
Tekemisen puutteessa keksin kitkeä rikkaruohoja taloomme johtavan tien vierustoilta.
Kaupunkilaisena, vastattain maalle muuttaneena, rikkaruohoraudan käyttö oli minulle täysin uutta, enkä laitetta saanut kunnolla toimimaan 150cm varrellani niin, että jotain tulosta olisi syntynyt.
Silti hikoilin perusteellisesti heinäkuisen auringon alla, eikä edes vähäpukeisuuteni hihattomassa pinkissä kesämekossa kuumuutta helpottanut.
Työntouhussa ei D85 kuppikoon rintani tahtoneet heiluessaan pysyä mekon sisällä mutta eihän se haitannut, sillä yksin kotonani olin, eikä naapurillakaan ollut näköyhteyttä taloomme.
Kuulin naapurin talossa traktorin käynnistyvän. Pian traktori lähestyi äänekkäästi tonttiamme sivuavaa idyllistä hiekkakylätietä pitkin kohti minua.
"Voi ei", ajattelin! Toivottavasti naapurissa asuva yksinäinen outo ja pelottavakin isäntä ei näkisi minua ja tulisi jälleen tervehtimään minua, kuten usein tapanaan viimeaikoina on ollut.
En ole voinut tuon puistattavan miehen perverssejä juttuja punastelematta kuunnella, enkä vastata miehen ällöttäviin, sekstistisiin vihjailuihin mitään napakkaa.
Olimme muuttaneet muutamaa kuukautta aiemmin mieheni ja poikamme kanssa kaupungin sykkeestä maaseudulle. Toteutimme mieheni unelmaa palata hänen syntymäkotiinsa jonka hän oli vanhemmiltaan perinyt.
Itse vihasin koko ideaa mutta suostuin kuitenkin ainakin kokeilemaan maalaiselämää kaukana kaikesta.
Mieheni toi yhtenä iltana naapurin isännän kotiimme saunomaan ja juopottelemaan. Ukko oli jo noin 60v paikkeilla mutta kookkaana, tosin tukevana hän vaikutti silti olevan kovassa kunnossa.
Huomasin heti oitis miehestä, että hän oli kiinnostunut minusta.
Hänen julkea katseensa mittaili lakkaamatta vartaloani ja varsinkin rintoihini miehen silmät pysähtyivät katsomaan tämän tästä.
En ollut tottunut tuollaiseen kaupungissa asuessani, että miehet käyttäytyvät noin.
Ukon tarinat ja jutut kuumottivat korviani ja miehenikin niille nauraessaan, tunsin nämä ukon äänekkäät jutut minuun kohdistetuiksi ja minua loukkaaviksi.
Ukko suoraan sanoen puistatti, pelotti ja inhotti minua heti alkuunsa kovin.
Illan kuluessa ukko alkoi käydä yhä röyhkeämmäksi.
Keittiössä leipiä tehdessäni, ukko oli hiljalleen saapunut selkäni taakse.
Havahduin siihen vasta kun ukon iso koura läimäytti lujaa minua takamukseeni!
Kiljahdin äänekkäästi ja heti kohta toinenkin pyllyposkeni sai tuta ukon lujan kämmenen nöyryytyksen!!
"Pikkurouvalla on hyvät perseet", ukko sanoi kuiskaten ilmeisesti kohteliaisuuttaan itsensä mielestä.
"Uhkeat on tissitkin" ukko jatkoi samalla nappaten jättimäisillä kourillaan takaa minua lujasti rinnoista kiinni, kourien niitä kuin omaisuuttaan.
Tartuin miehen käsiin, yrittäen saada ne irti rinnoistani samalla sanoen, "äläs nyt, lopeta"!
Ukko päästikin rinnoistani irti mutta läimäytti jälleen napakasti pyllyäni naureskellen. "Leikkiähän tämä vain oli" ukko totesi. "Pikkurouvan ei sovi olla noin totinen kun maalla eletään", ukko neuvoi minua kuin oppilasta kuka yrittää sopeutua maalaiselämään.
Mieheni kuuli varmasti kaiken tämän mutta ilmeisesti humala tai pelko isoa miestä kohtaan, esti häntä sanomasta tuohon ukon julkeaan tempaukseen yhtään mitään.
Tunsin pyllyäni kuumoittavan nöyryyttävästi ukon läiskeen ansiosta mutta kuitenkin, uusi, outo kiihoittumisen tunne alkoi vavisuttamaan kroppaani siitä huolimatta, vaikka kunniaani oli nolattu juuri perusteellisesti.
Olin yllätyksekseni märkä ja kiihottunut tuon ällöttävän miehen sikamaisesta kohtelusta!
Olin kuullut jo aiemmin eräältä naiselta, että minun kannattaa varoa tätä miestä.
Ukko kuulemma oli hanakka kopeloimaan niin vapaita kuin varattujakin naisia ja hän oli pelkoa synnyttävä hahmo koko kyläyhteisön silmissä.
Tarkempaa selitystä heidän peloille en saanut mutta olin kyllä itsekin huomannut miehen öykkärimäisyyden ja rehvastelun, aina kun ukko oli ohi kulkiessaan koukannut traktorillaan pihamaallemme kertomaan rasvaisia vihjailujaan. Tuntui, että tämä rehvasteleva ukko tunsi olevan koko maailman napa.
Nyt traktori oli tonttimme rajalla.
Huomasin ukon ajaessaan katselevan kohti minua.
"Huomasi minut jestas"!! Sanoin ääneen ja huomasin traktorin kääntyvän pihallemme johtavalle tielle.
"Voi ei", ajattelin jatkaen rikkaruohojen epätoivoista tökkimistä työkalullani.
Traktori pysähtyi viereeni. Ukko, Kalevi nimeltään, sammutti traktorin, aukaisi traktorin oven ja sytytti tupakan minua traktorin korkeuksista katsoen kuin ääliötä.
"Mitäs se pikkurouva täällä tissit heiluen touhuaa"? Ukko kysyi tyypilliseen loukkaavaan tapaansa jatkaen.
"Eihän tuosta tule mitään! Onkos isäntä taas työreissuiillaan kun pikkuemäntä yksin täällä uhkea perse pyllistellen touhuaa"?
"Onhan se nyt saksassa taas koko viikon", vastasin kasvoni punastellen kun ukko tuijotteli tutkivasti rintojani traktorissaan istuen.
"Jahas, pitääkö tässä alkaa opettamaan pikkurouvaa rikkaruohoja kitkemään, kun eihän tuosta näytä mitään tulevan". Ukko sanoi ja kapusi alas kulkuneuvostaan.
Kalevi tuli taakseni ja painautui tiukasti kiinni vartalooni.
Hän ohjasi käteni uuteen asentoon rikkaruohoraudan varteen alkaen työstämään käsistäni kiinni pitäen oikeaa tapaa kitkemiseen.
En kehdannut sanoa mitään, vaikka ukko oli liian lähentelevä ja myötäilin Kalevin ohjailuani kuin marionetti mutta rikkaruohot tosiaankin alkoivat irtoilla maasta. Olin ukon tiukasta läheisyydestä johtuen täysin kasvoiltani punastunut korvianikin polttaessa.
Yhä kiinni vartalo kiinni selässäni, käsistäni irti päästäen Kalevi käski, "pikkurouva kokeilee nyt itse".
Rikkaruohoja tökkien, tunsin äkkiä ukon puristavan lujasti molempia rintojani! Jatkoin työskentelyä kuin mitään rietasta siinä edes tapahtuisi.
Ihmettelin itseäni! Kuinka saatan antaa tuon julkean törkimyksen kouria rintojani noin. Olin kiihottunut!
Minulle tuli hälläväliä olo, joka minulle korkeakoulutetulle, hyvässä ammatissa ja korkeassa asemassa työskentelevälle täsmälliselle ja johdonmukaiselle sosiaalialan virkanaiselle, oli jotakin täysin uutta ja vierasta!!
Seisoin työkalun varresta kiinni pitäen Kalevin kouriessa rintojani lujaa.
Ukko nipisteli nännejäni ohuen kesämekkoni läpi eikä kukaan koskaan ole minua noin törkeästi kourinut ja kohdellut aiemmin. Ihmettelin kiimaisuuttani ja kummallista tunnettani olla vieraan miehen seksuaalisessa, rajussa käsittelyssä, antautuen siihen nöyryyttämiseeni kuin typerä lutka.
Kalevi laski kättään alemmas, ja vailla minkäänlaista romanttisuutta työnsi ison kätensä mekon alle haaroihini.
Kiljaisin vaistomaisesti yrittäen miestä kädestä pitäen estää minun häpäisyäni.
Ukko oli kuitenkin niin vahva, että vastustelustani ei ollut minkäänlaista tehoa miehen aikeille.
"Pikkurouvan vittuhan on aivan märkänä"! Ukko totesi törkeästi, hangaten samalla määrätietoisesti sormillaan minua klitoriksestani pikkuhousujeni päältä.
Tunsin häpeää itsestäni mutta kiimani oli nyt itsetuntoni säilyttämistä houkuttelevampaa, eikä kunniani merkannut juuri sillä hetkellä enää yhtikäs mitään!
"Arvasinhan minä, että pikkurouva on pelkkä kyrvän puutteessa oleva söpö kiimainen narttu"!
Kalevi läimäytti pyllylleni kämmenellään niin lujaa, että läimäyksen ääni kuului varmasti kilometrin päähän
Ukko tarrasi kaksin käsin pakaroihini kehuen niitä muhkeiksi kuin kinkku.
Mies puristeli niitä niin lujaa, että se sattui mutta se sai minut vain entistäkin kiihkeämmäksi.
"Tuhma tyttö on kiimassa, eikö"? Kalevi kysyi ottaen minua hiuksistani kiinni.
"Vastaa lutka, oletko tuhma tyttö"?
En tuohon kehdannut edes vastata ja ukko ottikin hiuksistani lujemman otteen ja läimäytti äkkiä kämmenellään kasvoilleni!
Nyt tiesin, ettei tuota miestä kannattanut suututtaa.
Nöyryyttävä kuumotus poskellani vastasin peloissani häpeää tuntien, "Olen tuhma tyttö"!
Se tuntui niin alentavalta sanoa, mutta en tiennyt, että se oli vasta alkua vielä pahemmalle, tulevalle häpeälleni.
"RIISUUNNU LUTKA!!" Ukko huusi lujaa ja äänensävyllä, että tottelemattomuuttani ei hän varmasti nyt sietäisi.
En ehtinyt kuin hetken epäröidä, kun mies läimäytti jälleen kämmenellään lujaa poskilleni.
Pudotin hädissäni ja alistettuna olkapäiltäni kesämekko olkaimet niin, että mekko valahti itsekseen paljastaen läpikuultavien rintaliivien verhoavat rintani.
Mies siirtyi askeleen taaksepäin nähdäkseen minut kokonaisuutena paremmin.
"Mekko pois päältä isotissinen lehmä"! Ukko ärjäisi!
Annoin mekon pudota maahan ja siinä häveten olin irstaan naapurimiehen katseltavana omalla kotipihallani.
Jos kylätiellä olisi liikkunut juuri silloin joku, olisi hän nähnyt jotain eroottisen erikoista, minut siinä alusasuissani seisoen nöyrästi vanhan herran edessä, kasvot kuumoittavan punaisina häpeillen.
"Olet pirun seksikäs huora", ukko kehui.
Aikansa minua katseltuaan, ukko tarrasi sormineen kipeää tehden lujasti nänneihini,
vetäen niistä minua lähemmäs itseään.
Kalevi otti minusta halaus otteen, kaatoi minua alas, ja alkoi suutelemaan minua kiihkeästi. Ukon märkä kieli tunkeutui suuhuni ja katsoin parhaakseni vastata kielelläni hänen vaativaan suudelmaansa.
Kuinka suudelmakin voi saada aikaan näin nöyryyttävän tunteen, ajattelin kielini pyöriessä vanhan herran märässä suussa kuin hyrrä.
Ukon käsi tunkeutui pikkuhousujen kauluksesta vaolleni ja tunsin kun 2 paksua sormea tunkeutui sisääni.
"Märkä kiimainen lehmä" ukko sähisi loukaten minua.
Kalevi tarttui pikkuhousuihini ja yhdellä kiskaisulla veti pikkuhousuni repäisten ne irti iholtani.
Ukko käski minun avata suuni ja tunki kiimaltani tuoksuvat ja maistuvat märät pikkuhousuni nöyryyttävästi suuhuni.
"Maista märkää vittuasi lutka" , Kalevi komensi.
Pikkuhousut suussani, ukko alkoi repimään rintaliivejäni riekaleiksi. Ukko retuutti rintaliivejäni niin, että punaiset jäljet jäivät rintoihin ja iholleni tätä todistamaan. Olin nyt häpeällisestä alasti naapurimiehen armoilla pihamaallamme.
Ukko komensi minut seisomaan kädet niskani taakse nostettuna, jalat levälläni!
En edes harkinnut vastustella enää hänen vaatimustaan ja siinä seisoin nöyryytettynä virnuilevan perverssin ukkelin edessä, pälyillen pelokkaana kylätielle, ettei kukaan vain näkisi häpeääni siinä pihallamme.
Ukko tarrasi hiuksistani uudelleen ja lähti retuuttaen kuljettamaan minua kohti traktoriaan.
Kalevi painoi minua kurkustani selkä edellä vasten isoa traktorin rengasta.
Kurkustani lujaa kiinni pitäen ja kuristaen, ukko käski minun levittää jalkani ja jälleen 2 hänen sormeaan tunkeutui väkisin vakooni.
Minulta ei nyt kysytty lupaa mihinkään, kuinka aina aikaisemmin olin tottunut!
Onneksi sentään olimme traktorin ja talomme välissä, ettei kukaan voinut kylätiellä enää nähdä meitä siinä!
Ukko alkoi naimaan pilluani keski- ja nimettömällä sormillaan järkyttävällä nopeudella, nimitellen minua samalla kaikin mahdollisin tavoin.
Jalkani vapisivat, tunsin sellaista ihanuutta kehossani, etten koskaan.
Orgasmini tuli äkkiä ja yhtä lujaa kuin räjähdys, ukon vatkatessa armotta sormiaan litisevässä, märässä pimsassani.
"Ooo, mikä narttu!" Ukko huusi riemuissaan, kun pimsani syöksi orgasminesteitä sykkivästä vaginastani valtoimenaan!
En ollut koskaan kokenut moista noin hurjaa orgasmia, jossa pilluni syöksee kiimalimaansa hallitsemattomasti pitkin reisiäni!
Minua nolotti niin!!
Jalkani vatkasi yhä orgasmin jälkitilassa, kun ukko työnsi kiimalimaiset sormensa suuhuni.
"Maista orkkuvittuasi huora"! Kalevi sähisi minua pilkaten.
Maistoin tuon nolon maun suussani. Omaa kiimaani!
Ukko painoi minut polvilleni. Hänen etumuksensa oli nyt siinä silmieni edessä.
" Nyt ime lutka kyrpää"! Ukko komensi vastivasti.
Kädet vavisten, auoin ukon haalareista 5 nappia niin, että sain ukon jäykän peniksen kaivettua hänen alushousistaan. Se ei ollut niinkään pitkä mutta paksuutta sillä oli 2 kertaa enemmän kuin miehelläni ja ukon pussit oli valtavat kuin oreilla joiden kookkautta olin aina taivastellut.
Siinä edessäni, naapurin jäykkä kalu oli vaativana kasvojeni edessä.
"Suuhun se nyt"! Kalevi käski.
Aukaisin suuni ja kovan kyrvän päässä olleet kirkkaat tipat maistuivat riettaalta suussani.
Ukko painoi päätäni vasten traktorin rengasta alkaen naida suutani.
"Pidä lutka se panoreikäsi vain kunnolla auki" ukko komensi, alkaen työntelemään penistään yhä syvemmälle suuhuni.
Ukko nussi vauhtia kiihdyttäen suutani ja äänteli nautinnosta siihen malliin, että tiesin hänen pian laukeavan.
"Ei, ei suuhun spermaa" ajattelin hädissäni yrittäen saada kalun pois naimasta suutani.
Äkkiä ukko survaisi kyrpänsä nieluuni saakka, tunsin traktorin renkaanpultin kolahtavan takaraivooni.
Ukko painoi lantiollaan päätäni hänen ja renkaan väliin niin, etten voinut liikahtaakaan.
Kyrpä jäykistyi yhä lisää suussani, kunnes se hurjana sykkien alkoi suihkimaan spermojaan suuhuni!
En ollut koskaan suostunut, että kukaan ikinä olisi saanut suuhuni spermojaan ruiskia, mutta kun nyt suuni täyttyi ukon spermoista minun mahtamatta sille yhtään mitään.
Silti ukon sperman vahva maku oli yllättäen mielestäni kummallisen rietasta ja ihanaa eikä ollenkaan ällöttävää, kuten olin aina kuvitellut.
"Uhhuh, miten hyvä kullinlutkuttaja pikkulutka rouva olikaan" Kalevi sanoi hetken hiljaisuuden rikkoen.
"Nuole huora kulli puhtaaksi" ukko komensi. Nielaisin ensin nöyrästi suussani maistuvat spermat ja alistuneena aloin nuolemaan ukon yhä puolijäykkänä olevas paksua penistä.
Aloin suurimman kiimani haihduttua tuntemaan häpeää tapahtuneesta.
Silti en halunnut hermostuttaa ukkoa ja nuolin häpeissäni ukon kyrpää, kunnes hän sanoi.
"Näkisipä ukkosi, kuinka söpö, ylpeä pikkurouva siinä on nyt vieraan miehen kyrpää kiihkeästi nuolemassa."
Totuus kolahti kuin pommi!
Olen pettänyt miestäni!!!
Ukko sanoi, "kiitos pikkulutka hyvästä suihinotosta", kapusi traktoriinsa lähtien ajamaan pois.
Tajusin äkkiä olevani siinä alasti ja nappasin nopeasti kesämekkoni suojakseni, juosten kotiin sisälle.
Katumus alkoi takoa päässäni. "Miksi juuri tuollaisen sian kanssa halusin",mietin soimaten itseäni häpeissäni.
Kun kohta menin takaisin ulos keräilemään riekaleiksi revittyjä alusasujani, pääsi minulta itkut!
Ukon sperma maistui yhä nöyryyttävästi suussani. Kuinka saatoin pettää miestäni tällä tavoin?!
En siinä vain arvannut, että nöyryytykseni maaseudulla olivat olleet nyt vasta kaiken alkua!