Jenni on 16 vuotias hyvin kehittynyt teini, joka on muun perheensä kanssa matkalla saaressa siejaitsevalle loman viettopaikalle. Loma paikka siejaitsee Ahvenan maan lähettyvillä johon pääsisi lauttala. Matka oli kestänyt jo lähemmäs kolmatta tuntia, Jenillä alkoi olemaan jo hivenen tylsää odottaa. Isä kertoi, että matka kestäisi enään noin 15 minuuttia. Jenni voihkaisi innosta kun sai tietää, että pian oltaisiin perillä. Jenni astui Ystävänsä Saaran kanssa pois autosta ja veisi tavarat paikoileen, omaan huoneeseen. Matka lautalla oli onnistunut nopeasti ja vaivatta, saaristoon. Jenni katseli Saaran kanssa huonetta, ja pian he asettelivat tavaroita paikoileen. Jenni oli pakkanut mukaan Vaateitta, kolmet rintaliivit, stringit, pitsiset alusvaatteet, liikunta vaatteet, tablettinsa, kuulokkeet, pari kirjaa, kortsuja ja pinkin jelly dildon. Jenni vaihtoi päälensä mini shortsit ja ohuen napapaidan. Saara hymyili Jenille ja taputti Jenniä takapuolelle. Jenni ja Saara olivat seurustteleet jo rippikoulu ajoista asti, eli Jenni ja Saara ovat tunteneet jo kaksi vuotta. Jenni ja Saara olivat nyt juoksemassa ranalle ottamaan aurinkoa. Tuntien kuluttus tytöt menivät takaisin sisälle. Jenni nappasi sängyllä olevan pyhkeen ja meni suihkuun, Saara puristi äkkiä Jenniä pepusta ja rupesi suutelemaan häntä. Jenni aukaisi suihku hanan ja lämmin vesi virtasi tyttöjen pääle. Saara nappasi pöydällä oleen shampoo pullon ja alkoi hieromaan sitä Jennin rintoihin. Jennilä on normaalia suuremmat rinnat, kuin tavalisella teinillä olisi. Saara kehui Jennin tissejä täydellisiksi, ja suuteli tätä huulille. Jenni sulki vesi hanan ja sanoi että jatketaanko sängyn puolella? Saara suostui ja puki Calvin Klein merkkiset alusasun. Jenillä oli myös Calvin Klein merkkiset alusvaatteet, Saara kehui Jenniä seksikkäimäksi asiaksi mitä on nähnyt. Saara ja Jenni makasivat märkinä toistensa päälä alastomina hetken, ja hieroivat toisten pilluja. Kummalakin tytöllä on tiukka teini pimppi ja orgasmi oli järisyttävä. Tytöt hieroivat toistensa märkiä pilluja orgasmin jäljiltä ja nukahtivat vierekkäin. Jennin äiti kävi vielä toivottamassa tytöille hyvää yötä ja lukitsi oven.
Tarina saa pian jatkoa.

Arvostele novelli:

Kommentit

Ei kommentteja...
Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi novellia!

Etsi seksinovellia