admin | Masturbointi | 23.02.2016 | 0 | 7511 näyttökertaa |

Helin kaveri Emma oli saapunut kaupungista Helin perheen luo maalle. Tytöt olivat tutustuneet päiväkodissa Helin perheen vielä asuessa Helsingissä. Perhe oli kuitenkin muuttanut maalle tyttöjen aloittaessa koulun. Ystävyys oli säilynyt ja Heli oli il...

admin | Masturbointi | 23.02.2016 | 0 | 7867 näyttökertaa |

Melkein neljä vuotta on kulunut, kun olin isosena rippileirillä. Olin edellisenä kesänä ollut rippileirillä samassa paikassa. Muistot olivat mukavat, joten oli helppoa lähteä uudelleen samoihin ympyröihin. Ensimmäisenä päivänä tutustuttiin ja kaik...

admin | Seksinovellit | 25.02.2016 | 0 | 9139 näyttökertaa |

Aloitan tänään uudessa kohteessa. Atanväylän taloyhtiössä tehdään kylpyhuoneremontteja ja minä olen yksi tekijöistä. Yhteensä meitä on viisi, mutta teemme työmme pitkälti itsenäisesti meille määrätyissä asunnoissa. Minulla on asuntoja vastuullani kol...

admin | Naisten Kesken | 09.02.2016 | 0 | 6102 näyttökertaa |

Pari viikkoa oli kulunut siitä, kun tajusin, etten ollutkaan hetero. Marianne oli saanut aikaan sellaisia tuntemuksia sisälleni, etten vieläkään tiennyt, mitä ne kaikki oikein olivat. Oltiin nyt juteltu vähintään joka toinen päivä ihan kasvotusten ko...

admin | Naisten Kesken | 09.02.2016 | 0 | 4584 näyttökertaa |

Parinkymmenen kilometrin päässä Hämeessä sijaitsevasta kaupungista löytyy muuan kylä. Tuossa kylässä on paljon vanhoja taloja, osa harmaita ja asumattomia, osa edelleen rikkaiden sukujen asuttamia kartanoita. Aivan kylän laitamilla on suuri mäki. Se...

admin | Naisten Kesken | 17.01.2016 | 0 | 3671 näyttökertaa |

Oli kulunut pari viikkoa siitä, kun olin tutustunut Siniin ja nähnyt vilauksen amazonien maailmasta. Emme olleet ehtineet nähdä, ja vaikka olinkin menettänyt neitsyyteni ja harrastanut kiihkeää seksiä, olin silti hieman arka seksuaalisuuteni suhteen....

admin | Naisten Kesken | 17.01.2016 | 0 | 4328 näyttökertaa |

Muistan sen kerran, kun istuin kivisillä rappusilla, aurinko paistoi ja katselin, kun muut leikkivät koulun pihalla. Ystäväni Noora istui vieressäni ja kertoili kaikenlaisia juttuja elämästään. Olimme ystävystyneet pari kuukautta sitten koulun alkaes...

admin | Naisten Kesken | 17.01.2016 | 0 | 6492 näyttökertaa |

Mikä saa täysin tuntemattomat ihmiset tervehtimään toisiaan vain sen vuoksi, että he sattuvat olemaan lenkkipolulla samaan aikaan? Tervehdys ei ollut kuin pieni nyökkäys, mutta mielestäni se jo lasketaan tervehdykseksi. Riittääkö se, että on kaksi...

admin | Seksinovellit | 01.01.2016 | 0 | 14273 näyttökertaa |

- Mitäpäs tyttönen? Tuus tänne jutteleen! se huuteli mulle. Oikeestaan mulla alkoi kutittaa jalkoväliä jo siinä vaiheessa aika tuntuvasti. Mut emmä kyllä siinä vaiheessa vielä ollut päättänyt, miten juttu etenisi. Sehän oli jo vanha äijä. Vaikka y...

admin | Koulussa | 01.01.2016 | 0 | 11784 näyttökertaa |

Maanantaiaamu oli lämmin ja aurinkoinen, vaikka kello oli vasta vähän vaille kahdeksan. Perjantaiset tapahtumat Minnan kanssa olivat pyörineet mielessäni koko viikonlopun ja olinkin runkannut useaan otteeseen miettien samalla oppilaani ihania tissejä...


Etsi seksinovellia