Suuseksiä

admin | Ensimmäinen Kerta | 25.08.2013 | 0 |

Olen Niina Jokinen ja ikää minulla on 13 vuotta. Olen vartaloltani pitkä ja hoikka. Minulla on ruskeat, pitkät kiharretut hiukset ja kauniit kasvonpiirteet. Aloitin syksyllä yläasteen. Kerron kuinka menetin neitsyyteni koulun ensimmäisessä diskoillassa. Silloin oli syyskuun alku. Olin yläasteella...

admin | Kimppakivat | 24.09.2013 | 0 |

Minä, melkein viisikymppinen mies ja kolme abiturienttia mökillä. Miten tähän jouduttiin? No, naapurini tytär Ella kirjoitti viime keväänä ylioppilaaksi. Pidettiin kaikki mahdolliset juhlat, tyttö kävi risteilyillä ja riennoissa, mutta vielä piti toteuttaa yksi ohjelmanumero. Ella halusi kahden p...

admin | Insesti ja Sukulaisseksi | 22.03.2014 | 0 |

Olen Riikka, 17-vuotias lukion ekaluokkalainen. Haluan nyt kertoa tarinan, joka tapahtui viime kesänä mokillämme Kuusamossa. Olin tuolloin juuri täyttänyt 16. Istuin mökkimme terassilla ja katselin viiden metrin päässä nurmikolla makaavia kahta serkkutyttöäni, joiden vahtina olin lupautunut olema...

admin | Tositarinat | 22.03.2014 | 0 |

Olimme kaverini Ollin kanssa juhlimassa viikonloppua ja mukana oli myös hänen serkkunsa Jenni. En ollut tuntenut Jenniä aiemmin enkä nytkään kiinnittänyt häneen mitään ihmeempää huomiota, vaan jutustelimme niin kuin kaverit, keskenämme muiden mukana. Illalla lähdimme baariin ja Ollin kanssa tiira...

admin | Insesti ja Sukulaisseksi | 27.06.2013 | 0 |

”Olen kotona!” huusin astuessani ovesta sisään, kukaan ei vastannut, joten siirryin suosiolla omaan huoneeseeni. Laitoin koneeni päälle ja siirryin keittiöön tekemään pari voileipää ja otin lautasen omaan huoneeseen, vaikka isä aina sanoo, ettei niin saa tehdä, kuinka sitten lautaset jää huoneeseeni...

admin | Teinien Kesken | 21.06.2013 | 0 |

Meillä käy harvoin vieraita, mutta nyt oli yksi niistä hetkistä. Harvemmin edes jaksan välittää sukulaisten ravaamisesta ympäri kämppää ja heidän ihmetyksistään jostain vanhasta kukkapuskasta, mutta nyt oli toisin. Tätini oli tullut käymään kahden tyttärensä kanssa. Nuorempi heistä oli noin kahdento...

admin | Koulussa | 21.06.2013 | 0 |

Olen 15-vuotias, pian 16. Käyn normaalisti koulua ja koetan koko ajan löytää jotain uutta intoa opiskeluun, mutta se on hankalaa. Olen jo kertaalleen jäänyt luokalleni. Luokallani on eräs Susanne, jota katson jokaikinen sekunti. Oppi menee samalla korvasta sisään ja toisesta ulos. Susanne on sanalla...

admin | Kimppakivat | 06.05.2014 | 0 |

Kuulen hiljaisen kahinan, pientä liikehdintää vuoteessa. Jostain kaukaisuudesta tunnen auringon paistavan makuuhuoneen ikkunasta lämmittäen kasvojani maatessani selälläni. Havahdun hieman tuntien painoa oikean käteni päällä. Vaivun auringon lämmössä takaisin hieman syvemmälle uneen. Unet ja fantasia...

admin | Suuri Ikäero | 04.08.2013 | 0 |

Grillistä alkoi kuulua sihinää, kun viimeiset Kabanossit ilmoittivat paistumisestaan. Hyvä tuoksu leijaili mökin terassilla. "Ottakaa te, mun vyötärö ei salli enää yhtään enempää", sanoin ottaessani makkaroita grillistä. "Älähän nyt, timmissä kunnossa sä oot", Juho sanoi ja vinkkasi silmää. Po...

admin | Seksinovellit | 27.05.2014 | 0 |

Sytkärin kivi pyörähti hiljaisessa talven aamuyössä. Hämärään toi valoa vain sen hento liekki, kun se sytytti suhisten tupakan. Nostin katseeni tien toisella puolella notkuvaan porukkaan. Se seisoi ihan hiljaa paikallaan lukuun ottamatta muutamia ärtyisiä kommentteja jostain kyydistä ja kylmästä ilm...