Aikuinen mies

admin | Seksinovellit | 21.04.2014 | 0 |

Uusioperheemme omistaa mökin kirkasvetisen järven rannalla hyvän matkan päässä Helsingistä. Tapana on viettää kesälomat ja muutamia pitkiä viikonloppuja mökillä nauttien järvielämästä ja pikku mökkitöistä. Tänä viikonloppuna oli määrä maalata mökki ja saunarakennus uudestaan. Sitä varten oli varatt...

admin | Insesti ja Sukulaisseksi | 03.06.2014 | 0 |

Maria seisoi kokovartalopeilinsä edessä tarkastellen puolialastonta vartaloaan. Hän oli juuri tullut saunasta ja sovitti ylleen uusia alusvaatteita, jotka hän oli ostanut itselleen lahjaksi täytettyään 22. Ne hän aikoi myös laittaa tänään päällensä lahtiessään juhlimaan kavereidensa kanssa. Valkoise...

admin | Koulussa | 13.06.2013 | 0 |

Jouduin vaihtamaan koulua lukion tokalle mennessäni, koska vanhempani epäilivät minulla olleen suhde johonkin opettajaan. Enpä voinut heitä vainoharhaisuudesta syyttää, koska jo ensimmäisenä päivänä olin iskenyt silmäni nelikymppiseen matikan lehtoriin. Istuessani autossa matkalla uuteen kotikaupunk...

admin | Insesti ja Sukulaisseksi | 03.06.2014 | 0 |

Klo 14.30 – Selvä, mä laitan ne laskut menemään tilitoimistoon maanantaina. Lähin jo vähän aikasemmin toimistolta näin aurinkoisena päivänä. Samoin, hyvää viikonloppua myös sulle! Moi moi. Pekka kurvasi uuden Lexus Hybridinsä omakotitalon pihaan. Uusi auto oli ollut suunnitelmissa jo vähän aikaa....

admin | Seksinovellit | 01.06.2014 | 0 |

Tämä tapahtui 70-luvun alussa. Asuin maalaistalossa ja tilan töihin osallistuttiin jo pienestä pitäen. Kun olin tuolloin jo 15-vuotias, osallistuin tavan mukaan jo ”miesten töihin”. Oli elokuun loppu, koulun kesäloman viimeiset päivät ja viljaa puitiin ensimmäisiä kertoja leikkuupuimurilla. Puimurei...

admin | Seksinovellit | 05.06.2014 | 0 |

Olin pari vuotta sitten Hollannissa ja osuin paikalliseen yökerhoon jossa esiintyi joku rockbändi jonka nimeä en ollut aiemmin edes kuullut. Paikka oli täynnä väkeä ja tunnelma oli todella tiivis. Edessäni seisoi nuori musta nainen joka tanssi ja hyppeli riehakkaasti bändin tahtiin. Hän oli hoikka j...

admin | Suuri Ikäero | 07.06.2013 | 0 |

Olohuoneessa kännykkäni alkoi soittaa tuttua "Final Countdownia". Kännykän näytöllä luki kesän työnantajani nimi. Tarvitsikohan hän kaupassa apua? - Sami, vastasin lyhyesti. - No, terve. Erkki tässä. Nyt ois sulle yksi homma tiedossa. - Kaupassako tarvittaisiin lisää käsiä? No voishan sitä....

admin | Insesti ja Sukulaisseksi | 17.03.2014 | 0 |

Lue osa 2 tästä Olin ottanut jääkylmän suihkun. En ollut kuitenkaan saanut tyttöjen ihania tiukkoja vartaloita mielestäni ja kaluani pestessäni olin meinannut laueta kolmannen kerran, mutta olin pystynyt vastustamaan kiusausta. Olihan minulla vielä nuo tytöt odottamassa uusia leikkejä. Kietaisin...

admin | Insesti ja Sukulaisseksi | 17.03.2014 | 0 |

Kia oli pyytänyt minua keksimään heille leikin. Mielikuvitukseni laukkasi vallattomasti. Katselin tyttöjä vuorotellen. En ollut tuntenut vastaavanlaisia haluja moneen kymmeneen vuoteen, kun liikkuttelin kättäni Nellan pienen kiinteän vartalon läpi hiuksista kyljelle, lantiolle, reidelle. Siirsin kät...

admin | Insesti ja Sukulaisseksi | 17.03.2014 | 0 |

Olin juuri palannut viikon kestäneeltä komennukseltani kertausharjoituksista. Heitin laukkuni lattialle ja rojahdin sohvalle makaamaan. Televisiosta ei tullut mitään mielenkiintoista ja jäin jostain kumman syystä tuijottamaan typerää chat-ohjelmaa jossa noin parikymppinen juontaja luki toinen toista...