Suihkuleikkejä naapurissa

admin Suuri Ikäero
19.10.2014
16065 näyttökertaa
0 kommenttia
4.00
Naapurissani asuu noin 40-vuotias nainen. Hän on itseäni noin 20 vuotta vanhempi. Hänen nimensä on Sari. Hänellä on vaaleat hiukset ja erittäin seksikäs vartalo. Hän on märkien unieni kohde ja olen runkannut monesti häntä ajatellen. Kesäisin saan useasti ihailla häntä ottamassa aurinkoa hänen violeteissa bikineissään.

Eräänä lämpimänä kesäiltana näin, kun Sari lähti kotoaan bussilla Helsinkiin ilmeisesti juhlimaan. Myöhemmin sinä iltana lähdin ajamaan pyörälläni ja toivoin, että näkisin hänen tulevan takaisin kotiin. Odotin kello yhden bussia, koska arvelin hänen tulevan sillä takaisin. Seuraava bussi tulisi vasta muutaman tunnin päästä. Odotin bussia vähän matkan päässä pysäkistä. Onnekseni bussi pysähtyi meidän pysäkillä ja Sari jäi pois kyydistä. Ajoin vähän pidemmälle, jottei hän näkisi minua. Odotin, että hän käveli lähemmäksi talojamme ja ajoin hänen luokseen.

- Juhlista tulossa vai? kysyin.

- Joo, piti päästä vähän tuulettumaan, Sari vastasi.

Juttelimme hetken niitä näitä, jonka jälkeen menimme kummatkin koteihimme. Olin kiihottunut ja innoissani, koska olin päässyt juttelemaan Sarin kanssa.

Yhtäkkiä ovikello soi. Oven takana oli kuka muukaan kuin Sari. Vatsanpohjastani otti, kun näin hänet. Hän asui vanhassa talossa, eikä hän ollut saanut ulko-oveaan yksin auki. Hänen miehensä ei ollut kotona, joten hän pyysi minua avuksi.

Kävelimme Sarin talolle ja sain avattua heidän ovensa yllättävän helposti.

- Kiitos. Haluutko tulla käymään sisällä? Sari kysyi.

En tietenkään kieltäytynyt kutsusta ja menimme sisälle. Vasta sisälle päästyämme näin hänen vaatetuksensa kunnolla. Hänellä oli yllään vaaleansiniset farkut, joissa ei ollut takataskuja, mikä korosti hänen ihanaa peppuaan. Hänellä oli päällään valkoinen toppi ja jalassaan korkokengät. Hänen hiuksensa olivat kiharalla ja hänen huulensa olivat vaaleaksi värjätyt.

Istuimme alas ja Sari valmisti meille drinkit. Katselin, kun hän teki drinkkejä enkä saanut silmiäni irti hänen pepustaan. Halusin vain kävellä hänen taakseen, hyväillä hänen upeaa vartaloaan ja panna häntä oikein kunnolla. Sari tiputti lusikan maahan ja kyykistyi nostamaan sen vilauttaen samalla hänen vaaleanpunaisia stringejään. Tässä vaiheessa minulla oli jo täysi seisokki ja olin miltei räjähtämäisilläni.

Jutellessamme en saanut silmiäni irti Sarin kasvoista ja rinnoista. Joimme drinkit ja Sari poistui vessaan. Runkkasin oven takana hänen pissaustaan kuunnellen.

Sari tuli ulos vessasta ja sanoi:

- Eikö sunkin mielestä täällä oo aika kuuma?

- No ehkä vähän, vastasin.

Sari tarttui minua kädestä ja kävelimme alas kellariin, missä heidän suihku ja sauna sijaitsivat. Olin vakoillut Saria muutaman kerran suihkussa. Kylmät väreet kulkivat selkääni pitkin.

- No ei täälläkään oo sen viileämpi, joten täytyy vilvoitella, Sari sanoi.

Sari irrotti otteensa kädestäni ja käveli suihkun alle. Vatsassani lentelivät miljoonat perhoset. En voinut uskoa silmiäni. Olin nähnyt monia märkiä unia tästä hetkestä: minulla on vaatteidenkastelufetissi. Sari avasi suihkun sen kastellessa ensin hänen hiuksensa ja sitten hänen toppinsa ja farkkunsa muuttaen topin läpinäkyväksi ja farkkujen värin vaaleasta tummaan. Tuntui kuin tämä olisi tapahtunut hidastetusti. Olin jo vuosia unelmoinut näkeväni naisen suihkussa vaatteet päällä puhumattakaan, että näkisin juuri Sarin tekemässä sen. Sain melkein orgasmin jo pelkästä katselusta.

Sari alkoi hyväillä itseään ja keikistellä suihkun alla, muun muassa tanssia ja heiluttaa peppuaan, kunnes viittoi minut luokseen. Menin hänen luokseen ja aloimme suudella kiihkeästi. Olin kuin taivaassa, kun suutelin häntä. Hänen huulensa maistuivat hänen tekemille drinkeille ja hän oli mahtava suutelija. Olimme kummatkin läpimärkiä ja pidimme suihkun päällä koko ajan.

Aloin hyväillä ensiksi Sarin peppua hänen painaessa sen kiinni minuun ja hän alkoi hieroa peppuaan etumustani vasten. Hänen märät vaatteensa tuntuivat ihanilta. Hyväilin hänen jalkoväliään, mistä hän selvästi piti. Jatkoin hyväillen hänen vyötäröään, nousten koko ajan ylöspäin, suudellen hänen vatsaansa, hänen ottaessaan rintaliivinsä pois. Aloin suudella ja hyväillä hänen ihania, kiinteitä luomurintojaan. Imin hänen rintojaan kiihkeästi. Hänen nänninsä tuntuivat ihanilta suussani. Ne olivat jo kovettuneet hänen kiihottuessaan. Nousin ylös hänen kaulaansa ja huuliaan suudelleen. Vaihdoimme muutaman märän kielisuudelman toisiamme hyväillen.

Riisuin Sarin farkut paljastaen hänen erittäin seksikkäät vaaleanpunaiset stringinsä, jotka olivat tietenkin jo aivan läpimärät näyttäen hänen pillun karvansa lävitseen. Sari riisui shortsini ja hyväili kaluani alushousujeni läpi. Hän hyväili jäntevää vartaloani, ja suutelimme. Hän työnsi minut kauemmaksi ja käveli takaisin suihkun alle. Hänellä oli yllään vielä hänen toppinsa, stringinsä ja korkokenkänsä.

Sari aloitti erittäin seksikkään ja viettelevän tanssin hyväillen samalla itseään. Hän laittoi kätensä alushousujensa sisään ja leikki hieman pillullaan. Hän kääntyi ympäri kyykistyen jalat levällään. Katselin orgasmin partaalla, kun vesi valui hänen upeaa vartaloaan pitkin hänen noustessaan hitaasti ylös, pyllistäessään minulle ja kääntäessään päänsä ja viittoessaan samalla minut luokseen.

Kävelin Sarin luokse ja suutelimme. Kyykistyin, siirsin hänen stringinsä pois hänen pillunsa edestä ja aloin nuolla sitä. Hänen pillunsa maistui upealta. Jatkoin nuolemista ja Sari alkoi voihkia ja kiemurrella voimakkaasti. Lopetettuani nuolemisen Sari alkoi ottaa minulta suihin. Hän oli loistava suihinottaja. Hän jatkoi sitä, kunnes nousi ylös, veti minut kiinni itseensä ja laittoi kaluni sisälleen. Aloin panna häntä seinää vasten. Sari alkoi voihkia kovaa.

Siirryimme lattialle. Kävin makaamaan selälleni ja Sari kyykistyi kaluni päälle ohjaten sen sisäänsä. Hän alkoi liukua ylös alas puristellen samalla rintojaan. Seuraavaksi Sari kävi kontalleen eteeni ja aloin panna häntä takaapäin. Tämä tuntui upealta.

”Mä laukean kohta”, sanoin pian. Nousin ylös Sarin kyykistyessä eteeni. Tulin hänen naamalleen. Sari nuoli kaluni puhtaaksi ja nousi ylös. Hän seisoi seinää vasten ja aloin nuolla hänen pilluaan. Leikin kielelläni hänen klitoriksellaan, mistä hän tuntui pitävän kovasti. Hän oli erittäin kiihottunut. Jatkoin tätä, kunnes hän sai äänekkään orgasmin. Olin niin kiihottunut, että jatkoin nuolemista, kunnes hän nosti minut ylös ja suuteli minua kiihkeästi.

- Sä olit loistava, Sari sanoi.

Pesimme toisemme ja menimme takaisin yläkertaan. Sari kertoi, että hänelläkin oli vaatteiden kastelu-, pissaus- ja ruoallaleikkimisfetissi eli samat fetissit kuin itselläni ja että hän oli haaveillut seksistä kanssani monesti. Hän ei ollut koskaan kertonut miehelleen hänen fetisseistään. Sovimme, että harrastaisimme yhteisiä fetissileikkejä toistekin, tietenkin silloin kun hänen miehensä ei olisi kotona, mikä tapahtuu onneksi usein.
×
© Copyright Orkku.net 2020. All Rights Reserved.