Vaimoni oli viime aikoina valitellut, ettei ollut päässyt mihinkään työpaikkansa, ruokamarketin ja kodin neljän seinän sisältä.  Olin samaa mieltä, tosin se ei vaimoani lämmittänyt. Työni oli aika ajoin liikkuvaa ja vietin vuodessa muutaman kymmenen yötä poissa kotoa. Vaikka hotellielämä ei mielestäni mitään herkkua ollutkaan, vaimoni oli jollakin tavalla kateellinen minulle huolimatta siitä, että yritin kertoa, että olin vain töissä. No totta toinen puoli; sillä välin kun olin hotellin aulabaarissa kohottamassa ruokahalua, vaimoni joutui olemaan yksin lasten kanssa kotona, tosin isovanhempien ollessa apuna.

Tiedustelin vaimoltani, mitä hän sitten oikeasti haluaisi ja mikä olisi mieleen. Ehdotin yhteistä viikonloppua jossain kaupungissa tai jopa jossain ulkomailla ja se sai kannatusta. Jätimme asian hautumaan ja jo tämä keskustelu tuntui auttavan vaimoani jaksamaan taas; ainakin nyt oli toivoa rentoutumisesta.

Pari viikkoa kului ja itse jo unohdin koko asian, tyypilliseen tapaani. Oli torstai-iltapäivä ja olin oman työpöytäni ääressä, kun sain tekstarin. ”Meen huomenna illalla Taijan kanssa Suomäen mökille, vai sopiiko?” Katselin kännykkää ja viesti lähinnä vain herätti lisäkysymyksiä. ”Mihin aikaan, minne lapset?” vastasin kysymykseen kysymyksellä. En saanut enää vastausta.

Kotona ilta sujui arkiaskareissa ja lasten harrastuksissa. Lasten mentyä nukkumaan olin itsekin nukahtamaisillani nojatuoliin, mielessä jo huominen perjantai ja tuleva viikonloppu. Säpsähdin keittiöstä kuuluvaan sihahdukseen. Vaimoni Mirja avasi siideritölkin ja kaatoi sen kahteen lasiin. ”Niin, mennään Taijan kanssa sinne Suomäen mökille, Sirpa ja Annekin tulevat. Saadaan oikein kunnolla sitten jutella ja nauraa”, Mirja sanoi. Toistin päivällisen tekstarikysymykseni: mihin lapset? ”Kai nyt niiden kanssa pärjäät yhden yön, aikuinen mies!”

Siis en saanutkaan vapaailtaa. Olin pitänyt asiaa ilmiselvänä, että jos vaimoni menisi iltaa istumaan, itsekin pääsisin paikalliseen juottolaan katsomaan valomerkkiä. Ja että yöksi, en ollut ollenkaan ajatellut sitä. Mutta mikäs siinä. Vastasin, että ”Mee nyt sitten”. Vaimoni oli silmin nähden innoissaan, mikä tietysti miellytti minua. Oli hyvä, kun hänkin oli jostain innoissaan. Ehkä ne reissurahatkin saisimme säästöön.

Nukkumaan mennessä rakastelimme, tai paremmin sain hoidettua paineet pois itseltäni. Monesti arki-iltoina emme tämän kummempaan edes ryhtyneet. Lapset kuitenkin saattoivat herätä ja varsinkin kun itse olimme väsyneitä, ei oikein innostanut mikään massiivinen seksileikki. Suutelua vähäsen, molemminpuolista käsikopeloa ja pukille nousu. Vaimoni oli kyllä märkä ja kiihottunut, mutta kuten sanottua, ei sen kummempaa. Alle viiden minuutin laukesin hänen sisäänsä. Sen jälkeen nukahdimme tai ainakin minä sammuin saman tien mieli ja varsinkin kroppa raukeana.

Minulla oli hiljainen päivä töissä perjantaina, joten päätin käyttää sen hyödykseni. Surffasin pornosivuilla ja katselin pornopätkiä. Kaluni oli kovana koko päivän. Kotiin menin kaupan kautta. Ajattelin helpottaa eloani ja hankin lapsille herkkuja, limsaa ja sipsejä, tietysti karamelleja unohtamatta. Hetken mielessäni käväisi Alkossa käynti, mutta päätin siirtää sen lauantaihin. Saisi vaimo sitten vuorostaan vahtia lapsia sunnuntaiaamuna minun ollessani mahdollisesti krapuloissani.

Kotona eteisessä oli vastassa vaimon pakattu kassi, meikkipussi päällä. Kysyin, että mihin noin isoa kassillista vaatteita tarvitaan. Olin käsittänyt, että tarkoitus oli vain istua tyttöjen kesken iltaa mökillä. ”Eihän sitä koskaan tiedä. Tuskin me minnekään mennään, mutta eipä noista haittaakaan ole”, kuului vastaus ja tottahan oikeassa hän oli. En ollut mustasukkaista tyyppiä enkä nähnyt asiassa mitään pahaa.

Tässä vaiheessa lienee syytä kertoa tarinan henkilöistä. Olemme olleet yhdessä vaimoni Mirjan kanssa kymmenisen vuotta, joista kahdeksan naimisissa. Iältämme olemme 35-vuotiaita, lapsia meillä on kolme, 8-, 6- ja 3-vuotiaat. Asumme omakotitalossa viihtyisällä alueella, suhteellisen rauhallisella paikkakunnalla. Olen toimihenkilönä eräässä suuressa firmassa, jonkinlaisessa esimiesasemassa. Työ ei ole fyysisesti raskasta, mutta on vaatinut veronsa; 177 cm varteeni on massaa kertynyt jo liiaksi asti, painoa on jo yli sata kiloa, iso osa juuri vatsan kohdalla. Muuten olen kai suomalaisen miehen prototyyppi, ainakin jossain mielessä.

Vaimoni ulkonäkö on aina ollut kaunis, 173 cm pituutta ja muotoja tätä nykyä oikein kunnolla. Sopivat C85-rinnat ja leveä peppu, joka on pyöreä latinomallinen. Silti vyötärö erottuu kauniisti, joten kurveja on. Vatsaakin on parin makkaran verran, juuri kauniisti kuin Rubensin maalauksesta. Tummat, pitkät ja tuuheat hiukset kruunaavat kauniit kasvot.

Lapset pitivät mekkalaa takapenkillä, tätä olisi nyt vaan kestettävä tämä ilta. Käännyin metsäautotietä muistuttavalla tielle, pois kantatieltä. Ajomatkaa metsän poikki oli noin kilometri, keskustaan mökiltä oli noin seitsemän kilometriä. Pysäytin auton ison ulkorakennuksen taakse ja komensin mukuloita olemaan hiljaa ja rauhallisesti sillä välin, kun kävisimme sisällä, jonne vaimo tosin jäisi.

Suomäen mökki oli vapaapalokunnan kesä- ja leiripaikka, jota sai vuokrata todella kohtuullista korvausta vastaan. Mökki kai oli väärä ilmaisu; rakennus käsitti yleisen tilan laverisänkyineen, jossa VPK:n nuoriso-osasta piti leirejään. Rakennus oli rakennettu rinteeseen, juurikin siihen Suomäkeen, ja saunaosasto oli kaiken alinna. Vaimoni seurueineen oli vuokrannut talon yksityistilat, jotka nekin olivat mittavat. Sauna, iso pesuhuone, laaja tupakeittiö ja kolme makuuhuonetta. Kaikki olivat vielä edellisenä vuonna saneerattu, joten 30 euron vuokra oli käytännössä ilmainen. Onnekkaasti Mirjan ystävätär Taija oli kuullut peruutuksesta ja hyökännyt heti väliin.

Muut naiset olivat jo sisällä, muutaman siiderin kumonneena, ainakin jos päätteli pulloista tiskipöydällä. Moikkasin muita ja pussasimme vaimon kanssa. En sen kummemmin jäänyt siihen töllistelemään, käännyin kannoillani ja palasin oman iltani haasteisiin, rakkaisiin lapsiini.

Olin ollut oikeassa, että helpoin tapa selvitä illasta oli lahjominen. Toki pärjäsin lasten kanssa muutenkin aivan hyvin, mutta ei sitä työviikon päätteeksi kaipaa mitään ylimääräistä, ainakaan jos se on helposti vältettävissä. Lapset nukahtivat yksitellen, vanhimman mennessä puoli kymmenen nukkumaan jopa ilman kehotusta. Ajatuksenani oli jatkaa netin pornomaailmassa, mutta elokuvakanava vei voiton.

Heräsin siihen, kun kolmevuotias vaati itselleen aamupalaa. Kello oli puoli kahdeksan ja isommat lapset katsoivat olkkarissa telkkaria. Olin nukahtanut sohvalle ja yöllä kömpinyt sänkyyn.

Söimme aamupalaa ja suunnittelin jotain aktiviteettia lapsille. Ulkona oli kaunis talvipäivä, jossain määrin jopa kevättä ilmassa. Hetken kävi mielessä pulkkamäki tai kävelyretki jäälle, mutta ajatuksen keskeytti anopin iloinen ääni ovelta. Appivanhemmat olivat tulleet tapaamaan tyttären lapsia. Oikeammin olivat tulleet hakemaan heidät kevätvaateostoksille lähimpään kaupunkiin. Mikäs siinä, ajattelin.

Yhdeksän jälkeen tupa tyhjeni ja tuli hiljaisuus. Suunnittelin taas tutkivani netin tarjontaa, mutta aurinkoinen ilma sai minut unohtamaan asian. Pieni ajelu voisi yksin voisi virkistää mieltä.

Ajoin keskustaan ilman sen kummempaa päämäärää. Tulin kantatien risteykseen ja käänsin pyörät kohti etelää. Ajattelin, jos vaikka yllättäisi vaimoni ja menisi hakemaan hänet mökiltä, saisivat vaikka muutkin sitten kyydin pois sieltä.

Ajoin auton ulkorakennuksen taakse ja nousin autosta. Katselin järvelle, joka oli kuin postikortista. Kauempana näkyi pari pilkkijää ja toisessa suunnassa moottorikelkkaseurue ajoi vauhdikkaasti kohti aurinkoa. Mökin räystäiltä olevista jääpuista tippui vesi lähes yhtenä virtana. Kevätaurinko alkoi ottaa otetta talvesta.

Kävelin alas saunaosastolle. Pukuhuoneessa oli naisten jäljiltä siideripulloja, tyhjiä sellaisia. Roskiksessa näkyi tyhjä marjalikööripullo. Mietin sen olevan varmasti Sirpan, hän kun joi viinaa kuin mies – tai paremminkin kesti enemmän kuin moni mies. Kiihottavasti pikkuhousut lojuivat penkillä, eivät näyttäneet vaimon nimettömiltä. Koosta päätellen ne olivat Annen, joka oli tosi pienipaikkainen. En voinut olla nuuhkaisematta niitä. Selvä pillun tuoksu oli huumaava, lähes uskomaton. Kaluni oli heti pelissä mukana, enkä voinut olla nuolaisematta haaraa. Makukin oli samaa laatua kuin tuoksu, kerrassaan mahtavaa. En kuitenkaan voinut mitään sen kummempaa nyt tehdä, riski oli liian suuri. Laitoin pöksyt takaisin penkille, hieman jopa pettyneenä.

Nousin portaita ylös yleiseen tilaan, sieltä pääsisi myös yksityiseen tilaan. Olin kuulevani narahduksen laverien suunnasta, mutta en nähnyt mitään. Ajattelin sen olevan vain luonnon ääniä, joka nyt oli suuressa käymistilassa. Ovi yleiseltä puolelta vei yksityisen puolen eteiseen.

Tupakeittiön ikkunat olivat sälekaihtimin peitetty, vain jostain välistä kirkas auringonvalo teki säteensä sisälle. Pölyhiukkaset leijailivat auringossa. Vessan ovi oli raollaan ja sisällä paloi valo. Katselin ympärille, tyhjiä pulloja oli aika paljon. Olipas naisille tosiaan maistunut. Päätin tarkistaa, oliko mitään jäänyt jäljelle ja suuntasin keittönurkkauksessa olevalle jääkaapille.

Olin avaamassa kaappia, kun kuulin oven narahduksen. Jähmetyin paikalleni ja otin askeleen taaksepäin suoraan takan taakse. Vessan ovi oli mennyt kiinni ja joku siellä puuhasteli. Mietin, kuka naisista siellä mahtoi olla. Toivoin jo salaa, että se olisi Anne, siis se, kenen pikkuhousuja olin nuuhkutellut alakerran pukuhuoneessa. Jospa hän olisi vähissä vaatteissa, se olisi upeaa.

Siirryin takan vieressä olevien parven rappusten alle. Alta oli suojaisa näkymä makuuhuoneeseen ja vessaan. Kuulin kuinka vessa huuhdeltiin ja hana avattiin. Olin jännittynyt, saisin pian nauttia vieraan naisen vartalosta.

Kahva painui alas. Ovi aukesi – ja yllätys oli aikamoinen. Vessasta tuli ulos alaston mies. Jalkojen välissä näin heilahtelevan grillimakkaran kokoisen velton kullin, terska paljaana. Verrattuna mielikuvaan Annen kireästä vartalosta erosi todellisuudesta kuin yö ja päivä. Mies oli laiha mutta jäntevä. Tunnistin hänet. Vaikka en suoraan kasvoja nähnyt, tatuointi paljasti hänet Peteksi. Olin nähnyt tuon saman tatskan monesti, kun Pete kesäisin kulki hihattomassa paidassa. Kuva oli aikalailla lapsellinen, ainakin minusta; palokypärällä varustettu kotka sammutti lieskoja päättäväisen näköisenä. En sen paremmin tuntenut miestä, sellainen hyvän päivän tuttu paremmin.

Pete palasi huoneeseen ja itse olin yhtä kysymysmerkkiä. Oliko naisilla ollut enemmänkin miesvieraita ja oliko joku heistä samassa huoneessa Peten kanssa ja jos niin, niin kuka heistä? Mietin jo mielessä sen olevan Anne, ehkä siksi pikkuhousutkin olivat olleet niin tuoksuvat. Mutta toisaalta hän ei ollut sen tyyppinen, että pettäisi kihlattuaan. Sen oli pakko olla Taija tai Sirpa, molemmat sinkkuäitejä ja aika ilomielisiä. Ovi oli vain vähän raollaan enkä nähnyt kuin sängyn kulman.

Olin jotenkin ajautunut vähän kummalliseen tilanteeseen. Nyt ei tuntunut tällainen hiippailu enää ollenkaan hyvältä idealta. Olisi kai vaan ollut parempi, etten olisi ängennyt tänne ollenkaan tai ainakin ilmoittanut tulostani etukäteen. Siinä voisikin olla ratkaisu: jos laittaisin vaikka viestin vaimolleni, jossa kertoisin tulevani mökille hakemaan häntä, niin säästyisi moni noloilta tilanteilta.

Moi, miten ilta sujui? Ajelen tässä sinnepäin, olisi kyyti vaikka kaikille

Tavasin vielä tekstin, etten vaikuttaisi millään tavalla oudolta, vaikka sellainen koko tilanne pikkaisen olikin. Lähetin viestin ja mietin, miten pääsisin ulos. Olin jo nousemassa kyykystä, kun kuulin tekstiviestin äänen. Se kuului samasta huoneesta, jossa Petekin oli. Tilanne oli muuttunut vieläkin kummallisemmaksi.

Sen oli pakko olla sattuma. Kaikilla nyt on sama tekstarin ääni. Sattui nyt vain niin, että joku muukin lähetti samaan aikaan viestin Petelle tai Taijalla tai Sirpalle. Niin sen oli oltava. Tai voisi asialle olla sekin selitys, että vaimoni kännykkä oli jäänyt samaan makkariin jostain syystä jo aikaisemmin. Mieleeni tuli kyllä väkisin se kolmaskin vaihtoehto. En voinut sille mitään, mielikuva löysänäkin Kabanossin kokoisesta kalusta ja vaimostani alkoi vallata mieltäni. Itsellä ei ollut Kabanossin kokoa edes kovana. Ja kovana minulla olikin, sitä se oli ollut jo jonkin aikaa, mutta erityisen kovaksi se oli tullut juuri äsken.

Olin epätietoinen tilanteessa, jossa asiaa ei voinut suoraan selvittää. Mietin toisen tekstarin lähettämistä, mutta mitä se todistaisi, vaikka ääni tulisikin samasta huoneesta? Se voisi edelleen olla vain unohtuneesta kännykästä. Voisin tietysti kurkistaa muihin huoneisiin, mutta voisin vain saada tirskistelijän maineen. Olin ajanut itseni tilanteeseen, jossa samalla tuntui ahdistavalta, mutta toisaalta kaluni oli toista mieltä. Olin ehkä elämäni suurimmassa kiihkossa, pulssi takoi kiihtyvällä tahdilla.

Huoneesta kuului kahinaa ja sänky narahti. Näin kuinka peitto putosi lattialle ja kiihkeän suutelun äänet kuuluivat selvästi. Petivaatteiden kahina oli jatkuvaa. Sekoittuneena suudelmiin ja muihin maiskahduksiin touhu kuullosti tosi kiimaiselta. Äänet kuulostivat erityisen kiinnostavilta myös sen vuoksi, että isolla todennäköisyydellä oma vihitty vaimoni oli osapuolena tuossa synninteossa. Kuulin kuinka mies sanoi haluavansa naida vielä. Vielä. Mietin kuinka montaa kertaa takana jo oli.

Pari kunnon narahdusta kuului ja sitten kuului syvä naisen huokaus. Se kuulosti vaimoltani, siis omalta Mirjaltani. Tosin en tästäkään ollut ihan varma. En voinut täysin sanoa sen olevan vaimoni. Se olisi voinut tulla myös Sirpan suusta, heillä oli saman tapaiset äänet.

Alkoi armoton sängyn itku. Huohotus ja suudelmat säestivät sängyn rakenteita. Tahti oli tasaista mutta vaativaa. Uskomaton äänimaailma sai minut lähes hulluksi kiimasta, hengitykseni oli epätasainen ja katkoi välillä. Minun oli pakko nojata portaiden askelmaan, päässäni huimasi sen verran. Vaikka olin epävarma naisen henkilöllisyydestä, nyt jo toivoin sen olevan vaimoni. Tuntui kuinka kaluni olisi halunnut räjähtää housuissani. En ollut ikinä kokenut tällaista.

Tasainen nainti ja huohotus katkesi. Kahinasta päätellen vaihdettiin asentoa. Pakaroiden läiskeestä päätellen nyt siellä naitiin takaapäin. Mietin kuumeisesti, miten voisin paremmin nähdä sisälle huoneeseen, mutta en löytänyt katseellani parempaa paikkaa. Ikkunan takaa tietysti voisi nähdä, mutta huoneessa oli sen verran pimeää, että sielläkin oli varmasti kaihtimet kiinni. Lisäksi olisin voinut jäädä taas kerran kiinni, ja nyt en varsinkaan sitä halunnut. Kuin hurmiossa pariskunta nai makuuhuoneessa. Minäkin olin hurmiossa. Huomasin kellosta, että siellä oli naiminen kestänyt jo yli vartin. Tuolla tahdilla Petellä oli aikamoinen kesto. Ilmeisesti jo yöllä ammutut laukaukset auttoivat kestämään paremmin. Tahti vain kiihtyi, varmasti alkoi nallin lähtö lähestyä.

Sitten se tapahtui. Kuulin kuinka Pete korahti äänekkäästi. Pakaroiden lätinä loppui. Seuraavaa ääntä en unohda ikinä. Kuulin kuinka pillu massahti, kun kalu otettiin pois sieltä. Huoneesta ei kuulunut muuta kuin kahden ihmisen huohotusta. Sitä kesti hetken, kunnes kuului askel ja ovi aukesi. Ovella seisoi Pete. Hänen Kabanossinsa oli nyt kuin HK:n sininen. Voin vain kuvitella, millainen se oli ollut hetki sitten, ennen siemennystä. Iso paksu suoni kulki koko kalun mitalla, isot kivekset roikkuivat kaikkensa antaneena. Pete otti sohvapöydältä savukeaskin ja suuntasi terassille. Hän oli hikinen ja varmasti kaipasi jäähdytystä.

Terassin ovi paukahti kiinni ja hetken oli täysin hiljaista. Mietin jo ulospääsyä, mutta uteliaisuuteni oli vielä vailla tyydytystä, kuten kalunikin. Nyt joku nousi sängystä huoneessa! Ovi avautui. Ovella seisoi naidun näköinen nainen tukka sekaisin, ihanat rinnat olivat nännit kovana ja upea lantionseutu oli rehevänä. Vaimoni. Hän suunnisti kohti vessaa käsi pillun suulla kupissa. En voinut itselleni mitään, laukesin housuihini. Se taas aiheutti vaikeuksia. Olin kaatua ja olisinkin kaatunut, jos en olisi nojannut portaisiin. Elämäni paras laukeaminen. Mieleni teki vain kaatua ja nauttia tunteesta. En voinut sitä tehdä ja minun oli pakko alkaa miettiä todellisuutta. En edelleenkään halunnut jäädä kiinni tällaisessa tilanteessa. Muutaman askeleen päässä olisi ovi yleisellä puolelle. Pete oli sauhuilla, vaimoni vessassa. Päätin yrittää, en voinut muutakaan.

Onnistuin. Olin silti hämmentynyt. Olin saanut elämäni orgasmin, mutta toisaalta tämä oli ollut myös järkyttävää. En aikonut miettiä asiaa sen enempää, oli vain päästävä vähin äänin pois. Hipsin äänettömästi portaille ja ennen kuin laskeuduin saunaosastolle, vilkaisin, ettei kukaan nähnyt. Jouduin pysähtymään, kun näin sivummalla laverilla ihmisiä nukkumassa. Tunnistin Annen, joka oli alasti. Hän yksistään oli jo mielenkiintoinen, mutta erityisen mielenkiintoista oli se, että hän makasi kahden miehen välissä. En edes uskaltanut miettiä, missä Taija ja Sirpa olivat. Ilmeisesti jossain vastaavissa puuhissa tai tilanteissa. Pääsin takaisin saunaosastolle. Sen enempää ajattelematta nappasin tuoksuvat pikkuhousut matkaani ja loikin autolleni ja poistuin muutaman metrin päähän rauhoittumaan.

Pysähdyin ja minun oli pakko nousta autosta haukkaamaan raitista ilmaa. Puhelimeni soi. Se oli Mirja. Keräsin itseäni ja vastasin. Vaimoni krapulainen ääni tervehti. Kysyin ääni hiukan väristen, että miten ilta oli mennyt, johon vaimo sanoi että ihan kivasti. Kysyin, että oliko ollut hauskaa, johon hän vastasi, että oli ollut ihan OK, mutta että ikävöi jo kotiin. Mietin mielessäni äskeistä tapahtumaa ja nyt kuulemaani ikävöintiä. Ehkä hänellä todella olisi ikävä, tai ainakin omantunnon soimaus aiheutti tunnontuskia. Hän kysyi, että koska aikoisin tulla hakemaan ja sanoin, että menee joku vartin verran ennen kuin pääsen. Hän vastasi, että sopii ja että hän voisi vaikka kävellä vastaan, saisi samalla hieman happea. Kysyin, olivatko muutkin kyydin tarpeessa, johon Mirja vastasi, että muilla taisi olla jo kyyti sovittuna. Vastasin siihen vain että ”niinpä”.

Koin itseni onnekkaaksi, vaimoni oli upea nainen.
×
© Copyright Orkku.net 2020. All Rights Reserved.