Kaz | Muut | 16.07.2019 | 0 | 728 näyttökertaa |

Esittely: Olen Kaz. Olen kirjoittanut vuosia **sensuroitu** mutta koska se on taas matalana ja mitään ei kuulu etsin uutta alustaa. Tekstini on fiktiota vaikka usein jollain tavalla elämästäni kipinänsä saanut. Jotkut tekstini ovat taas muiden t...

admin | Seksinovellit | 22.01.2019 | 0 | 3575 näyttökertaa |

Shoppailu piristäisi iltapäivää kummasti, joten olin päättänyt lähteä työpäivän päätteeksi kaupungille. Olin kovasti piristyksen tarpeessa, sillä olin ollut melko yksinäinen lähiaikoina. Onneksi viikonlopuksi oli tiedossa ystäväni punk-teemaiset juhl...

Palsami | Kinky | 13.10.2018 | 0 | 3080 näyttökertaa |

1. OSA – ILLAN PIMETESSÄ 1. Katselin uteliaana ympärilläni olevia ihmistä ilta-auringon valaisemassa motellin aulassa. Jotkut juttelivat keskenään ja olivat selvästi tuttuja, mutta suurin osa mittaili toisiaan arvioiden mahdollisuuksiaan. Itse...

KiihkeäKirjoittaja87 | Insesti ja Sukulaisseksi | 17.09.2018 | 0 | 8006 näyttökertaa |

Isin pikku kiimapillu osa 6 Aamuni alkoi oikein mieluisasti maaten kahden alastoman miehen kanssa. Isini kullia imin innokkaana ja runkkasin vasemmalla kädelläni Pappani ihanaa paksua kullia. Vaihtelin vähänväliä kulleja suuhuni ja joka kerta ku...

MarXXX | Kinky | 13.11.2017 | 0 | 2708 näyttökertaa |

Oli sateinen elokuun ilta ja olimme juuri lopetelleet partiomme Tampereen kaduilla. Laahustin nuhjuiseen yksiööni, potkin laskukasan ovelta syrjään, tervehdin seinällä roikkuvaa lippua ja ripustin liivini naulakkoon. Istahdin sohvalle ja nappasin tot...

admin | Naisten Kesken | 28.04.2017 | 0 | 5124 näyttökertaa |

Keräsin messutavaroita hitaasti vetolaukkuuni. Nämä pari päivää olivat menneet todella nopeasti ja olin nauttinut päivistä, vaikka ne olivatkin olleet raskaita ja pitkiä. Vedin laukkuni kiinni ja katsahdin Lisaa, joka pakkaili omia tavaroitaan. Hän h...

admin | Naisten Kesken | 28.04.2017 | 0 | 7903 näyttökertaa |

Elämäni oli ollut jo pitkään kovin yksitoikkoista. Töissä oli kyllä mukavaa, mutta töiden jälkeen tunsin itseni yksinäiseksi. Iso omakotitalo, jota en raaskinut myydä, olihan se sentään lapsieni koti, jotka tosin olivat jo lentäneet pesästä. Rakkaast...

admin | Naisten Kesken | 10.11.2016 | 0 | 10014 näyttökertaa |

Olen 50-vuotias nainen, ammatiltani vaatemyyjä. Iästäni huolimatta en ole löytänyt miestä, en koskaan edes seurustellut. Tämä asia ei minua niin haittaa, olen nimittäin suuntautunut enemmän naisiin päin. Nuorempana seksuaalisuuteni hävetti minua, kol...

admin | Naisten Kesken | 10.11.2016 | 0 | 6697 näyttökertaa |

Että osaa olla kuuma. Heinäkuinen helleperjantai, ja tietysti juuri tänään piti ilmastoinnin mennä rikki. Tällaisena päivänä toivoisi olevansa ulkotöissä, täällä sisällä kun ei tuule, ja ilmastoiduksi suunnitellussa konttorissa ei saa edes ikkunoita...

admin | Seksinovellit | 02.10.2016 | 0 | 13200 näyttökertaa |

Kesän puolivälissä vaimoni lähti jollekin seminaarimatkalle kahdeksi viikoksi Isoon Omenaan. Tietoisena täydellisestä mahdollisuudesta nauttia tytärpuoleni seurasta ilman narahtamisen vaaraa sai suuni suppuun, kun saattelin Maijaa lentokentälle. Koto...


Etsi seksinovellia