, mutta tykkään Peten seurasta luonnollisesti enemmän. Luulen, että Karita on miehestään aika mustasukkainen, varsinkin kun minä olen paikalla.

Muistan Karitan katseen viime kesänä heidän juhannusjuhlissaan, jotka olivat olleet samalla Peten synttärit. Olin ottanut pari siideriä liikaa ja mennyt juttelemaan päivänsankarin kanssa. Meidän jutut ovat aina olleet tosi hyvät ja aika syvälliset ja meille on muodostunut ihana kosketuskulttuuri, kun puhumme. Aina välillä Pete sipaisee olkapäätäni ja hartioitani sopivassa välissä ja vahingossa osuu myös isoihin rintoihini, koska ne ovat käden liikkeen varrella. Näin oli tapahtunut myös silloin ja Pete oli hämmentynyt vähän. Olin käyttänyt tilaisuuden hyväkseni ja sanonut, että "Ei se mitään, onneksi olkoon sankarille" ja ryhtynyt halaamaan häntä. Minulla oli ollut päälläni vaaleahko mekko ja rintani olivat tulleet siitä tosi hyvin esille. Olin ottanut kädelläni Peten kaulasta kiinni ja vetänyt itseni hänen lähelleen. Hänen oli ollut pakko laittaa kätensä ympärilleni ristiselkäni päälle ja olin tuntenutkin hänen vastaavan puristukseeni.

"Kiitos ihanista juhlista", olin sanonut, "minulla on ollut tosi hauskaa." Olin asettanut pääni Peten leveille harteille ja nauttinut hänen käsistään, jotka olivat liikkuneet hieman pitkin selkääni. Hän oli puristanut minua sitten hieman enemmän ristiselän kohdalta ja vienyt samalla kättään alemmaksi oikean pakarani päälle ja puristanut sitä! Olin tuntenut samalla jotain kovaa mahani kohdalla ja tajunnut samalla. Olin välittömästi katsonut ympärilleni ja siirtänyt oikean käteni Peten selkää pitkin hänen pakaroilleen. Olin puristanut toista pakaraa ja vetänyt häntä vielä lähemmäksi. Olin samalla noussut varpailleni saadakseni kovan kyrvän lähemmäksi pillunhuuliani. Sen varsi oli ollut paksu ja selvästi pystyssä ja todella kova! Olimme heiluneet asennossa niin, että kanki oli hieronut hameeni läpi haaraväliäni ja jo turvonnutta klitoristani. Pete oli huokaissut niskakuoppaani lämpimän henkäyksen ja kuiskannut minulle:

"Kiitos, Kristiina, sinulle, kun tulit. Olet erityinen minulle." Tämän päätteeksi Pete oli siirtänyt kätensä alhaalta sivukautta paljaalle reidelleni ja ylöspäin paljaille pakaroilleni. Hän oli vetänyt itsensä rankasti minuun kiinni niin, että häpyluuni oli tuntunut kovana hänen kyrpäänsä vasten. Olin ollut aivan kiimassa ja litimärkä. Stringini olivat kastuneet ja kyrpä oli hieronut pehmeää kangasta klitorikseeni. Olin ynähtänyt ja värissyt ja heilunut sivusuuntaan saadakseni lanteeni liikkumaan. Peten kädet olivat vaeltaneet jo reunanauhan alla ja olleet menossa takakautta pilluuni. Ihanan karheat kädet olivat hipaisseet pyllyni sisäosia ja olin tuntenut sormen osuvan peräaukkooni. Olin silloin värähtänyt ja säpsähtänyt ja siinä samassa olin sulanut. Oli ollut aivan sama, missä olin. Olin nähnyt mielikuvissani hänen kyrpänsä vatkaavan minua ja pilluni täyttyvän vatkaamisen aiheuttamasta pillunesteiden vaahdosta.

Yhtäkkiä olin kuullut kovan äänen: "Pete!" Ääni oli ollut vihainen. Karita oli nähnyt tilanteemme, en tiedä kuinka kauan. Olin irtaantunut Petestä ja sanonut anteeksi. Olin juossut pois, kun Karita oli jäänyt sättimään miestään. Olin mennyt rantaan ja itkenyt. Kiimasta ja täyttymättömistä unelmista. Olin ollut vihainen. Itselleni ja Karitalle. Siitä lähtien olin pitänyt pientä väliä heihin.

Kaikki tuo tuska tuli nyt mieleeni tässä tilanteessa ja minun oli pakko päästä rauhoittumaan. Kysyin, missä oli vessa. Pete sanoi alakerran vessan olevan remontissa, mutta että käytä heidän makuuhuoneensa vessaa. Astelin ylös ja menin kauniin makuuhuoneen läpi pikkuvessaan. Laitoin oven kiinni ja katsoin itseäni peilistä. Olin kaunis mutta hieman surullinen. Pikkuhousuni olivat hieman kosteat. Istuuduin pöntölle ja pyyhin liiat märkyydet pois.

Vedin vessan ja menin takaisin makuuhuoneeseen ja katsoin ympärilleni. Suuren sängyn ympärillä oli yöpöydät ja toisella seinällä oli koko seinän kokoiset peilikaapit. Kuin huomaamatta käteni vaelsi yöpöydän laatikolle ja avasi sen. Dildo. Metallinen ja moottoroitu. Otin sen käteeni ja hyväilin sitä. Kylmä mutta kaunis. Laitoin dildon käyntiin ja se alkoi väristä hiljaa. Puristin sitä ja käteni värisi. Lämpö siirtyi tekokyrpään ja alkoi tuntua mukavalta. Sitten sammutin sen ja laitoin takaisin. Päätin, että en haluaisi kostua enää uudestaan ajattelemalla seksiä.

Menin alakertaan ja pihalle. Peten puhelin soi juuri silloin. Pete kuunteli ja sanoi sitten: "Okei, voi harmi". Sitten hän sulki puhelimen.

"Karita ei pääsekään", Pete sanoi minulle. "Hänelle tuli jotain tärkeää töissä ja hän haukkaa salaatin jossain lähistöllä."

"Voi harmi", sanoin, mutta sydämeni kiljui riemusta.

Hymyilin ja katsoin Peteä vapautuneemmin. Tuntui, että hänkin muuttui paljon rennommaksi. Hän vitsaili ja nauroi paljon. Rintani nytkyi, kun kikatin hölmöille jutuille ja jatkoin juttuja. Mahaani oikein sattui.

Söimme maukasta kalaa, ja join siiderin jos toisenkin. Kysyin sitten, mikä se kesätyö olisi. Pete vastasi että kotihengetär. Heillä oli niin epäsäännöllisesti kesällä töitä ja muita menoja, että kaikki siivoukset ja kukkien kastelut jäivät heiltä tekemättä säännöllisesti. Samoin posti tuppasi kuulemma jäämään laatikkoon. Puutarhassa olisi myös hommia, nurmikonleikkuuta ja kukan kastelua. Palkkaakin saisin lähes 500 euroa kuussa ja voisin nukkua tarpeen tullen heillä vierashuoneessa.

"Miltä kuulostaisi?"

Suostuin erittäin mielelläni.

"Hyvä", Pete sanoi. "Mennään katsomaan sitten muutama paikka, että osaat siivota."

Pete näytti minulle imurin ja siivoustarvikkeiden paikat ja muutaman sopen, jotka olisi myös hyvä siivota. Kokeilin tarvikkeita ja olin valmis siivoamaan.

Yhtäkkiä Peten puhelin soi ja hän näytti harmistuneelta. Hän sanoi minulle puhelun loppuessa, että hänen olisi mentävä äkkilähdöllä tuuraamaan työkaveriaan töissä, koska tämä oli tullut sairaaksi. Hän joutuisi lähtemään heti. Jäin harmittelemaan ja tein itsekin lähtöä, mutta sitten Pete sanoi, että minähän voisin jäädä jo saman tien siivoamaan, jos minulle vain kävisi. Suostuin siihen.

Katsoin Peten pukeutumista olohuoneesta, josta oli hyvä näkymä yläkerran makuuhuoneeseen. Pete riisui vaatteensa ja huusi käyvänsä nopeasti suihkussa. Ajattelin, että rentoutuisin hetken sohvalla ennen kuin aloittaisin siivouksen ja ryhdyin selaamaan lehtiä.

Kuulin, kun Pete lopetti suihkun ja vilkuilin makuuhuoneeseen. Pete oli alasti ja liikkui huoneessa jotain etsien. Näin hänen kyrpänsä roikkuvan jalkovälissä enkä saanut silmiäni irti siitä. Käteni siirtyi välittömästi haarojeni väliin ja aloin hieroa turvonnutta pilluani housujeni läpi. Kiima oli taas herännyt. Vaihdoin asentoa ja menin sohvalle lepoasentoon jalat koukistettuina. Sormeni etsiytyivät tiukkojen legginsien yläkautta paljaalle iholleni ja klitorikselleni, joka oli jo turpea kuin kypsä puolukka. Keskisormi lipsahti sisään ja alkoi koko pituudeltaan liikkua häpykumpuni ja reikäni välillä käyden matkalla kiimanappulani huipulla. Äännähdin inahtaen liian kovaa ja Pete huusi, että "Sanoitko jotain, Kristiina?" Sormi pillussa liikkuen vastasin hengästyneellä äänellä, että "Eeeii mitäännhh..." Lopetin liikkumisen ja sormeni kuumui sisälläni. Pakko rauhoittua, rauhoitu! Sormi pois ja housut kuntoon. Haju jäi, joten aukaisin ikkunan ja menin pihalle.

Katsoin ikkunan läpi, kun Pete puki päällensä upean tummanharmaan puvun ja valkean, puhtaan paidan siistillä kravatilla. Tuolla miehellä oli tyyliä: tukka oli siisti ja kesäisen villi, iho sopivasti ruskettunut ja ryhti täydellinen. Olin kateellinen ja halukas.

Pete sanoi viipyvänsä muutaman tunnin. "Jos haluat, voit lämmittää saunan, kun olet siivonnut." Karita ei kuulemma tulisi vasta kuin aivan iltamyöhään. Sitten hän poistui.

Menin makuuhuoneeseen ja kaivoin dildon esille. Katsoin ympärilleni ja huomasin taulu-tvn alapuolella dvd-soittimen. Laatikko hyllyssä oli hieman raollaan ja vetäisin sen auki. Siellä oli perinteiset jännitysfilmit ja joitain romanttisia komedioita. Oli häävideo ja joitain kotivideoita. Otin esille viimeloppukeväisen videon. Muistin, että olimme viettäneet sen yhdessä perheidemme kesken heidän mökillään. Laitoin videon koneeseen ja menin sängylle katsomaan sitä. Kuva heilui vähän, mutta oli muuten OK.

Katsoin videota hetken, kunnes huomasin erään erikoisen jutun. Kuvaaja, joka oli Pete, oli kuvannut minua salaa ottaessani aurinkoa rannalla. Muistin tilanteen, sillä minulla oli ollut valkeat bikinit, joista näkyi kaikki läpi, jos oli käynyt uimassa. Kuva zoomattiin lähikuvaksi niin, että uinnin jälkeen kylmästä kovat nännini näkyivät läpi todella hyvin. Kuva siirtyi alemmaksi haaroihini. Makasin selälläni jalat koukussa haarat kameraan päin. Vesi oli liimannut bikinit kiinni pilluuni niin, että karvatupsu näkyi tummana ja isot häpyhuuleni loistivat muhkurana housuissa. Yhtäkkiä kamera rupesi heilumaan ja kuulin kahinaa, sen jälkeen pientä huokailua ja maiskuntaa. Ihmettelin, mitä tapahtui ja sitten tajusin: Pete veti käteen!

Kamera siirtyi takaisin laajakuvaan ja alaspäin. Sitten näin, että olin ollut väärässä. Näin litteän treenatun vatsan, kovan kyrvän, pienen käden varren ympärillä heilumassa ja puristamassa ja Karitan punahuulet terskan ympärillä lutkuttamassa. Karita imi posket täynnä munaa, kun Pete pani Karitaa suuhun pitäen toisella kädellään kiinni tukasta ja toisella kamerasta. Litinä kuului selvästi, kun valtavan iso muna liikkui edestakaisin suussa. Karita katsoi kyykyssä kameraan masturboiden samalla itseään kesämekon alla. Kuvassa oli himoa ja puhkinaa.

Yhtäkkiä Karita otti munan suustaan ja kuiskasi.

"Nai minun teinipillua. Nussi Kristiinaa, kyrpää vakoon, vierasta vittua, kiellettyä lihaa! Anna mulle spermasi, purista isoja tissejäni ja pane mua. Anna tulla Kristiinan sisälle."

Karita imi taas, nyt nopeammin ja Peten kyrpä paisui entisestään. Huokailut kiihtyivät ja Pete kuiski.

"Oi Kristiina, Kristiina, vihdoinkin saan märkää koloasi. Tätä olet odottanut, etkö vaan?" Vastaus ynistiin, ja tässä vaiheessa suuni valui kuolasta. Silmäni olivat kuivat ja alapää sykki tulta. Riisuin itseni parissa sekunnissa täysin alasti ja otin dildon käteeni. Työnsin kepin kolooni ja laitoin sen käyntiin. Nussin sitä samaan tahtiin kuin Pete nussi videolla minua. Pääni räjähti tajutessani, että he molemmat fantasioivat minusta.

Vauhti kiihtyi videolla ja oma vittuni luisti värisevän kullin ympärillä märempänä kuin koskaan. Kyrpä lähti pois suusta ja alkoi vetäytyä takapotkuasentoon. Kivekset supistuivat ja kovenivat ja terska muuttui tulipunaiseksi, kun Pete otti kyrvästään kiinni, veti sitä muutaman kerran ja ruiskaisi märän tervehdyksen Karitan naamalle ähkäisten samalla "Kristiina, tuleeeeeehhh, ota, pilluusi, aaaahhh..." Hän nytki ainakin seitsemän kertaa kermojaan Karitaan ja Kristiinaan. Karita tärisi silmät kiinni ja Kristiina huokaili syvään ja kiihkeästi, kun muna syöksyi mahlojaan... Teinivittuni supisteli ja perse liikkui sängyllä lanteita heilutellen ja orgasmi tuli huutona yhtä aikaa Peteltä, Karitalta ja Kristiinalta. "Ooooooooohhhh ooohoooh munaaaaa!"
×
© Copyright Orkku.net 2020. All Rights Reserved.