Olin 24 vuotias ja pikkusiskoni oli täyttänyt juuri 16. En päässyt synttäreille, mutta minulla oli hyvä syy jonka sisko hyväksyi. Olimmehan läheisiä, juttelimme joka päivä puhelimessa tai skypessä vaikka asuin muualla opiskeluiden takia. Nyt ehdotin pikkusiskolle että korvaan poissaoloni jos hän tulisi luokseni. Kerroin että lahja odotti ja voitaisiin käydä shoppailemassa yhdessä.

Pikkusisko oli innoissaan ideasta ja sai nopeasti luvan tulla yökylään luokseni. Oli hän ennenkin käynyt. Juttelimme joka ilta tulevasta viikonlopusta ja entistä enemmän odotuksia tuli molemmille. Vihdoin kun viikonloppu tuli olin pikkusiskoa asemalla vastassa. Heti kun hän hyppäsi vaunusta halasimme ja nauroimme :) Vietettiin päivä kävellen kaikki kaupungin shoppailupaikat läpi. Taisin tuhlata vähän extraakin ostaessa hänelle mekon johon ihastuin vaikka synttärilahja oli jo ostettu. Iltapäivällä tulimme luokseni ja teimme iltapalaa. Molemmat kävi suihkussa vuorotellen. Katselin ja ihailin häntä, niin kuin olin tehnyt koko päivän!

Pikkusisko hyppäsi sängylleni ja kikatti. Päällään valkoinen kaunis yöpaita ja pikkuhousut. Hän oli niin söpö. Hän oli sirompi kuin minä. Ihailin sitä usein miten hoikka hän oli ja miten sirot jalat hänellä oli. Minulla oli pitkä tpaita ja pikkuhousut. Hyppäsin sängyn päälle nauraen ja yrittäen pompauttaa pikkusiskon sängystä kuten olin joskus tehnyt. Sisko nauroi ja leikkisästi muka vihastui "senkin.. näytän sulle!" Ja otti kiinni ranteestani ja yritti potkia minua sängystä alas. Ei onnistunut. Olin aina se vahvempi. Käännyin itse hänen suuntaan ja estin jaloillani hänen potkut. Molemmat kikatimme ja nauroimme.

Siskon silkin sileät ja sirot jalat tuntui ihanilta omiani vasten. En työntänyt omilla jaloillani tosissani vaan aina hiukan matkaa taaksepäin ja annoin taas pikkusiskon yrittää. Sellaista jalkapainia olimme leikkimielisesti tehneet ennenkin.

Sitten vain hetken mielenjohteesta nousin siskoni päälle. Hän makasi vatsallaan allani ja nauraa kikatti. Rimpuili altani irti. Lukitsin jalkateräni hänen jalkapohjiaan vasten ja annoin lantioni painua ihan kiinni pikkusiskooni. Kiihotuin ja aloin hiukan punastua sekä hengästyä. Hivelin samalla omaa säärtäni pitkin pikkusiskon sileitä pohkeita, koukistaen säärtäni ja sitten ojentaen sen taas. Kipristelin varpaitani vasten pikkusiskon jalkapohjaa. Aloin tuntea alapäässä tutun tunteen, supistelun.. ihanan tunteen. Kikatimme ja itse jouduin jo keskittymään että muistin kikattaa. Leikkimielistähän se vain oli. Silti välillä unohduin hetkeen ja painoin pääni pikkusiskon kauniisiin vaaleisiin hiuksiin jotka tuoksui aivan laventelilta. Shampoolta joka oli hänen synttärilahjakorissaan. Sitten hetkeksi keskittyminen herpaantui ja sisko pääsi rimpuiltua altani. Nauroi että pääsinpäs! Ei onneksi huomannut yöpaitani alta että nännini olivat aivan kovettuneet..

Otin vähän isosiskomaisemman otteen. Sanoin että hei nyt pakko mennä pesemään hampaat jos alle nukkua joskus. Herätys oli aikainen jotta sisko ehti junaan. Pesimme hampaat ja sen jälkeen vähän vitsin omaisesti heitin pikkusiskolle ehdotuksen että pitäisikö kokeilla sitä rentouttavaa öljyä jota lahjakorissa oli. Laittaisin sitä hänen jalkapohjiin. Hän vastasi heti "Joo!" vähän nauraen ei ehkä tosissaan mutta otin silti öljyn esille ja pyysin siskon makaamaan vatsalleen ja rentoutua. Aloin hieroa öljyä ihaniin siroihin jalkapohjiin. Hieroin ja hyväilin jalkapohjia. Pikkusisko aluksi kikatti. Sitten kehui miten rentouttavalta tuntuukaan. Öljy tuoksui ihanalta ja näytti vielä ihanammalta kauniilla jaloilla. Hetken päästä huomasin miten sisko oli täysin unessa pitkän päivän jälkeen. En voinut olla jatkamatta. Huomasin ettei pikkusisko välittänyt mitään eikä herännyt vaikka hivelin öljyisillä käsillä sääriäkin.

Aloin kiihottua. Ihanat sirot sääret kiiltelivät öljystä ja makasi kauniisti pyyhkeeni päällä jonka oven päältä olin sängylle nostanut. Menin vaivihkaa sängyn päälle kontalleni. Tarkistin vielä että pikkusisko oli unessa. Sitten varovasti vein itseäni alemmas ja annoin alapääni koskettaa pikkusiskoni jalkapohjaa. Se oli ihana hetki. Voihkaisin ja tunsin miten punastuin. Minulle tuli kuuma ja alapää supisteli voimakkaasti. En osannut enää lopettaakaan. Aloin hellästi hieroa alapäätäni jalkapohjaa vasten. Siirsin pikkuhousuni syrjään..tunsin miten märkä olin. Hieroin klitoristani siskon niin pehmeään ja siroon jalkapohjaan samalla tuntien miten en kestä enää. En voinut sille mitään: alapää alkoi supistella niin voimakaasti että voihkaisu pääsi suustani ja sain orgasmin !

Sisko heräsi hiukan unisena ja ihmetteli nukahtiko hän. Varmaan huomasi miten punainen olin mutta esitin vain, ettei mitään olisi tapahtunut. Emme puhuneet tapahtuneesta ja ainakin nukuimme sylikkäin eikä siskoni kommentoinut aamullakaan mitään. Ehkä hän ei edes huomannut!

Arvostele novelli:

Kommentit

jussi
Aihe oli hyvä, mutta kerronta oli pintapuolista.
Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi novellia!

Etsi seksinovellia