Anaaliseksiä

Palsami | Kinky | 13.10.2018 | 0 |

1. OSA – ILLAN PIMETESSÄ 1. Katselin uteliaana ympärilläni olevia ihmistä ilta-auringon valaisemassa motellin aulassa. Jotkut juttelivat keskenään ja olivat selvästi tuttuja, mutta suurin osa mittaili toisiaan arvioiden mahdollisuuksiaan. Itse en tuntenut heistä ketään paitsi tietysti vaimoni...

Isin pikku kiimapillu osa 6 Aamuni alkoi oikein mieluisasti maaten kahden alastoman miehen kanssa. Isini kullia imin innokkaana ja runkkasin vasemmalla kädelläni Pappani ihanaa paksua kullia. Vaihtelin vähänväliä kulleja suuhuni ja joka kerta kun jompikumpi oli lähellä laukeamista puristin kull...

MarXXX | Kinky | 13.11.2017 | 0 |

Oli sateinen elokuun ilta ja olimme juuri lopetelleet partiomme Tampereen kaduilla. Laahustin nuhjuiseen yksiööni, potkin laskukasan ovelta syrjään, tervehdin seinällä roikkuvaa lippua ja ripustin liivini naulakkoon. Istahdin sohvalle ja nappasin tottunein ottein pullon Koskenkorvaa sohvapöydän alta...

admin | Seksinovellit | 12.02.2017 | 0 |

Olen huora. Aviomieheni on parittajani. Vain hyvin harvat ihmiset tietävät todellisen ammattini. Minä olen ystäville ja tuttaville tyylikäs ja henkevään keskusteluun pystyvä huumorintajuinen kotirouva, joka osaa laittaa erinomaista ruokaa ja järjestää onnistuneita kutsuja. Mieheni on menestyvä liike...

admin | Suuri Ikäero | 05.06.2016 | 0 |

Odotin lentokentällä edessäni lappu, jossa luki “Wellcome Lee Chook”. Meille oli siis tulossa vaihto-oppilas. Tämä 17-vuotias neitokainen oli tulossa Koreasta, Xiamen kaupungista. Vihdoin tunnistin samat kasvot, jotka olin nähnyt meille lähetetyistä valokuvista. Tyttäreni Maiju, hänkin 17-vuotias, h...

admin | Koulussa | 19.04.2016 | 0 |

Heräsin aikaisin aamulla muistaen unohtaneeni tehdä matikan ja englannin läksyt. Ajattelin, että ei se niin kauheaa olisi, joten päätin ensin tehdä aamuaskareeni ja jos kerkeäisin niin myös läksyni. Menin ensimmäiseksi suihkuun. Hieroin itseäni, en tiedä miksi. En yleensäkään saa siitä minkäänlai...

admin | Seksinovellit | 06.12.2015 | 0 |

Katsot minua suloisesti kiimainen polte silmissäsi. Hymyilet minulle ja hieraiset rintojasi. Nisäsi törröttävät pystyssä; sinulla ei ole rintaliivejä. Ylläsi on kireä korsetti verkkosukkineen ja sukkanauhoineen. Häpykumpuasi verhoavat läpikuultavat pitsiset stringit, jotka jättävät kiihottavan pylly...

admin | Seksinovellit | 06.09.2015 | 0 |

Olin viime vuoden lokakuussa työreissulla Tampereella. Takana oli kolmen päivän uurastus varhaisesta aamusta iltaan, niin ettei meikäläisestä ollut illalla enää baareihin. Nyt oltiin saatu vihdoinkin projekti siihen malliin, että työt lopetettiin iltakuudelta. Oli torstai-ilta ja tiedossa oli tapaht...

admin | Kimppakivat | 24.03.2015 | 0 |

Kyläkauppa oli pieni ja pysähtynyt. Sen valikoima ei ollut muuttunut viimeisen kymmenen vuoden aikana lainkaan. Kauppiaalta oli turha tiedustella asioita, jotka eivät mahtuneet tavanomaisten elintarvikkeiden pirtaan. Hyllyille oli ilmestynyt yhä enemmän eineksiä viime aikoina, ilmeisesti pitkin hamp...

admin | Koulussa | 10.03.2015 | 0 |

Eräänä perjantaina Elina käveli tapansa mukaan kotiin lukiolta, jossa hän oli toisella luokalla. Elina oli siis 17-vuotias ja nainen parhaassa iässä, juuri täysi-ikäisyyden kynnyksellä. Elina oli kuitenkin aika yksinäinen, eikä hän ollut edes koskaan seurustellut. Elina tuli kotiin, vaaleat hiuks...