admin | Seksinovellit | 06.09.2015 | 0 | 5221 näyttökertaa |

Tallustin mäkeä ylös. Olin luvannut itselleni jo ties kuinka monta kertaa panostaa kalliimpiin eli kevyempiin varusteisiin, jotta seuraavalla talvivaelluksella olisi vähemmän kärsittävää. Rinkka oli säädetty millilleen oikein, mikä vähensi rasitusta,...

admin | Koulussa | 15.07.2015 | 0 | 6162 näyttökertaa |

Jari vilkaisi ympärilleen ennen kuin jatkoi kätensä ujuttamista housujen sisään. Lukion kemianluokassa oli kokeen aikana hiirenhiljaista. Kaikki luokan oppilaat keskittyivät koepaperiensa täyttämiseen ja koetta valvova kemian opettajakin puuhasteli o...

admin | Seksinovellit | 29.06.2015 | 0 | 19677 näyttökertaa |

Olimme poikaystäväni kanssa viettämässä viikonloppua hänen vanhempiensa mökillä. Meno on aina ollut ihan rentoa, on keksitty yhteistä tekemistä ja nautiskeltu juomia hyvillä mielin. Yhteissaunominenkin on kaikkien mielestä ollut OK, eikä poikaystävän...

admin | Insesti ja Sukulaisseksi | 14.06.2015 | 0 | 19982 näyttökertaa |

Taksi ajoi rauhallisesti pitkin kiemurtelevaa hiekkatietä. Auton ylittäessä pienen mäennyppylän käänsin päätäni ja suutelin Lenaa hellästi takapenkillä. Hän vastasi suudelmaani innokkaasti ja painautui tiukemmin kainalooni. Olin törmännyt Lenaan k...

admin | Seksinovellit | 29.06.2015 | 0 | 5921 näyttökertaa |

Ovikello soi ja avasin kaksioni oven. Ovella oli kaksi vaaleaa parikymppistä kaunotarta, jotka tulisivat luokseni pariksi päiväksi asumaan. Itse olin selvästi vanhempi, jo keski-iän paremmalla puolella. Ja silti tilanteeseen ei liittynyt mitään kumma...

admin | Seksinovellit | 14.06.2015 | 0 | 3777 näyttökertaa |

Olin joskus kirjakaupassa selaillut kirjaa, jossa kerrottiin Euroopan naturistirannoista. Ajattelin, että olisi mukava joskus käydä sellaisella rannalla. Sittenhän tietäisi, pitääkö siitä vaiko ei. Asia jäi hautumaan moneksi vuodeksi, kunnes erään ke...

admin | Teinien Kesken | 06.06.2015 | 0 | 5100 näyttökertaa |

Viileä tuuli puhalsi kasvoilleni. Ilma oli vieläkin hyvin lämmin, mutta joinakin päivinä luonto muistutti saapuvasta syksystä viileällä tuulella ja muutamalla kellertävälä lehdellä. Katselin linnunpoikasten lentoharjoittelua, kuinka ne räpyttelivät s...

admin | Teinien Kesken | 06.06.2015 | 0 | 4869 näyttökertaa |

Heräilin myöhään lauantaina. Huomasin kellon olevan jo yksi päivällä. Illasta muistikuvia minulla ei ollut pitkällekään, oli tullut kai juhlittua rankemmin. Villen myötä kaveripiirinikin oli muuttunut ja eiliset bileet olivat olleet Villen vanhan tut...

admin | Teinien Kesken | 06.06.2015 | 0 | 10944 näyttökertaa |

Tästä oli tulossa tylsä päivä. Porukat olivat lähteneet Vuokattiin laskettelemaan ja koska en itse pitänyt laskettelusta, en ollut mennyt mukaan, vaan olin jäänyt kotiin vahtimaan koiraa. Aurinko paistoi ja pakkasta oli ainakin 20 astetta, joten ajat...

admin | Teinien Kesken | 06.06.2015 | 0 | 4495 näyttökertaa |

Istuin saunassa ja silitin Sallan päätä, joka oli yhä sylissäni. Olimme olleet jo jonkin aikaa täysin hiljaa ja olin ajatuksissani, enkä tiennyt, kauanko olimme olleet saunassa. Yhtäkkiä puu kalahti kiukaassa ja palasin nykyhetkeen. "Meijän täytyi...

Etsi seksinovellia