Oli heinäkuu ja viikonloppu koitti. Olin lähdössä illalla ystäväni kanssa ravintolaan ja poikani Teemun kanssa oli sovittu että menee kavereidensa kanssa mökillemme yöksi. Mökki sijaitsi lähellä kotikaupunkiamme. Teemu oli 20 vuotias ja päässyt jo armeijasta. Itse olin tuolloin 40 vuotias ja Teemu asui jo omassa yksiössään.
Ilta koitti ja lähdimme Tarjan kanssa ravintolaan. Söimme hyvin ja nautimme hyvästä viinistä. Keskustelimme kaikesta ja muistelimme vanhoja. Meillä oli kuitenkin niin mukavaa että päätimme ruuan jälkeen jatkaa iltaa paikallisessa baarissa.

Olimme ehtineet juomaan jo muutamat drinkit kunnes seuraamme lyöttäytyi nuori poikajoukko. Olivat suunnilleen poikani ikäisiä. Keskustelimme heidän kanssaan ja he välillä kehuivat meitä ja flirttailivat meille. Sitten jossain vaiheessa Tarjan piti lähteä että jaksaa aamulla lähteä perheensä kanssa sukulaisiin. Jäin vielä hetkeksi poikien seuraan. Pojat alkoivat ehdotella minulle ihan suoraan. Kyselivät että olenko ollut ennen monen miehen kanssa samaan aikaan. Oli huvittavaa kuunnella heidän juttuja ja vonkaamista. Sanoin että eivät halua tälläistä vanhaa kurppaa mutta pojat kertoivat että kyllä kaikkien nuorten poikien unelma olisi saada vanhempaa naista. Täytyy myöntää että pikkareissani oli jo jonkun aikaa tuntunut märältä mutta päätin kuitenkin kiittää poikia seurasta ja lähteä baarista.
Pois lähtiessäni ja samalla laukkua kaivaessani huomasin että koti-avaimeni oli jäänyt kotiin. Muistin että Teemulla oli vara-avain kotonaan mutta eihän hänkään ollut kotona. Tarjaa en viitsinyt enää häiritä niinpä sain ajatuksen että lähden mökillemme yöksi ja Teemun kanssa haemme huomenna vara-avaimen. Otin taksin ja hurautin sillä noin viidentoista minuutin matkan mökillemme.
Mökin pihalle saavuttuani näin Teemun auton pihassa ja kuulin kun musiikki vaimeasti soi terassilla. Ketään ei ollut pihalla. Kävelin mökin terassille ja katselin mökin ikkunasta sisään eikä ketään näkynyt sisälläkään. Samassa saunalta kuului ääntä ja saunastahan tuli ulos Teemun hyvät kaverit Niko ja Sami.
"Ai moi, missäs teemu on?" Kysäisin heiltä.
"No iltaa vaan. Joo teemu meni nukkumaan. Sano että ottaa vaan pienet unet mutta veikkaan että ei enää tänään herää. Mitäs sä täällä?" Niko sanoi.
"Okei, no mulla kävi hassusti että baarista lähtiessäni huomasin koti-avaimen jääneen kotiin. Sit päätin tulla tänne yöksi." Ilmoitin heille.
" No ei kai siinä mitään teidän mökkihän tää on" Sami sanoi hymyillen.
Kavelin saunalle ja istuuduimme saunan terassille. Niko kysyi että otanko juotavaa ja lähti hakemaan sisältä lisää. Sami kyseli kuulumisia ja miten ilta muuten on mennyt. Kerroin että olin ystäväni kanssa iltaa viettämässä ravintolassa. Nikokin tuli takaisin juomien kanssa. Pojat kertoivat mitä olivat mökillä tehneet. Kuulemma perus mökkipelejä ja sen sellaista. Olivat myös täyttäneet halkopinon ja korjanneet varastorakennusta joka ollut jo pitkän aikaa korjauksen tarpeessa. Kiitin heitä tietysti.
Sitten pojat aikoivat lähteä vielä löylyihin. Sami kysyi kohteliaana ja vitsaillen että haluanko myös saunoa että mahtuu sinne muitakin. Drinkkien vaikutuksessa sainoin että "no joo kyllä sauna vielä illan päätteeksi maistuisi."
"Ja jos tosiaan teitä ei häiritse niin voisin kyllä käydä saunassa" sanoin.
Pojat totesivat että ei häiritse ja että saunaan vaan. Saunassa vaihdoimme lisää kuulumisia ja kerroimme tarinoita elämän varrelta. Pojat kertoivat tarinoita mitä ovat aikoinaan humallassa hölmöilleet ja kertoivat myös Teemun kohelluksista.
Niko kysyi että "niin miten se sun ilta menikään" kun ei ollut paikalla kun olin samille kertonut.
"No olin ystäväni kanssa syömässä ja siitä sitten menimme baariin jatkamaan iltaa. Kerroin heille.
"Aijaa okei. No teille jäi ilta sit kuitenkin suht lyhyeksi. Niko totesi.
"Joo niin jäi kun ystäväni piti lähteä ja en viitsinyt yksin jäädä. Tai siis kun ystäväni lähti niin jäin hetkeksi juttelemaan muutaman pojan kanssa. Olivat suunnilleen teidän ikäluokkaa." Kerroin.
"Okei, olikohan tuttuja" Sami mietti.
"Etsitten viihtynyt heidän kanssaan pitkään vai? Sami jatkoi.
"No olisin varmaan viihtynyt mut en vaan jaksa baareissa olla kauaa" totesin.
"Ai niin nehän muuten alko ehdottelemaan kaikenlaista mulle. Kertoivat että kuulemma monelle pojalle unelma olisi saada vanhempaa naista." Uskaltauduin kertomaan.
Pojat katsoivat toisiaan naurahtaen ja kertoivat että "no joo niin se taitaa olla. Mekin kaveri porukassa usein keskustellaan kavereiden äideistä" pojat sanoivat nauraen.
"Ai niinkö, onko Teemukin mukana niissä jutuissa?" Kysyin.
"Hah no sehän on pääpiruna yleensä niissä jutuissa. Tosin ei tykkää kun ollaan joskus susta puhuttu ja kehuttu sua" pojat jatkoivat nauruaan.
"Vai sellasia juttuja pojat on miettineet" sanoin myös nauraen.
Pojat innostuivat kertomaan lisää juttuja mitä ovat toisten äideistä puhuneet. Huomasin samalla kuinka itse olin taas kostunut jalkovälistä ja että huomaamatta olin alkanut vilkuilemaan Nikon ja Samin varustusta. Ja kyllähän heillä oli varustus ihan miehen mitoissa. Ja kyllä olin huomannut koko saunassa olo ajan kuinka he olivat katselleet vartaloani ja nyt se ajatus alkoi jo kiihottaa minua. Kuinka kaksi nuorta urosta himoitsi vartaloani.
"No mitäs te olette minusta puhuneet?" Utelin heiltä.
Pojat kertoivat kun kerran olivat kiusanneet Teemua "kerran puhuttiin että oot tosi seksikäs ja moni meistä nussisi sua jos vaan saisi. Sanottiin teemullekin että ihan varmaan haistelet äitis stringejä pyykkikorista ja koitat vilkuilla sitä kun on vähissä vaatteissa. Se ei tykännyt yhtään. Sit sanottiin että joskus vielä sä tuut baarista kotiin ja me ollaan porukalla nussimassa äitis kanssa. Se suuttu ihan kunnolla siitä" pojat kertoivat.

En pitänyt siitä että olivat kiusanneet poikaani vaikka kiihottavia poikien tarinat olivatkin. Niinpä teidän harmiksi lukijat tästä ei kehkeytynyt mitään pervoa ryhmäseksikohtausta. Mitä oikein kuvittelitte hyi teitä.

"Oli pojat kiva saunoa ja jutella teidän kanssa mutta nyt alkaa väsy painaa että täytyy varmaan mennä jo nukkumaan" totesin ja siirryin pesulle. Juttelimme vielä saunan jälkeen hetken terassilla ja sitten menimme nukkumaan.

Aamulla herättyäni tunsin hieman jomotusta päässäni johtuen eilisistä juomista. Niin tuntui olevan hieman kohmelo muillakin sillä kello oli jo 11 ja ketään ei ollut hereillä. Nousin lopulta ylös ja menin keittämään kahvia ja valmistamaan aamupalaa tosin pojat olivat valmistautuneet aamupalaan aika kehnosti. Aamu meni olojamme parannellessa ja päivällä teemun kaverit tekivät jo lähtöä kotiin.
"Oli hei kiva käydä taas täällä ja kiva oli teidän kanssa viettää aikaa" pojat kiittelivät.
"Teemu hei soitellaan maanantaina niin kun sovittiin" Niko sanoi ja he nousivat autoon ja hurauttivat pihasta.

Jäimme Teemun kanssa kahden mökille.
"Niin mulla jäi vähän epäselväksi että miks tänne tulit" Teemu kysyi.
"Niin siis illalla huomasin että avaimet oli jääneet kotiin ja Tarjakin oli jo lähtenyt niin päätin tulla tänne yöksi" kerroin Teemulle
"Aa okei, jätkät oli vissiin viel hereillä kun tulit?" Teemu uteli.
"Juu oli ne ja juteltiin saunan terassilla jonkun aikaa ennen kuin mentiin nukkumaan" kerroin teemulle mutta siitä saunomisesta en puhunut kun ajattelin että teemu pahoittaisi mielensä.

Vietimme aikaa ulkona kun oli hyvä kesäinen päivä. Ei mitään erikoista mutta rentoa yhdessä oloa. Molemmilla alkoi olotila helpottaa päivän mittaan ja niinpä itse otin lasillisen viiniä ja teemullekin tarjosin lasillisen. Teemu mietti että ei uskalla ottaa enempää kun pitää vielä ajaakin tänään. Mietin hetken ja ehdotin että jäädään toiseksi yöksi kun ei ole mikään kiire. Teemulle se sopi ja päätimme jäädä vielä yöksi.

Päivän mittaan nautimme lisää viiniä ja ja teemu otti muutaman oluenkin. Olimme jo aika rennoissa tunnelmissa että välillä tanssimme musiikin soidessa terassilla. Itselle tuli ihan nuoruus mieleen kuinka olimme aikoinaan mökillä kavereiden kanssa. Välillä jopa huomasin kuinka hieman vitsailimme alatyylisiä juttuja. Ei mitään likaisia juttuja mutta vähän sellaisia mieltä piristäviä juttuja. Teemu kysyi että valvottiinko poikien kanssa pitkään ja mitä juteltiin? Naurahdin ja totesin että kylläpäs sua nyt kovasti kiinnostaa mitä tehtiin. Teemu vaivaantuneena sanoi että ei mua silleen kiinnosta kunhan kysyin. "No oikei voin kertoa että juteltiin ensin terassilla ja sit saunottiin ja S n jälkeen mentiin nuukkumaan" kerroin. "Siis hä!? Saunoitte yhdessä vai?" Mitä v****am" teemu äimisteli. "No älä nyt hermostu juteltiin vaan ja sit päätettiin jatkaa jutustelua saunassa ja sit vaan mentiin nukkumaan. Ei kai siinä mitään pahaa ole?" Vastasin. "No ei kai jos vaan saunoitte... olitteko alasti siellä? Mistä juttelitte?" Teemu jatkoi närkästyneenä. "Heh no eikös saunassa yleensä saunassa olla alasti ja tietenkin vaan saunottiin hölmö. Kuullostat jopa hieman mustasukkaiselta."totesin. "No niin kai ollaan. En mitään mustis oo mut kuullostaa vaan oudolta että oot kavereitteni kanssa saunassa. Niin mistä puhuitte?" Teemu jatkoi. "No kylläpäs sekin sua kovasti kiinnostaa mutta jos haluat tietää etkä suutu niin voin kertoa että mua baarissa eilen yritti sellaset pojat iskeä ni juteltiin siitä tapahtumasta. Niin ja sit niko ja sami kerto että ei se harvinaista ole että nuoret miehet haluaa vanhempaa naista." Kerroin rehellisesti. "Ei jumalauta. Siis tollasia puhuitte. Mitäs muuta? Teemu vastasi hieman toruvaan sävyyn. "Hei poika älä yhtään nyt ala mököttään tai moralisoimaan. Ne kerto myös mit te porukassa juttelette ja sä oot niissä jutuissa myös mukana." Kerroin. "Siis mitä ne oikein kerto sulle?" Teemu uteli.
"No että puhutte toisten äideistä vähän kaikenlaista. Ja ne kerto myös että olit muutaman kerran suuttunut kun olivat puhuneet minusta." Sanoin.
"Okei vai niin. No mua vituttaa että mun äidistä puhutaan tollasia. Se ei oo kivaa." Teemu sanoi puollustellen. Se tuntui minusta hyvältä että poikani haluaa puollustaa minua ja siitä tuli minulle tosi hyvä olo.
"Ihana kuulla että haluat puollustaa äitiäsi" sanoin teemulle.
"No hei oot mun äiti ja en halua että susta puhutaan sellasia" teemu sanoi.
"Ihana kuulla. Mut hei ne myös sanoi että oot yleensä pääpiruna kun muin n äideistä puhutaan... "paljastin hänelle. Teemu lehahti tulipunaiseksi ja vaikeroi "Öö no joskus jotain sanonut mutta ei mitään pahaa. Vitun jätkät. Teemu parahti.
"No ei se mitään. Se on ok jos tykkää vanhemmista naisista. Ei mua haittaa teidän keskustelut" vastasin tyynnytellen. "Että siis voidaan jatkaa iltaa hyvillä mielin. En mä oo mitenkään pettynyt. Enemmänkin iloinen että oot puollustanut mua" jatkoin.

Jatkoimme mukavan kesäpäivän viettoa. Lämmitimme saunan ja saunan lämmetessä grillasimme ja söimme hyvin. Alkoholiakin oli kulunut päivän mittaan aika reippaasti ja syötyämme päätin levätä hieman aurinkotuolissa. Suljin silmäni hetkeksi koska väsytti ja kuin salaman iskusta minut valtasi hyvän olon tunne. Rentoutunut ja kiihottunut. En tiedä johtuiko se eilisen ja tämän päivän tapahtumista vai pelkästään alkoholista. Mielessäni pyöri kaikenlaista. Mietin kuinka ihana olisi nyt saada seksiä. Tunsin kuinka estoton olo minulla oli.

"Kultaa sauna on nyt valmis!" Kuului saunalta. Teemuhan siellä huhuili. Sitten menimme saunaan. Meninme saunaan yhdessä niin kuin olimme ennenkin tehneet. "Niin mitä tarkkaan ottaen ne jätkät sulle eilen kertoivat" Teemu kysyi yhtäkkiä.
"No aikalailla just niin ku päivällä kerroin. Kuinka niin?" Kysyin
"Huh hyvä, ei mitään kunhan kysyin" teemu sanoi.
"Siis mitä, olisiko ollut vielä jotain kerrottavaa? Utelin"
"Öö ei siinä kaikki." Teemu vastasi mutta tiesin hänen valehtelevan.
"Nyt kerrot äidillesi kaikki! Eihän meilläme oo ollut ennenkään salaisuuksia." Vastasin tomerasti.
"No jos totta puhutaan niin ne on vähän kaunistelleet tarinaa. Teemu sanoi.
"Siis millä tavalla kaunistelleet?" Jatkoin utelua.
"No kun ne sanoivat että suutuin niistä jutuista. Oikeasti lisäsin vaan vettä myllyyn. Ne sano että olisvat sun kanssa kun tulisin kotiin ja mä sit siihen että joo ja hiipisin makuuhuoneen ovelle katselemaan kuinka ne nussivat sua. Ja niin edelleen." Teemu kertoi.
Mietin tilannetta ja se kiihotti minua valtavasti että minua käsittelisi nuoret urokset ja yksi salaa katselisi. Sitten Teemu paljasti lisää.
"Siks päivällä kovasti kyselin illan tapahtumista kun ajattelin että ne ovat nussineet sua mutta mä en ole ollut näkemässä. Se olis ollut mun unelmien täyttymys." Teemu kertoi.
Olin jo niin kiihottunut että halusin hieroa haarojani sillä tunsin jo olevani litimärkä enkä vain saunan kuumuuden takia.

Teemun fantasia oli todella kiihottava ja tuntui kuin toiveeni olisi täyttynyt sillä tieltä kuului auton ääni. Sieltä tulivat niko ja sami. He olivat tulleet hakemaan nikon unohtuneita kaiuttimia.

"Siis mitä hittoa niko ja sami täällä tekevät? Teemu ihmetteli.
"Ehkä ne kuulivat keskustelumme ja tulivat täyttämään toiveemme" sanoin teemulle.
"Ehkä, mut mä niitä vastaan." Teemu sanoi ja nousi lauteilta.
"Älä! Mee sä piiloon ja seuraa tilannetta sivummalta mä hoidan ne pois ni saadan olla rauhassa." Ehdotin teemulle.
Teemu jäi saunalle ja kietaisin pyyhkeen päälleni. Menin ulos poikia vastaan. He kertoivat tulleensa hakemaan kaiuttimia. Sanoin että ne ovat siellä mökin terassilla. He hakivat ne ja sillä aikaa näin teemun livahtavan saunan taakse. Mietin teemun tarinaa ja se kiihotti edelleen valtavasti ja tunsin olevani jotenkin estottomampi. Tai siis olinkin sillä halusin poikani kavereiden nussivan minua rajusti ja että poikani katselisi tilannetta. Se olisi jotenkin sairasta mutta todella kiihottavaa.
Sami vei kaiuttimet autoon ja kysyi että missä teemu on? Kerroin Teemun jo sammuneen kun olimme jatkaneet juomista.
"Nyt joudun ihan yksin saunomaan kun teemukin nukkuu tuolla mökissä." Kerroin heille.
"Aijaa no se ei oo kyl yhtään kiva" Niko naurahti.
Ehdotin että mitä jos pojat liittyisivät seuraan jos heillä ei ole kiire mihinkään.
Pojat katsoivat toisiaan ja totesivat että voivat jäädä pitämään seuraa. Ehdotin että mentäisiin saunaan kerta se on jo päällä ja yksin ei ole kiva saunoa. Pojille se sopi.
Menin löylyyn ja pojat tulivat perässä suihkun kautta.
"Hei tota kiitos kun eilen korjasitte sitä varastoa ja tänään veitte ne kertyneet roskat mennessänne" kiitin poikia.
"Juu ei mitään" Niko vastasi.
Katselin poikien löysinä laudetta vasten makaavia siittimiä ja niin että hekin sen huomasivat.
"Voisinko jotenkin korvata teille sen eilisen raatamisen. Se helpotti minua suuresti että varasto on nyt kunnossa. Että voisinko vastapalvelukseksi jotenkin helpottaa teidän oloa." Ehdotin heille. Taas tuijotin heidän kalleuksiaan mutta nyt jo molemmilla näin värähdyksiä alapäässä ja heidän peniksensä alkoivat kasvaa täyteen mittaan.
"No joo voishan sitä oloa jotenkin helpottaa" niko sanoi vaikeroiden ja samalla vilkaisten samia. Molemmat olivat samaa mieltä ja niinpä nousin lauteilta. Näin teemun kurkkivan saunan ikkunasta ja sepäs vasta minua kiihotti. Menin ja polvistuin poikien eteen. Otin molempien jo täydessä seisokissa olevista kyrvistä kiinni ja aloin liikuttamaan heidän esinahkojaan edestakaisin. Molemmat huokasivat lähes yhteen ääneen.
"Niin kelpaisiko tälläinen helpotus teille vastapalvelukseksi?" Kysyin.
"Joooo" molemmat vastasivat yhteen ääneen.
Samassa otin toisen kyrvistä suuhuni ja imin sen paisunutta terskaa samalla kun hyväilin kädellä toista. Sitten vaihdoin toisin päin ja taas toisin päin ja niin edelleen. Olin niin kiihottunut että halusin jo heidän työntävän nuoret ja kovat kyrpänsä minuun.
Pojat huokailivat ja vaikeroivat imiessäni ja hyväillessäni heitä. Ehdotin heille että mitä jos he nussisivat minua. He olivat heti valmiita mutta sanoin että "okei mutta saatte nussia minua sisällä koska täällä on kuuma ja ahdas."
"Okei mutta mitä jos teemu herää" he miettivät.
"Äh eikä herää. Se joi niin paljon kaljaa päivällä että ei varmasti herää" tyynnyttelin poikia. Sepäs minua kiihotti että he eivät tienneet teemun koko ajan tarkkailleen ja kuunnelleen meitä.

Tässä välissä teemu oli siirtynyt mökkiin parvelle piiloon. Mekin menimme mökkiin ja laskeuduin tuvan levitetylle vuodesohvalle.
"No niin pojat nussikaa sitten kunnolla ja nopeasti ennen kuin tuo yks herää" sanoin.
Parvelta oli suorat näkymät sohvalle ja näinkin teemun sieltä katselevan. Tunsin kylmiä väreitä kehossani kun katseemme kohtasivat. Olin aivan litimärkänä ja kiihottunut.
Olin nyt kontillani ja niko tuli eteeni työntäen tuon kivikovana seisovan kyrpänsä suuhuni ja minä aloin sitä lutkuttamaan.
Samalla tunsiin kuinka toinen kyrpä jo hakeutui jo häpyhuulilleni. Hetken paikkaa haettuaan tunsin kuinka se kyrpä työntyi sisääni. Mmmh... kuinka ihanlta tuntui olla kahden pajan käsittelyssä ja kolmannen katselevan kun minua naidaan.
Pilluni litisi kyrvän liikkuessa edestakaisin pillussani. Kuului läiskettä aina kun samin etumus osui takapuoleeni. Aah kuinka ihania ääniä ja vielä kun pojat päästelivät ynähdyksiä ja huokailuja. Otin nikon kyrvän käteeni ja syljin kyrvälle. Aloin runkkaaman nikoa. Vilkaisin parvelle ja näin teemun nauttivan katsellaan meistä. Huomasin samin kiihdyttävän tahtia ja olin varma että hän oli valmis laukeamaan.
"Antakaa pojat roiskua vaan sitten kunnolla" totesin ja samalla aloin runkkaamaan nikoa kovempaa.
Molemmat alkoivat ähisemään ja huokailemaan kovempaa. Tunsin kuinka sami kyrpä sykki ja nytkähteli pillussani. Samalla nikolta alkoi roiskua spermaa kasvoilleni. Aah oli ihana tunne saada nuorten viriiliä spermaa sisääni sekä kasvoilleni samaan aikaan.
Sanoin että olisi kiva vielä viettää aikaa mutta teidän täytyy nyt lähteä ettei teemu herää.
Molemmat olivat samaa mieltä kiittelivät ja pukivat päällensä ja poistuivat vähin äänin.

Kun kuului poistuvan auton ääni niin teemu laskeutui parvelta ja sanoi.
"En ole ikinä nähnyt mitään yhtä kiihottavaa ja mikä sperman ja kiiman tuoksu täällä onkaan."
Minua hieman nolotti mutta sitten teemu tuli eteeni. Otti spermaa kädellensä ja sanoi "nyt maistelet sitten kunnolla jätkien mällejä" työnsi spermaiset sormet suuhuni ja katsoi silmiini. "En tiennytkään että äitini on tuollainen lutka" teemu sanoi ja alkoi puristelemaan rintojani ja pakaroitani. Olin sanaton ja todella kiihottunut. Teemu työnsi kätensä jalkoväliini ja tunnusteli spermaista ja turvonnutta pilluani. "Täälläkin äidin vitussa on kunnon mällit." Mutta nyt teemu otti käden pois ja mastoi sormiaan katsoen minua. "Mmm... tätä sun pillun täytyy saada kyllä lisää" teemu sanoi ja kaatoi minut sohvalle. Hän tuli päälleni ja suuteli minua enkä minä vastustellut. En voinut uskoa mitä äsken oli tapahtunut ja mitä tällä hetkellä tapahtui mutta se oli ihanaa ja niin kiihottavaa. Jos pillussani ei olisi ollut jo samin spermat niin se vuotaisi kiimanesteitä valtoimenaan. Teemu käski minun mennä kontilleni ja minä tein työtä käskettyä. Teemu työnsi kasvonsa pakaroitteni väliin ja alkoi nuolemaan pilluani. Se oli niin ihanaa että laukesin hetkessä. Melkein pelkkä kielen kosketus riitti. Teemu nousi ylös ja katsahdin hänen spermaisia kasvojaan. "No nyt sit ollaan molemmat spermat naamalla" teemu sanoi ja läimäytti pakaraani. Kiljahdin ja samassa teemu työnsi paksun ja kovan kyrpänsä kerralla sisääni. Se luiskahti spermalla liukastettuun pilluuni helposti vaikka teemulla oli kyllä kookkaampi kuin samilla. Teemu alkoi nussimaan minua ja samalla läiski pakaroitani. Minä kiljuin nautinnnosta ja en halunnut sen päättyvän. Tunsin kehoni olevan orgasmin kourissa ja se tuntui taivaalliselta. Teemu sanoi "ihan sama mitä sanot niin mä aion nyt laueta sun sisään. Sä oot niin lutkapillu että oot ansainnut sen." Teemun sanat olivat piste iin päälle. Hunajaa korvilleni. Teemu kiihdytti tahtia ja puristi kovaa lanteiltani. Minä vaikeroin nautinnosta. Teemu alkoi vaikeroimaan myös ja murahtelemaan. Laukesin taas ja samalla teemu huusi. "Nyt... nyt... nyt tuleeeee!!! Mutsiiii! Mutsiii!"

Ja samassa avaan silmäni ja kuulen kun teemu huutaa saunalta. "Mutsiii! Mutsiii! Nukuitko sä, kun oon täs huutanut että sauna on nyt valmis jos meinasit mennä löylyyn"
Olin hengästynyt ja koko vartaloani kuumotti.
Teemu meni rantaan ja koitin housujeni päältä kädellä. Haaroissani oli valtava märkä läikkä. Olin niin kiihottunut että housutkin olivat kastuneet. Mietin että en voi uskoa minkälaista unta olinkaan nähnyt mutta olo oli kyllä sellainen ihan kuin olisin saanut kunnon kyydit oikeasti.
×
© Copyright Orkku.net 2020. All Rights Reserved.