Ahtivihdan opisto oli Suomen mittapuulla harvinainen 1900-luvun alussa perustettu ja siitä lähtien toiminut sisäoppilaitos yläaste- ja lukioikäisille. Koulu oli tehty vanhan maatalokartanon tiloihin ja joskus sen perustamisaikoina koulun arvomaailmaa olivat tiukasti säädelleet puolikristilliset arvot. 2000-luvulla noista vanhan ajan jäänteisistä käyttäytymissäännöistä ja protokolloista ei ollut jäljellä juuri mitään, kuin vain kunnioitus opettajia ja muita oppilaita kohtaan....
Aivan alkuhetket, jolloin huomasin mielihyvän tunteen, kun sormeni eksyivät sivelemään pientä pimppiäni muistan jotain 6 - 7 vuotias olleeni. Alun silloin tällöin hapuiluni sormellani pimppini huulilla ja pikku klitoriksen pyörittelystä. kehittyi viimein päivittäinen rituaali siten, että jo alakouluaikaan piti koulupäivänkin kuluessa vessassa sormittaa. Myöhemmin hiukan yli kymmenvuotiaana oloin käyttää erilaisia esineitä joita työnsin jonkun verran...
Käveleksin metsäpolkua ilman sen kummempaa päämäärää tai tarkoitusta. Harjutaipaleella jäin makoilemaan iltapäivän aurinkoon vähän polusta syrjempään ja katselin perhosten ja muutaman mehiläisen lentelyä. Olin nukahtanut ja heräsin naisääniin. Odottelin, että naiset menevät ohitseni ja lähden sitten palailemaan talonvahdiksi kotiini. Äänet kuitenkin pysyivät samalla paikalla joten lähdin polulle ja ajattelin mitähän ne tuonne metsään ovat jääneet...
Ei nimiä, ei kaupunkia, niin voi kertoa omasta työstään. Meillä siistijöillä (entisillä siivoojilla) on ns. nimikkokohteita, joita käymme siistimässä. Minulla on mm. virkanaisen ja -miehen asunto. Suurehko omakotitalo lähellä kaupunkia. Tietenkin myös tarpeeksi vanttera talonvahti, sellainen musta suurikokoinen koira. Olimme talon koiran kanssa tutustuneet eikä se enää katsonut tarpeelliseksi haukkua saapuessani työkeikalleni. Myös tänään se...
Kello 13.15 Saavun kotiin ja pudotan takin lattialle. Vihdoin kotona. Takana tarpeeksi rankka päivä. Asun vielä aikuisen siskoni kanssa vanhempiemme luona. Menen ensimmäisenä jääkaapille ja alan tekemään voileipää, jotta kurniva vatsani rauhoittuisi. Teen leivät, laitan tarvikkeet takaisin jääkaappiin ja istahdan keittöön. Kaivan kännykän taskustani ja alan selaamaan nettiä. Tarkistan, onko Youtube tililleni tullut uusia kommentteja...
Olen ollut setäni työpaikalla harjoittelussa jo kaksi viikkoa. Järjestelin tapani mukaan papereita, kun setäni tuli toimistoon. Hän käski minun lähteä kotiin aikaisemmin näin perjantain kunniaksi. Mikäpä siinä, ajattelin ja sanoin heipat sedälleni. Viikonloppu kului nopeasti, kunnes sunnuntaina poikaystäväni jätti minut?! Se todellakin kouraisi, ei suhteen vuoksi, se oli ollut jo kauan toivotonta, vaan seksin takia,...
Olin juuri aloittanut kesälomani ja ajattelimme tyttäreni kanssa viettää yhdessä elokuva iltaa, kun vaimoni oli yövuorossa. Vaimoni on ensihoitaja ja siksi usein yöt töissä. Sovimme Julian kanssa (tyttäreni), että olisimme kummatkin kotona viimeistään yhdeksän aikaa illalla. Minä kävin kaupasta hakemassa pussin sipsiä, dippiä, sekä vähän leffa juotavaa. Otin tyttärellenikin muutaman siiderin, koska ajattelin, että onhan...
Oli sateinen elokuun ilta ja olimme juuri lopetelleet partiomme Tampereen kaduilla. Laahustin nuhjuiseen yksiööni, potkin laskukasan ovelta syrjään, tervehdin seinällä roikkuvaa lippua ja ripustin liivini naulakkoon. Istahdin sohvalle ja nappasin tottunein ottein pullon Koskenkorvaa sohvapöydän alta. Väkevä kirpaisu toi lohtua. Illan tarkoituksena oli ollut suojella kantasuomalaisia naisia maahanmuuttajien seksinhimoisilta agressioilta, mutta kaduilta ei löytynyt sen...
Jenni on 16 vuotias hyvin kehittynyt teini, joka on muun perheensä kanssa matkalla saaressa siejaitsevalle loman viettopaikalle. Loma paikka siejaitsee Ahvenan maan lähettyvillä johon pääsisi lauttala. Matka oli kestänyt jo lähemmäs kolmatta tuntia, Jenillä alkoi olemaan jo hivenen tylsää odottaa. Isä kertoi, että matka kestäisi enään noin 15 minuuttia. Jenni voihkaisi innosta kun sai tietää,...
Muutin pois kotoa äidin helmoista 21-vuotiaana. Sain vuokrattua pienen yksiön kerrostalosta rauhallisella alueella. Naapureina minulla oli paljon eläkeläisiä ja tämä sopi minulle hyvin, koska olin vuorotöissä. Naapurini olivat oikein ystävällisiä ja heidän kanssaan olikin mukava vaihtaa kuulumisia. Samassa rapussa asui pirteä leskirouva Kirsi, joka oli varsin menevä eläkepäivillään. Hän aina tavatessamme kertoi mitä oli tehnyt...
Perheemme mökki viikonlopusta oli kulunut jo tovi ja kesä vaihtui syksyyn. Lari oli mökillä tapahtuneen jälkeen harrastanut äitinsä kanssa seksiä muutamaan otteeseen. Kerran tulin töistä kotiin ja tulin ilmeisesti niin äänettömästi että Lari ja Satu eivät kuulleet tuloani. Menin makuuhuoneemme ovelle ja oven raosta kurkistin ja siellähän ne kaksi kiimaista olivat täydessä touhussa. Satu oli...
Tämä ensimmäinen koskaan kirjoittamani teksti ja kyseessä fantasia vaikkakin suurin osa tapahtumista on osaltaan totta. Jatko-osan teen jos tästä edes joku pitää.. Tarinani sijoittuu vuoden 2007 syksylle ja lukion viimeiselle vuodelle. Olen kotoisin pieneltä paikkakunnalta, jossa kävin peruskoulut läpi kunnes muutin lukioon jyväskylään. Asuin ensimmäiset kaksi vuotta parhaan kaveri jannen kanssa pienessä 30neliön yksiössä, kunnes...
Olemme tavallinen suomalainen perhe tai ainakin aikaisemmin luulin niin. Perheeseemme kuuluu minä perheen isä Joni 40v, vaimoni Satu 38v ja siis hän on lastemme äiti, poikamme Lari 17v ja tyttäremme Nina 16v. Muistan sen kerran kun huomasin vaimoni kiihottuvan nuoremmista miehistä. Olimme rannalla ja vaimoni vilkuili kokoajan viereistä poikaporukkaa. Sen jälkeen kiinnitin enemmän huomiota kuinka...
Olemme normaali perhe,. Vaimoni on 35v, kaunis, hoikka, sporttinen vaalea nainen. Villi sängyssä, aktiivinen seksuaalisesti, ei silti näyttänyt sitä niin ulospäin. Asia tuli esille sängyssä, varsinkin kun vaimo oli oikein kiimassa ja kiihottunut. Hän halusi että puhun hänelle oikein tuhmia ja huomasin että tietyt aiheet kiihotti häntä erityisesti. Aloin varovasti sängyssä viemään aihetta eteenpäin, usein...
Olin 24 vuotias ja pikkusiskoni oli täyttänyt juuri 16. En päässyt synttäreille, mutta minulla oli hyvä syy jonka sisko hyväksyi. Olimmehan läheisiä, juttelimme joka päivä puhelimessa tai skypessä vaikka asuin muualla opiskeluiden takia. Nyt ehdotin pikkusiskolle että korvaan poissaoloni jos hän tulisi luokseni. Kerroin että lahja odotti ja voitaisiin käydä shoppailemassa yhdessä. Pikkusisko oli innoissaan...
Joka kerta tämän illan tapahtumia muistellessa tunnen kuinka puna nousee poskilleni ja jalkovälini kostuu. Olin tapahtuman aikaan 33 vuotias ja asuin miesystäväni kanssa onnellisesti yhdessä ja elimme ihan normaalia elämää. Mutta olin jo jonkun aikaa tiennyt että rakastan häntä, mutta jokin ei toimi... Sehän oli tietenkin seksi. Olin aina ollut hieman pidättyväinen seksin suhteen ja...
Keräsin messutavaroita hitaasti vetolaukkuuni. Nämä pari päivää olivat menneet todella nopeasti ja olin nauttinut päivistä, vaikka ne olivatkin olleet raskaita ja pitkiä. Vedin laukkuni kiinni ja katsahdin Lisaa, joka pakkaili omia tavaroitaan. Hän hymyili minulle vaisusti, mikä kuvasti hyvin suhdettamme viime aikoina. Olin odottanut pitkään näitä messuja ja nyt niiden mentyä ohitse tunsin valtavaa pettymystä....
Elämäni oli ollut jo pitkään kovin yksitoikkoista. Töissä oli kyllä mukavaa, mutta töiden jälkeen tunsin itseni yksinäiseksi. Iso omakotitalo, jota en raaskinut myydä, olihan se sentään lapsieni koti, jotka tosin olivat jo lentäneet pesästä. Rakkaasta miehestäni oli jäljellä kaunis muisto, jota pidin yllä useasti hänen kivensä edessä kynttilää polttaen. Iloista leskeä minusta ei tullut! Eräänä...
Tarinan vkonloppu oli elämäni kiihottavin ja seksikkäin. Olin silloin 21 vuotias ja erittäin kiinnostunut kaikista seksin muodoista. Olimme sopineet äitini kanssa että tulen vkonlopuksi käymään hänen ja miehensä luona. Vanhempani olivat siis eronneet kun olin muutaman vuoden ikäinen. Äitini oli muuttanut jo muutama vuosi sitten keski-suomeen miehensä kanssa ja itse asuin etelässä jonka takia harvoin...
Olen huora. Aviomieheni on parittajani. Vain hyvin harvat ihmiset tietävät todellisen ammattini. Minä olen ystäville ja tuttaville tyylikäs ja henkevään keskusteluun pystyvä huumorintajuinen kotirouva, joka osaa laittaa erinomaista ruokaa ja järjestää onnistuneita kutsuja. Mieheni on menestyvä liikemies, mutta kuten klisee väittää useimpien menestyvien miesten takana olevan naisen, olen minä hänen menestyksensä salaisuus. Hän on saavuttanut...