
Vuosituhannen alkupuolella olimme vanhempiemme kanssa lomalla Thaimaassa. Minä oli silloin 15-vuotias ja isosiskoni ei ollut vielä täyttänyt 18-vuotta. Tuon ikäisinä pyrimme tietenkin olemaan aina mahdollisimman kaukana vanhemmistamme. Siellä hotellilla oli joku lähempänä 70-vuotta oleva Saksalainen pappa. Hän vilkuili aina siskoani kun näki meidät. Ja minä tietenkin villinä 15-vuotiaana poikana käskin siskoani aina heruttelemaan itseään sille papalle. Näin jälkikäteen mietittynä niin siskoni oli silloin todella hyvän näköinen. Hänellä oli todella kiinteä hoikka vartalo. Pyöreät, terhakat ja pystyt rinnat, nännit näpöttivät kuin Nortin natsat. Sekä tosi kiinteä, tiukka ja pyöreä, sellainen hyppyri, pylly.
Eräänä päivänä sitten jätimme vanhempamme hotellin uima-altaalle ja lähdimme siskoni kanssa kahdestaan rannalle. Otimme siellä aurinkoa kun se Saksalainen pappa tuli siihen tosi lähelle meitä, meidän ja rannan väliin. Vaikka olisihan siellä muuallakin ollut tilaa.
Aloimme siskoni kanssa heittelmään frisbiitä. Käskin siskoani keikistelemään ja heruttelemaan itseään sille papalle samalla kun heittelimme frisbiitä. Ja hänhän teki työtä käskettyä. Hän herutti kunnolla pyllyänsä sille papalle. Minä en olisi voinut ajatellakkaan, että sillä tavalla viitsii näyttää itseään. Siskoni suorastaan strippasi sille, sen frisbeen heittelyn varjolla. Kerran frisbee meni aivan sen ukkelin viereen. Siskoni hyppäsi muka ottamaan koppia siitä. Alastullessa hiekka nosti vähän bikinien yläosaa ja paljasti siskoni toista tissiä sille ukkelille. Hän pyyhki hiekkaa pois rinnoistaan todella seksikkäin liikkein. Ja samoin hän pyyhki sitä housuistaan. Melkein seisoen sen papan päällä siskoni levitti vähän bikinien haarakappaletta ja kuljettaen hitaasti sormeansa sen sisällä pyyhkien hiekkaa pois pillustansa. Se ukkeli ei saanut silmiänsä irti siskostani. Lähdimme siitä sitten siskon kanssa uimaan ja pesemään hiekkoja pois. Kun tulimme uimasta niin sanoin siskolleni, että kävele aivan tuosta papan vierestä. Tiesin, että siskoni bikinit liimautuivat ihoon kiinni kun ne kastuivat. Eivät ne läpi näkyneet, mutta nännit näkyi tosi hyvin ja häpykumpu samoin, ja kun vielä siihen aikaan ei ollut tapana ajella häpykarvoja, mikä vielä korosti häpykumpua. Ja samoin bikinit paljastivat pillu uran jalkovälistä. Siskoni totteli minua ja käveli aivan sen papan vierestä, melkein sen ylitse. Papan tuijottaessa häpeilemättömästi siskoani.
Meidän piti alkaa laittamaan vaatteita päälle ja lähteä vanhempiemme luokse syömään. Siskoni pyysi minua pitämään pyyhettä hänen ympärillä kun hän ottaa bikinien yläosan pois. Riisuttuaan yläosan sanoin hänelle, että vilauta vähän tissiä tuolle papalle. Ei hän sitä kuitenkaan tehnyt. Kiedottuaan pyyhkeen ympärillensä hän veti ja ravisteli bikinien alaosan maahan. Sitten uskon, että vahingossa siskoni kumartui ottamaan bikinien alaosan maasta ja laittamaan sen laukkuumme samalla ottaen sieltä housunsa. Kumartuessaan hän pyllisti suoraan sille papalle. Pyyhkeen reuna nousi hänen pyllynsä puoleen väliin paljastaen koko pillun sille ukkelille. Siskoni oli pitkään siinä kumarassa asennossa, koska etsi samalla housujaan laukusta. Ja se ukkeli tuijotti siskoni vittua, että melkei silmät putosivat päästä. Minä huomasin sen, mutta en sanonut mitään. Siskoni noutua ylös ja alkaessa liattamaan housuja jalkaan sanoin, että käänny vähän ja vilauta vittua tuolle ukolle. Hän ei tainnut tajuta, että oli äsken näyttänyt, tosi komeasti, koko vitun takaa päin sille papparaiselle. Ilkeyksissään siskoni kääntyi ukkeliin päin ja kun hän nosti jalkojansan housuihin niin pyyhkeen helma nousi sen verran, että hän näytti samalla pilluansa sille papalle. Samalla siskoni ja sen ukkelin katseet kohtasivat toisensa. Sille papalle ei varmastikkaan jäänyt yhtään epäselväksi, että siskoni tahallaan näytti itseään hänelle. Tämän jälkeen paitaa päällensä laittaessa, siskoni veti paidan hartioille ja sitten pudotti pyyhkeen maahan ja veti sen jälkeen paidan alas asti. Näytäen näin tissinsä sille papalle.
Söimme hotellin terassi ravintolaas vanhempiemme kanssa päivällisen ja sen jälkeen jäimme siskoni kanssa kahdestaan ottamaan parit drinkit. Silloin se papparainen tuli juttelemaan meille. Minä en ymmärtänyt mitään mitä se sanoi, mutta se jutteli pitkään siskoni kanssa joka osaa tosi hyvin englantia. Onneksi se kutenkin tarjosi meille parit drinkit. Lähdimme siitä huoneeseemme ja siellä siskoni sanoi, että nyt on täysikuu ja tosi hyvät mainingit yöllä. Hän houkutteli minut mukaan kuutamo uinnille. Menimme siinä puolenyön
jälkeen rannalle, eikä siellä näkynyt ketään. Siskoni yllytyksestä riiruimme itsemme alasti. Ja täytyy sanoa, että vaikka hän on minun siskoni niin ne tissit ja se häpykarvoitus saivat minun veitikan vähän seisomaan. Uimme jonkin niissä korkeissa mainingeissa. Siskoni lähti aikaisemmin vaatteidemme luokse, mitkä olimme jättäneet rannalle puiden alle. Kun minä lopulta tulin niitä kohti niin näin siskoni ja sen papparaisen vaatteittemme luona. Jäin katselemaan sitä touhua vajaan kymmenen metrin päähän, puun varjoon. Se ukkeli oli vetänyt siskoni selin syliinsä ja hieroi toisella kädellä hänen rintoja ja toinen käsi oli jalkovälissä. En kuullut mainingeilta mitä siellä puhuttiin. Mutta näytti, että siskoni nautti tästä aivan täysillä. Se pappa hieroi vähän aikaa siskoani ja sitten hän painoi siskoni polvilleen eteensä ja veti housujansa puolireiteen. Siskoni otti sen munan suuhunsa ja alkoi imemään sitä. Minulla seisoi jo täydessä latingissa ja aloin runkkaamaan itseäni samalla kun katselin kuinka siskoni otti suihin vanhalta papalta. Sitä kesti muutaman minuutin kunnes se pappa työsi siskoni kontalleen siihen maahan ja laskeutui hänen taaksensa. Se työnsi munansa siskoni vittuun ja otti hänen lantioista kiinni alkaen jyystämään siskoani. Mainingien yli kuului siskoni pieni valitus ja ininä sen ukkelin pumpatessa häntä. Ukkeli kiihdytti kokoajan vähän tahtia samalla siskoni ininä koko ajan voimistui. Lopulta hän käänsi siskoni selälleen maahan ja meni hänen päällensä. Siskoni kietoi jalkansa ukkelin lantion ympärille ja se aloitti hirveän jyystön. Kuulin kuinka siskoni valitti ja vikisi sen ukon jyystäessä häntä. Se pumppasi tosissaan siskoani ja hän raapi kynsillään ukon selkää. Samalla hänen vikinä ja huohotus kuului kokoajan kovempaa. Aloin erottamaan äänistä siskoni valituksen, että: fuck me, fuck me, fuck me hard, fuck me hard,...
Silloin minulta lensi mällit sinne nurmikolle. Vähän sen jälkeen siskoni sai orgasmin. Hänen selkä kaareutui ja hän huusi todella kovaa. Se kuului selvästi mainingien pauhun yli. Se pappa kiristi jyystön tahtia ja pani siskoani kanin lailla. Lopulta hänkin taisi saada orgasmin. Hän painoi itsensä tiiviisti siskoani vasten. Ja piti itseänsä siinä laskien kaiken spermansa siskoni vittuun. Melkein heti tämän jälkeen se ukkeli nousi ylös ja veti housunsa jalkaan lähtien hotellia kohti. Siskoni makasi siinä vielä pitkään, jalat levällään, pillukarvojen kiiltäessä spermasta kuun valossa. Lopulta hän nousi ja kävi meressä pesemässä vittunsa. Puimme ja lähdimme huoneeseemme. Matkalla siskoni sanoi, että:
voi vittu ko oli tosi hyvä pano. Pillu on aivan vitun hellänä.
Sisko oli tämän jälkeen loppuloman joka yö poissa huoneesta. Taisi käydä panemassa sen papan kanssa.