Tavis | Insesti ja Sukulaisseksi | 13.05.2019 | 0 | 340 näyttökertaa |

Tämä tarina kertoo siitä kuinka tutustuin äitiini paremmin. Olin silloin 20 vuotias ja äitini oli 39 vuotias tuolloin. Olimme matkalla isovanhemmilleni. Äitini oli menossa sinne ja kysyi että lähtisinkö mukaan moikkaamaan heitä. Minulla oli loma tuol...

admin | Seksinovellit | 22.01.2019 | 0 | 1469 näyttökertaa |

Shoppailu piristäisi iltapäivää kummasti, joten olin päättänyt lähteä työpäivän päätteeksi kaupungille. Olin kovasti piristyksen tarpeessa, sillä olin ollut melko yksinäinen lähiaikoina. Onneksi viikonlopuksi oli tiedossa ystäväni punk-teemaiset juhl...

Palsami | Kinky | 13.10.2018 | 0 | 2045 näyttökertaa |

1. OSA – ILLAN PIMETESSÄ 1. Katselin uteliaana ympärilläni olevia ihmistä ilta-auringon valaisemassa motellin aulassa. Jotkut juttelivat keskenään ja olivat selvästi tuttuja, mutta suurin osa mittaili toisiaan arvioiden mahdollisuuksiaan. Itse...

KiihkeäKirjoittaja87 | Insesti ja Sukulaisseksi | 17.09.2018 | 0 | 5090 näyttökertaa |

Isin pikku kiimapillu osa 6 Aamuni alkoi oikein mieluisasti maaten kahden alastoman miehen kanssa. Isini kullia imin innokkaana ja runkkasin vasemmalla kädelläni Pappani ihanaa paksua kullia. Vaihtelin vähänväliä kulleja suuhuni ja joka kerta ku...

MarXXX | Kinky | 13.11.2017 | 0 | 1800 näyttökertaa |

Oli sateinen elokuun ilta ja olimme juuri lopetelleet partiomme Tampereen kaduilla. Laahustin nuhjuiseen yksiööni, potkin laskukasan ovelta syrjään, tervehdin seinällä roikkuvaa lippua ja ripustin liivini naulakkoon. Istahdin sohvalle ja nappasin tot...

admin | Seksinovellit | 12.02.2017 | 0 | 5223 näyttökertaa |

Olen huora. Aviomieheni on parittajani. Vain hyvin harvat ihmiset tietävät todellisen ammattini. Minä olen ystäville ja tuttaville tyylikäs ja henkevään keskusteluun pystyvä huumorintajuinen kotirouva, joka osaa laittaa erinomaista ruokaa ja järjestä...

admin | Suuri Ikäero | 05.06.2016 | 0 | 13624 näyttökertaa |

Odotin lentokentällä edessäni lappu, jossa luki “Wellcome Lee Chook”. Meille oli siis tulossa vaihto-oppilas. Tämä 17-vuotias neitokainen oli tulossa Koreasta, Xiamen kaupungista. Vihdoin tunnistin samat kasvot, jotka olin nähnyt meille lähetetyistä...

admin | Koulussa | 19.04.2016 | 0 | 7908 näyttökertaa |

Heräsin aikaisin aamulla muistaen unohtaneeni tehdä matikan ja englannin läksyt. Ajattelin, että ei se niin kauheaa olisi, joten päätin ensin tehdä aamuaskareeni ja jos kerkeäisin niin myös läksyni. Menin ensimmäiseksi suihkuun. Hieroin itseäni, e...

admin | Seksinovellit | 06.12.2015 | 0 | 7332 näyttökertaa |

Katsot minua suloisesti kiimainen polte silmissäsi. Hymyilet minulle ja hieraiset rintojasi. Nisäsi törröttävät pystyssä; sinulla ei ole rintaliivejä. Ylläsi on kireä korsetti verkkosukkineen ja sukkanauhoineen. Häpykumpuasi verhoavat läpikuultavat p...

admin | Seksinovellit | 06.09.2015 | 0 | 15486 näyttökertaa |

Olin viime vuoden lokakuussa työreissulla Tampereella. Takana oli kolmen päivän uurastus varhaisesta aamusta iltaan, niin ettei meikäläisestä ollut illalla enää baareihin. Nyt oltiin saatu vihdoinkin projekti siihen malliin, että työt lopetettiin ilt...

Tiedoite

Äänestyksen tulokset ja sivuston tulevaisuudesta pieni ilmoitus.



Etsi seksinovellia