Tarina on julkaistu alunperin seksinovellit.comissa 2013. Tässä hieman paranneltu versio. Palaute tervetullutta!

Olin tuntenut Sinin jo jonkin aikaa, ja meistä tuli erottamattomat ystävät aika nopeasti tutustumisen jälkeen. Olimme molemmat sinkkuja, ja aina tilaisuuden tullen tuli juopoteltua, ja se johti yhteen jos toiseenkin tilanteeseen….
Olemme todella erilaisia luonteeltamme, mutta huumorintajumme on samanlainen, ja jostain syytä vaan tulimme todella hyvin toimeen. Sini oli räiskyvä, vahva sekä fyysisesti että henkisesti, kun minä taas olen lyhyt ja pyöreä, ja usein liiankin kiltti.
Olimme viettämässä iltaa Sinin luona kolmestaan hänen tuoreen aviomiehensä kanssa, jonka hän tapasi puolisen vuotta sitten. Tulin heti alusta alkaen Tomin kanssa hyvin juttuun, ja ilokseni huomasin että hänen huumorintajunsa oli yhtä umpipervo kuin minun ja Sininkin. Koska minä olin sinkku, vietin usein aikaa heidän kanssa kolmistaan, ja melko usein illanvietto saattoi mennä ihan täysin ryypiskelyksi.

Kuten aina, välillämme vallitsi iloinen ja kaksimielinen huumori, vittuilulla maustettuna. Laukkuani kaivellessani löysin sieltä kamerani, joka oli jostain syystä sinne unohtunut. Heitin vitsillä, että pussatkaas nyt oikein kiimaisesti niin saadaan teistäkin kerrankin edustava kuva! He katsoivat toisiaan pari sekuntia silmiin ja ujostelematta syöksyivät toistensa kimppuun, pureskellen toisiaan huulista ja nauraen. Nappasin muutaman kuvan ja naureskellen kehotin heitä lopettamaan, ennen kuin innostuisivat liikaa. Tilanne rauhoittui ja siirryimme parvekkeelle tupakalle.

Tomi ei tiennyt että naiset kertovat toisilleen kaiken, ja että olin hyvinkin tietoinen hänen tavastaan lievittää työpäivien tylsyyttä: Lähetellä vessasta kuvia kotona odottavalle vaimolle, mistäs muustakaan kuin seisovasta kalusta, joka ilmiselvästi kaipasi kotiin… Myös kotona tylsistyvä Sini oli lähettänyt kuulemma samalla mitalla kuvia takaisin. Kotonakin he tykkäsivät kuulemma kuvata toisiaan. Vaikka he molemmat olivat ensisijaisesti minulle ystäviä, en voinut olla miettimättä, että näinköhän äskeinen innostuminen johtui siitä kun siinä olikin joku ulkopuolinen kameran takana. Ja olihan se tilanne aika kutkuttava minustakin. Vaikka Sinin kanssa olimme jutelleet seksimieltymyksemme hyvinkin avoimesti läpi, Tomin pään sisälle en ollut niinkään päässyt.

Ilta jatkui, ja juomia alkoi kumoutua siihen tahtiin että huomasin meidän kaikkien olevan jo aika tuiterissa. No eipä se ollut meitä ennenkään haitannut, tai hidastanut. Äkkiä Sini kysyi, pelattaisiko pullonpyöritystä. Olin hölmistynyt. Mitä hauskaa voisi olla tuossa varhaisteinien hihityspelissä kolmen aikuisen kesken, jotka jo tiesivät toisistaan lähes kaiken? No, en jäänyt miettimään asiaa vaan suostuin. Juoni alkoi paljastua vasta kun Sini sai keksiä ensimmäisen tehtävän minulle. Lähes ujostelevan oloisena hän sanoi:
-Haluan että otat meistä uudelleen kuvia kun me suudellaan.
Leukani loksahti. Yhtäkkiä tajusin mistä he olivat supattaneet keskenään kun kävin keittiössä. Virnistin ja ilmoitin heille että he ovat pervoja, samalla kaivellen kameraa uudestaan esiin laukustani. En voinut olla huomaamatta samalla pientä värähdystä vatsanpohjassani…
Sain kameran käteeni ja heti kun sanoin olevani valmis, Sini ja Tomi syöksyivät toistensa kimppuun kuin kiimaiset teinit, kikattaen ja kuiskien toisilleen. Itse pysyttelin parin metrin päässä ja naureskelin ja valitin heille että muakin alkaa kohta panettaa, teillä on toisenne ja mä oon ollut puutteessa monta kuukautta! Jouduin menemään ihan heidän viereensä ja huutamaan, että hankkikaa huone, ennen kuin he hetkeksi irrottautuivat toisistaan. Hiljaisuus laskeutui välillemme, ilmeet vakavoituivat ja muutamaa sekuntia sen jälkeen kun tilanne alkoi käydä kiusalliseksi, Tomi avasi suunsa.
-Me, tuota, haluaisiksä, siis… haluaisiksä kuvata meitä vaikka mentäis vähän pidemmälle? Sini tunnusti aikasemmin kertoneensa sulle niistä meidän kuvaviesteistä ja me, öö, niin…..
Hämmennyin hetkeksi, mutta ilmeisesti alkoholin suoman itsevarmuuden ja riehakkuuden turvin vastasin:
-Menkää vaikka kuuhun asti, kyllä mun pokka kestää jos teidänkin. Pitäähän sitäpaitsi kavereita auttaa, että teillä jää vapaat kädet ja silti saatte kuvamuistoja.
Hetken olimme hiljaa, ja katsoimme kaikki vuoron perään toisiamme silmiin. Sanattomalla päätöksellä astuin pari askelta taaksepäin ja samaan aikaan Sini ja Tomi jatkoivat siitä mihin olivat jääneet. Jotain tunnelmassa oli kuitenkin muuttunut. He eivät enää yrittäneetkään naamioida himoaan piruiluun ja pelleilyyn, vaan näyttivät unohtavan minun läsnäoloni kokonaan, ja uppoutuivat toisiinsa.

Samalla sain oivan tilaisuuden katsella aivan uusin silmin ystäviäni. Sinin kanssa olimme joskus humalapäissään pussailleet, ja he molemmat tiesivät kyllä minun olevan bi-seksuaali. Sini oli kaunis nainen, pitkä, hoikka vartalo, merensiniset silmät ja mustat, pitkät hiukset. Tomia en ollut edes sillä silmällä ennen katsellut, mutta nyt jouduin hiljaa myöntämään itselleni että pidin näkemästäni. Hänkin on sinisilmäinen, tummat puolipitkät hiukset, parransänki. Myönsin itselleni että pidin näkemästäni, ja annoin ajatusteni jo vaeltaa siihen, mitä vaatteiden alta mahtaisikaan löytyä…

Katselin, kuinka Tomi puri Siniä kaulaan säälimättä, ja sai vuorollaan samalla mitalla takaisin. Tämä aiheutti minussa väistämättä väristyksiä, koska kaulan suutelu on minun heikko kohtani. Ilmeisesti Sini muisti tämän oikein hyvin, koska useammankin kerran kun Tomi oli hänen edessään, kaulaa suudellen ja pureskellen, kädet vaeltaen joka puolella, Sini kohotti katseensa suoraan minua ja kameraa kohti hymyillen nautinnollisesti. Tomin kädet olivat jo kauan sitten kadonneet Sinin paidan alle ja hyväilivät hänen rintojaan ja selkäänsä. Yllätyksekseni myös Tomi hakeutui sellaisiin asentoihin että saattoi katsoa suoraan kameraan. Värinät vatsanpohjassani voimistuivat perhosparveksi, rohkaisin mieleni ja sanoin:

-No niin, lopettakaa se vampyyrileikki! Paidat pois!

Ääneni kuulosti itsestänikin vieraalta, käskevältä ja jotenkin himosta paksulta. Kaikkien silmissä loisti lasittunut katse. Pariskunta katsoi toisiaan silmiin ohikiitävän hetken, ja alkoivat yhtaikaa riisua. Samaa kyytiä paitojen kanssa lähtivät housutkin, ja pian minulla oli edessäni alusvaatteisillaan sängylllä kieriskelevä pariskunta jolla näytti olevan kinaa siitä kumpi on päällä. Lopulta he pysähtyivät niin että Sini oli selällään makaavan Tomin päällä voitonriemuisen näköisenä, ja hieroi haaroväliään Tomin boksereissa nopeasti kasvavaan kohoumaan.

-Näyttää Tomi aika ahtaalta noi bokserit. Sini, riisu ne pois. Hampailla.

Aloin innostua käskyttämisestä yhä enemmän, ja tunsin miten märkä läikkä pikkuhousuissani alkoi kasvaa. Sain useita lähikuvia Sinin kasvoista kun hän kiskoi bokserien kuminauhaa hampaillaan, ensin niin että reunan takaa näkyi vain vähän karvoitusta, ja pikku hiljaa paljastui iso, suonikas kulli hitaasti laskeutuvien bokserien kuminauhan alta. Juuri samalla hetkellä kun kulli pääsi vapauteen, Tomi nosti lantiotaan että Sini saisi bokserit kokonaan pois. Lopputuloksena upea kuva.

-Sini, näytäs nyt mulle -tai siis kameralle, miten sun mieheltä pitää ottaa suihin.

Sini virnisti, ja kiusoitellen aloitti pussailun navan alta alkavan kapean karvavanan kohdalta, joka leveni alaspäin vatsaa pitkin edetessä. Toinen käsi hakeutui nipistelemään nännejä ja toinen hyväili palleja kuuman suun lähestyessä terskaa nuollen ja suudellen kalun vartta. Sirot sormet puristelivat vartta, pientä kiertävää liikettä tehden. Tottunein ottein hän poimi vihdoin kullin suuhunsa ja aloitti ilmeisen tehokkaan imutyöskentelyn, josta otin kuvia, tuntien jo suorastaan valuvani kosteutta itsekin. Otin kuvia myös silmät kiinni nautinnosta vaikertavan Tomin kasvoista, ja kokonaiskuvia koko asetelmasta.
Sitten käskin heidän vaihtaa osia. Annoin Tomille yksityiskohtaisia ohjeita siitä miten pillua nuollaan, ja käskytin häntä jatkuvasti vaihtamaan asentoa, rytmiä, aloittamaan tai lopettamaan sormettamisen. Otin kuvia jatkuvalla syötöllä, kauempaa, lähempää, välillä melkein oma pääni Tomin päässä kiinni. Omakin hengitykseni oli jo aika raskasta. Yritin kaikin voimin keskittyä kuvakulmiin, valon määrään, kameran asetuksiin, ja kaikkeen mikä pitäisi minut tilanteesta ulkopuolisena. Tuntui että muuten laukeaisin housuihini ilman ensimmäistäkään kosketusta koska tilanne oli niin kiihottava.
Sini alkoi jo huohotuksen lomassa anella Tomilta kullia sisäänsä mutta minä halusin kiusata häntä, ja kuiskasin Tomille tiukkaan sävyyn, että jatkaisi nuolemista vielä hetken. Juoksin käymään vessassa, koska muistin äkkiä missä Sini oli joskus kertonut heidän pitävän seksivälineitään. Nappasin mukaani klitoriskiihottimen ja liukuvoiteen, ja itsekseni virnistellen palasin makkariin. Mutta mitä! Siellä olikin siirrytty ilman lupaa panemiseen heti kun silmä välttää. Tomi oli Sinin päällä lähetyssaarnaajassa, kasvot upotettuna Sinin kaulalle. Saatoin melkein itsekin tuntea tulikuuman huohotuksen korvassani. Tyynenä otin pari kuvaa makkarin ovelta, ja menin lähemmäs. Otin kuvia läheltä, sain upean sellaisen, jossa kasvot olivat nenäkkäin, molempien vartalot kiilsivät hiestä ja he tuijottivat toisiaan silmiin. Valo tuli himmeänä heidän takaa, ja kasvot piirtyivät taustaan siluettimaisina. Siitä kuvasta välittyi selvästi, ei vain himo, vaan rakkaus.

Kun olin saanut haluamani kuvat, siirryin sängyn päätyyn ja ensimmäistä kertaa kosketin rakastelevaa pariskuntaa. Läimäytin Tomia kovaa perseelle ja kysyin, annoinko muka luvan alkaa panemaan? En saanut vastausta, mutta vastahakoisesti liike pysähtyi. Komensin Tomin ottamaan vaimonsa takaapäin että saisin uusia kuvakulmia. Samalla annoin hänelle klitoriskiihottimen käteen, ja käskin oikealla kädellä kouria Sinin tissejä, ja toisella käyttää kiihotinta jonka määräsin kostuttamaan pillussa. Ohjasin Tomin kättä että hän sai kiihottimen oikeaan paikkaan, ja aloin taas ottaa kuvia. Sanoin että kiihottimen pitää pysyä siellä niin kauan kun sanon, mutta toisella kädellä saa aina välillä läpsiä tuota upeaa persettä. Tomi teki työtä käskettyä ja Sinin huohotus alkoi pikku hiljaa vaihtua hallitsemattomiin ulvahduksiin. Käskin vielä Tomia ottamaan Sinin hiuksista kiinni, ja sainkin hienoja kuvia selkä notkolla pantavana olevasta Sinistä. Päätin että on finaalin aika, ennen kuin nuo kaksi räjähtävät molemmat käsiin.
-Tomi, irti.
Molemmat kääntyivät katsomaan minua mutta rytmi ei kadonnut mihinkään. Läimäytin molempia kovaa perseelle ja toistin käskyn, taikoen samalla liukuvoiteen käsiini taskusta. Tällä kertaa he vetäytyivät erilleen, katsoen minua hiukan hämmentyneenä.
-Älä Tomi luulekaan etten mä tiedä mikä on sun vaimos lempijuttu sängyssä. Persepano. Mä haluan ikuistaa senkin. Nyt liukkaria kehiin, sä meet alle ja Sini istuu satulaan.
Ohjeet menivätkin nopeasti perille ja Tomi asettui makaamaan sängylle selälleen. Sini voiteli jo ennestään pillunesteistä kiiltelevän kullin liukuvoiteella ja nousi hajareisin Tomin päälle istumaan. Tottuneen oloisesti Tomin elin ohjattiin Sinin perseeseen, enkä voinut olla kuittaamatta pariskunnalle, miten helpon näköisesti homma kävi, ja että sitä oli taidettu tehdä ennenkin. Otin kuvia edestä ja takaa, läheltä ja kauempaa, ja kun vielä käskin Sinin kääntyä naama Tomin jalkoja kohti, ja huomasin lähikuvaa ottaessani miten Sinin pillu sykki, ja klitoris näkyi kovana isona pallona, en voinut enää vastustaa vaan nappasin sängylle heitetyn klitoriskiihottimen. Heitin kameran sivuun ja kävin kiihottimen kanssa Sinin pillun ja klitoriksen kimppuun, samalla kun Tomi kouri kovaa hänen tissejään sen minkä ylettyi. Sini ilmeisesti tykkäsi persepanon ja kiihottimen, sekä pillussaan seikkailevien sormieni yhdistelmästä, koska huohotukseen alkoi sekoittua yhä kimeämpää uikutusta, huutoa ja mouruamista. Myös Tomi näytti olevan jo aivan lähellä huippua, hänen kätensä olivat siirtyneet Sinin lantiolle ja vetivät Siniä lähemmäs, aivan pohjaan asti.
Kun molemmat alkoivat yhteen ääneen huohottaa ja sanoivat olevansa tulossa, työnsin Sinin oman käden pitelemään klitoriskiihotinta, nappasin kameran käteeni ja taltioin räjähtävän yhtaikaisen orgasmin videopätkäksi. Tyytyväisenä katsoin kuinka he haukkoivat happea ja vajosivat toistensa viereen.

-En oo koskaan tullut noin kovaa, kulta.... Sini sopersi Tomin kainalossa, orgasmin jälkiväristyksistä vavahdellen. Tomi ei pystynyt sanomaan mitään, suuteli vain hellästi vaimoaan hikiselle otsalle.

Huomasin että vaikka kuinka olisi tehnyt mieli vongata itsellenikin jotain, olin nauttinut käskyttäjän ja ”elokuvaohjaajan” roolistani niin paljon etten ollut malttanut. Pariskunnan keräillessä itseään päätin käydä vessassa hoitamassa pahimmat paineeni pois että saisin nukuttua loppuyön. Siihen ei paljoa tarvittukaan, vain muutama hellä paisuneen klitoriksen hipaisu ja räjähdin. Se oli ohi nopeasti, mutta tiesin että muistot kaikesta näkemästäni toisivat minulle vielä monta ongasmia lisää.
Palasin makuuhuoneeseen odottaen näkeväni sylikkäin nukahtaneen pariskunnan. Sen sijaan he istuivatkin sängyn laidalla n. metrin päässä toisistaan ja tuijottivat minua outo ilme kasvoillaan. Sini aloitti puhumisen:
-Toi oli kyllä mielettömän ihanaa, mutta kuka helvetti sulle anto määräysvallan?! Ei meillä ollu mitään puhetta siitä että sä rupeet käskyttämään meitä ku joku pornoleffaohjaaja!
-Öö, niin, no, se nyt vaan meni niin, ku mä innostuin. Mut oottakaas ku näätte miten makeita osa noista kuvista on……
Yhtäkkiä molemmat nousivat seisomaan ja tarttuivat minusta kiinni, kaataen minut mahalleen sängylle. Olin heidän välissään, ja he pitivät minusta kovaa kiinni. En tajunnut enää mistään mitään.
-Nyt saat narttu huomata mitä käy niille jotka ei pysy siinä mitä on sovittu. Sini sähisi korvaani. Yhtäkkiä päässäni alkoi risteillä kaikki ne asiat joista olin kertonut Sinille pitäväni. Tunsin valtavan himon aallon nousevan vatsanpohjastani, mutta samalla yritin miettiä, oliko Sini oikeasti vihainen. En ollut varma, joten yritin pyristellä vastaan. Tomi nappasi patjan reunan alta käsiraudat, niputti käteni selän taakse ja edelleen jalkojeni päällä puolittain istuen murahti:
-Nyt opetetaan tää tirkistelynhimoinen narttu tavoille!

Arvostele novelli:

Kommentit

Ei kommentteja...
Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi novellia!

Etsi seksinovellia